Hän aikatauluttaa kaiken, mutta kokee silti jatkuvaa stressiä.
Hän ei osaa juhlistaa tai arvostaa saavutuksiaan, koska aina voisi tehdä enemmän. Se masentaa ja ahdistaa.
Hän kertoo, että tekemisestä on kadonnut into. Asiat, jotka ennen tuottivat mielihyvää, eivät sitä enää tuota.
Asioita on pakko suorittaa. Tehdä, vaikka hän ei tahdo.

Radio Moreeni keräsi maaliskuussa Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoilta kokemuksia suorittamisesta. Kyselyyn vastasi yhteensä 49 opiskelijaa. Heistä 37 oli naisia, 9 miehiä ja 3 muita.

Vastaajista 96 prosenttia kertoi suorittavansa opintoja. Vastanneista 78 prosenttia kertoi suorittavansa töitä. Vastanneista 62 prosenttia kertoi suorittavansa ihmissuhteita, 61 urheilua ja 12 muita harrastuksia.

Suorittamisesta puhuttaessa on oleellista puhua myös pakon tunteesta. Pakko on nimittäin se, joka laukaisee suorittamisen. Mutta mistä pakko syntyy? Kuka päättää sen, mitä on pakko tehdä?

Kaikkea ei ole pakko viedä loppuun asti

Ihmisellä on vapaus valita omat pakkonsa. Tai hän voi antaa jonkun asettaa ne hänen puolestaan. Vanhemmat, ystävät ja ympäröivä kulttuuri, kaikki nämä vaikuttavat meihin. Jokainen meistä voi helposti nimetä asioita, jotka ovat ympäristössämme hyväksyttyjä ja toivottuja tai päinvastoin. Metelin keskellä voi olla vaikea erottaa omia tavoitteitaan ja unelmiaan, omia ”pakkojaan” tuosta muusta ympäröivästä paineesta. Joskus sitä voi tajuta todella myöhään, että tavoittelemansa haave ei olekaan itseä varten.

Tampereen YTHS:n psykologi Hannu Soronen muistuttaa, että vaikka jotain on aloittanut, sitä ei ole pakko viedä loppuun.

– On tärkeää tutkailla itseään aina välillä, ja pohtia sitä, mikä omaa toimintaa motivoi ja mitä tavoite minulle merkitsee, hän sanoo.