Ahdistaako, vai peräti ahdistaako, ettei ahdista? Ilmastoahdistus leviää kuin meemi somessa, ja tuoreen tutkimuksen mukaan neljäsosa yli 15–vuotiaista suomalaisista kuvailee ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita ahdistukseksi. Mikä neuvoksi?

Ympäristön tilaan herätessä huoli on luonnollinen reaktio. Kun huolen kanssa tuntee jäävänsä yksin, se muuttuu ahdistukseksi. Ilmastoahdistus on tunne muiden ilmastotunteiden kuten surun ja vihan joukossa, mutta ahdistus on noussut mediassa käytetyimmäksi. Ilmastoahdistuksen laaja medianäkyvyys ei ole aiheuttanut tätä epidemiaa. Yhä synkistyvä uutisointi on ollut oman saamattomuutemme ja vitkuttelumme ansiota, ja nyt mielenterveytemme kärsii seurauksista.

Ilmastotunteiden käsittelyä edistävän Tunne ry:n psykologi Sanni Saarimäki sanoi minulle taannoin haastattelussa, ettei yksittäinen ihminen voi ratkaista ilmastonmuutosta. Jos keskittyy liikaa syyllisyyden ja pahoinvoinnin helpottamiseen teoilla, voi toiminta johtaa pahimmillaan pakko-oireisuuteen eli niin kutsuttuun ilmastoanoreksiaan.

Toisin sanoen, jos valvoo aamuyöhön asti miettien, kuinka laittoi banaaninkuoret sekajätteeseen tai peruu matkan ystävän häihin autoilun välttämiseksi, saattaa olla aika hellittää ja miettiä omia tunteitaan. Happinaamari täytyy lentokoneessakin laittaa ensin omille kasvoille ennen muiden auttamista. Poliitikoille ei sen sijaan saa antaa armoa. Päättävissä asemissa olevat ihmiset tekevät nyt elämän ja kuoleman ratkaisuja.

Tunne ry:tä edustava sosionomi Taneli Saari vertasi ilmastotunteiden käsittelyä sodan aiheuttamien tunteiden käsittelyyn. Suomen sotien jälkeen vallinnut kaikenkattava hiljaisuus vaiensi sodasta kärsineet, joiden olisi täytynyt päästä puhumaan tunteistaan. Jälleenrakennuksen hengittäessä niskaan oli kuitenkin pakko vain haudata tunteensa, ja jatkaa eteenpäin.

Haudatut tunteet purkautuvat kuitenkin aina, ja jälki ei silloin ole yleensä kaunista. Sotaveteraaneilla tämä näkyi alkoholin kulutuksessa ja perheväkivallassa. Vaikka sotatraumat ja ilmastoahdistus eivät ole tietenkään täysin verrattavissa, voimme silti miettiä minkälaisia ajatusmalleja siirrämme tiedostamattamme seuraavalle sukupolvelle.

Suomalaiset ovat edelleen huonoja puhumaan tunteistaan, mutta positiivisia kehityssuuntia on nähtävissä. Nuorten tunnekulttuuri on paljon sallivampi, ja he uskaltavat puhua tunteistaan ystävilleen ja lähipiirilleen. Meillä on nyt mahdollisuus kannustaa ihmisiä ilmaisemaan ja käsittelemään tunteensa, jotta toista hiljaisuutta ei enää synny.

Ilmastoahdistus ei ole psykiatrinen diagnoosi, mutta jos elämänlaatu kärsii merkittävästi, täytyy kääntyä ammattiavun puoleen. Lievempiin ilmastoahdistuksen oireisiin voi soveltaa hiljattain julkaistua ilmastoahdistuksen ensiapuopasta. Hyvä ensiaskel on puhua asiasta samoja tuntemuksia läpikäyvälle ystävälle tai perheenjäsenelle. Jos lähipiiriä eivät kiinnosta ilmasto-ongelmat, eripuolilla Suomea järjestetään myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja työpajoja, joissa ahdistusta voi käsitellä.

Tunne ry:n psykologi Saarimäen mukaan tärkeää on myös pohtia omia arvojaan, sillä muut kyllä tyrkyttävät sinulle heidän arvojansa. Esimerkiksi kysymykset lapsien hankinnasta jakavat keskustelua niin paljon, että tulilinjalle joutuvat kaikki riippumatta siitä, onko lapsihaaveita vai ei.

Jollekin vapaaehtoinen lapsettomuus voi olla itsestäänselvyys, toiselle ajatus lapsettomuudesta on musertava. Yksilöiden syyllistäminen heidän valinnoistaan ei kuitenkaan auta ketään, ja erityisesti kysymys lapsien hankinnasta on äärimmäisen henkilökohtainen ja herkkä aihe. Ympäristöystävällisyys ei ole kilpailu siitä, kuka uhraa eniten, vaan muutoksia tulisi tehdä kestävältä pohjalta.

Ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää. Kaikki meidän aikalaisemme ja jälkeläisemme joutuvat elämään tällä vuosisadalla tehtyjen ratkaisujen muovaamassa maailmassa. Ilmastoahdistuskaan ei ole menossa minnekään, joten kannattaa oppia elämään uuden tuttavuutensa kanssa.

Jutussa on hyödynnetty Tunne ry:tä edustavien Sanni Saarimäen sekä Taneli Saaren haastatteluita ja MIELI Suomen mielenterveys ry:n raporttia ”Ilmastoahdistus ja sen kanssa eläminen”.