Noin joka viidennellä suomalaisella on keräilyharrastus. Keräilyn kohteena voi olla mitä tahansa matkoilta hankituista jääkaappimagneeteista vanhoihin kuitteihin tai koriste-esineisiin.
Keräilyssä ei välttämättä ole kyse tavaroiden rahallisesta arvosta, vaan niihin kohdistuvista muistoista ja tunnesiteistä. Kulutusta tutkineen sosiologin Terhi-Anna Wilskan mukaan keräily on psykologinen prosessi, jossa kerättävien esineiden metsästäminen antaa elämälle tarkoitusta.
– Kokoelman laajeneminen tuottaa keräilijälle mielihyvää, ja sen kautta siitä tulee myös osa ihmisen identiteettiä.
Tässä jutussa vanhojen esineiden, miniatyyrieläimien ja suolakippojen keräilijät kertovat omasta keräilyharrastuksestaan ja sen tuottamista tunteista.
Keräilijän kodissa vanhat esineet saavat uuden elämän
Keräilyssä voi yhdistyä vanhan ihannointi ja kierrätyshalu. Joidenkin tavaroiden hienous piilee nimenomaan niiden iässä ja historiassa. Näin ajattelee ainakin Annika Rökman, jonka kodissa on aistittavissa suuri intohimo vanhoja esineitä kohtaan.
Rökmanin koti on kuin loputon aarreaitta. Sisään astuessa näkökenttään hiipii toinen toistaan mielenkiintoisempia esineitä. Huoneiden ja kaappien ovista roikkuu emalisia numerokylttejä ja vanhoja tienviittoja. Ikkunalaudoilla nykyään valmistuskiellossa oleva piikkilanka on saanut uuden elämän sisustuselementtinä.
Kun katse siirtyy vähitellen lähemmäksi lattianrajaa, ei voi olla huomaamatta massiivisia valokirjaimia. Kirjaimet eivät ole yhtä vanhoja kuin muut hänen kodistaan löytyvät esineet, mutta eräänlainen kierrätyksen ihannointi nousee esiin myös niiden yhteydessä.
– Näitä kirjaimiahan valmistetaan ja myydään nykyään myös uutena, mutta halusin nimenomaan vanhat kirjaimet, jotka ovat olleet aikaisemmin jossain käytössä, Rökman selventää.
Suurin osa Rökmanin omistamista tavaroista onkin löytynyt kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta. Hän on myös pelastanut esineitä tuttaviltaan, jotka ovat olleet aikeissa heittää niitä roskiin.
Minieläimet tuovat mielenrauhaa
Kuntouttavan työtoiminnan parissa työskentelevä Metti Löfberg on keräillyt miniatyyrieläimiä noin 10 vuotta. Kokoelman ensimmäisen eläimen, pienen kirahvin, hän sai lahjaksi reilu 15 vuotta sitten. Ajan saatossa pienikokoisia eläinfiguureja on kertynyt Löfbergille kymmeniä.
Löfbergin kokoelmaa ei ole tarkoitettu vain koristeeksi vaan myös käyttöesineiksi. Alussa eläinten ostamiseen motivoi niiden kauneus ja hyödyllisyys piirustus- ja maalausmalleina. Löfbergin keräämät eläimet ovat pääosin käsinmaalattuja ja hyvin yksityiskohtaisia.
Pienoiseläimet ovat alun perin valmistettu leluiksi, joten ne taipuvat Löfbergin kotona oivallisesti myös lasten leikkituokioiden viihdykkeiksi. Leikkien ja piirtämisen ohella Löfberg viettää aikaa kokoelmansa parissa muutenkin. Pelkästään eläimien ottaminen ulos säilöstään ja niiden järjesteleminen pöydälle rentouttaa Löfbergia arjen kuormituksen keskellä.
– Vakavan työn ohella on mukava tehdä välillä jotain hassua tai omalla tavallaan epäjärkevää. Saan tietynlaista mielenrauhaa, kun katson tällaisia pieniä jääkarhuja tai kirahveja. Näissä eläimissä ja niiden katselussa on sellaista lapsuuden nostalgiaa ja rauhaa.
Harvinaiset taskukokoiset matkamuistot
Anneli Ikosen kirjahyllyssä on oma paikkansa pienille kulhomaisille esineille. Esineet ovat suolakippoja. Ikonen on keräillyt näitä pieniä ja uniikkeja kulhoja jo yli 20 vuotta.
Suolakippoihin Ikonen päätyi matkustaessaan moottoripyörällä Euroopassa. Matkamuistojen piti olla kevyitä ja helposti mukana kulkevia. Suolakipoissa viehättää yhä edelleen niiden kauneus ja pieni koko.
Aluksi Ikosella oli kirjahyllyssään vain yksi kippo. Kokoelman kasvaessa kirjat ovat siirtyneet muualle ja suolakipot ovat saaneet oman hyllyn. Ikosen mielestä ne näyttävät paremmilta, kun niitä on useampi. Suolakippoja on hyvin vaikea löytää, eikä kokoelman kasvattaminen ole helppoa.
– Joinain vuosina olen löytänyt niitä useamman ja joinain en yhtään. Esimerkiksi tänä vuonna eteen ei ole tullut yhtäkään.
Ikonen metsästää suolakippoja nettikirpputoreilta ja vieraillessaan antiikkikaupoissa ja kirpputoreilla ulkomaanmatkoillaan. Yksin hän ei kuitenkaan joudu näitä harvinaisia esineitä metsästämään.
– Kaverini laittavat minulle kuvia suolakipoista matkustellessaan, ja kysyvät onko minulla jo sellainen. Suolakippojen keräily ei ole enää vain minun juttuni, vaan ystäväni ja perheeni ovat harrastuksessani hyvin paljon mukana.
