Näyttelijä Outi Alanen toimii nykyään ensihoitajana ja rescue-koira Nadjan emäntänä.

Nepotismi ja hyvä veli -verkostot vaikeuttavat työllistymistä luovilla aloilla: ”Ihmiset ovat peloissaan, etteivät työllisty vaan joutuvat ryhmän ulkopuolelle”

Näyttelijä Outi Alanen ei työllisty enää taide- ja kulttuurialalle, sillä hän ei suostu olemaan mukana miellyttämisen kulttuurissa.

Kuvittele tilanne, jossa olet kouluttautunut alalle, jolla menestyt hyvin. Eräänä päivänä puhelin lakkaa soimasta uusille työkeikoille ja lopulta teet henkilökohtaisen konkurssin ja joudut vaihtamaan alaa. Tiedät, että jos et olisi seurannut omaa visiotasi, tai olisi kiltisti hymyillyt sille ikävälle pomolle kun se taas laukoi sinulle törkeyksiä, sinulla olisi vielä töitä.

Vuonna 1989 ilmestynyt elokuva ja tv-sarja Häräntappoase, nosti Outi Alasen julkisuuteen. Alanen on tehnyt myös paljon äänitöitä tv:ssä ja elokuvissa. Alasen suorapuheisuus ja valtavirrasta poikenneet ideat johtivat siihen, että häneltä loppuivat näyttelijäntyöt ja hän joutui kouluttautumaan uudelle alalle ensihoitajaksi.

Työpaikat jaetaan kavereiden kesken

Alasen mukaan taide- ja kulttuurialalla valtaa pitävät nepotismi ja hyväveli-verkostot. Nepotismi esiintyy esimerkiksi teattereiden roolivalinnoissa, missä teatterinjohtajat työllistävät ensisijaisesti omia perheenjäseniään. Hyväveli-verkostoja näkee avaamalla tv:n ja huomaamalla samojen kasvojen toistuvan ohjelmasta toiseen.

Alasen mukaan kaveriporukat jakavat töitä toisilleen ja verkostot ulottavat otteensa myös Teatterikorkeakouluun ja Tampereen yliopiston Näyttelijätyön laitoksen sisälle.

– Näyttelijöiden lapset menevät jonon ohi, Alanen väittää.