Noin 65 prosenttia tokaluokkalaisista ei käy koulun jälkeen iltapäivätoiminnassa, vaikka heille tarjotaan sitä. Asia selviää Moreenimedian kyselystä, johon vastasi liki 300 vanhempaa. Yleisin syy on lapsen oma tahto, johon vanhemmat ovat myöntyneet. Lapsi on mieluummin kotona tai kavereiden kanssa kuin aikuisen valvovan silmän alla.

Psykologi Anna-Maija Kuistio psykologipalvelu Poijusta pitää iltapäivätoimintaa tokaluokkalaiselle parempana vaihtoehtona kuin yksinoloa, jos iltapäivätoimintaa on tarjolla.

– Vanhemmilta voisi odottaa jämäkkyyttä, että he uskaltaisivat pitää tuollaisissa tilanteissa omasta kannastaan kiinni. Lapsen tulee kestää se pettymys, että vanhempi tietää mikä on hänelle parasta.

Kuistion mukaan nykyään puhutaan paljon hyvinkin lapsilähtöisestä kasvatuksesta eli curling-vanhemmuudesta. Ilmiöllä on hyviä ja huonoja puolia. Hyvässä mielessä vanhemmat saattavat järjestää omaa vapaa-aikansa lasten harrastusten mukaan, mutta joskus lapsilähtöisyys menee yli. Silloin päätösvalta siirtyy liikaa lapselle.

– Liiallisesta lapsen myötäilystä voi nousta turvattomuuden tunnetta lapselle itselleen.

Poika oli yhden kuukauden ip-toiminnassa ekalla luokalla. Ei vaan viihtynyt. Ymmärrän täysin. Olin itsekin pettynyt tasoon. Koki pärjäävänsä kotona.

tokaluokkalaisen pojan äiti

Iltapäivätoimintaa tarjottiin noin kahdelle kolmesta tokaluokkalaisista. Kolmas- tai neljäsluokkalaisille sitä ei juuri ollut tarjolla. Joissain perheissä iltapäivätoiminnan hinta nousi esteeksi. Osa koki toiminnan joustamattomana, rauhattomana tai huonolaatuisena. Harrastusmaista toimintaa arvostettiin.

Äideillä ristiriitaisia tunteita lasten yksinolosta

Kolmannes äideistä kokee syyllisyyden tunteita lapsen yksinolosta, kyselystä selviää. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän ristiriitaa yksinolo vanhemmassa aiheuttaa. Jopa kolmannes lapsista on yli kolme tuntia päivässä yksin kotona.

– Toivoisin, ettei alle 10-vuotiaan olisi pakko olla yksin kotona, kuvailee kolmasluokkalaisen pojan äiti.

Syyt ristiriitaisten tunteiden taustalla olivat samoja kaikissa ikäryhmissä. Päällimmäisenä esille nousivat huoli lapsen pärjäämisestä ja pelko siitä, että lapselle sattuu jotain. Osa vanhemmista haluaisi itse olla läsnä enemmän. Toiset kantoivat huolta lapsen kokemasta yksinäisyydestä, liiallisesta vastuusta, aikuisen valvovan silmän puutteesta ja liiallisesta pelaamisesta.

Jos median käyttö oli lapsen ainoa ajanviettotapa, vanhemmat eivät olleet tyytyväisiä. Erityisesti poikien äidit kaikissa ikäluokissa mainitsivat lapsen pelaamisen ja median käytön hallitsevan ajanviettoa koulupäivän ympärillä.

–  Netin kautta koko maailma on auki ja lapsi saattaa kohdata omassa varassaan aika hurjia juttuja, jotka voivat mennä täysin hänen ymmärryksensä ja sietokykynsä yli. Koti on perinteisesti ollut turvan paikka ja nykypäivänä se ei välttämättä sitä ole, Kuistio sanoo.

Mitä erilaisemmilla tavoilla aikaa vietettiin, sitä tyytyväisempiä vanhemmat olivat. Tyttöjen kohdalla ajanviettotavat olivat monipuolisempia kaikissa ikäryhmissä.

Reippaus on ihanne

Suomalaisen kulttuurin ihanne on reipas ja itsenäinen selviytyjä. Kuistion mukaan vanhemmat elävät monenlaisten ristipaineiden keskellä sovittaessaan työelämää ja kotia yhteen.

– Reippauden korostaminen voi olla vanhemman yritys torjua omaa syyllisyyttä, huonoa omaatuntoa ja epävarmimpia tunteita, joita lapsen yksinjättämisestä nousee. Tukeudutaan ajatukseen, että lapsen reippaus on hyvä asia.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten päivystävään puhelimeen tulee vuosittain tuhansia soittoja. Päivystystyön koordinaattorin Anna Weckströmin mukaan 9–11-vuotiaiden lasten puheluissa korostuu arjen yksinäisyys. Monesti kyse on seuran kaipuusta.

– Lapset tietävät, että puhelimeen vastaa turvallinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella, Weckström sanoo.

Kuistion mukaan yksinolossa olennaista on se, saako lapsi vanhemman tarvittaessa puhelimella kiinni ja tietääkö hän miten toimia, jos jotain sattuu. Yksinolon jälkeen vanhemmalla olisi hyvä olla aikaa pysähtyä ja kohdata lapsi ja antaa lapsen näyttää tunteita.

– Lasten välillä on isoja eroja ja he kehittyvät eri tahtiin. Jos lapsen perusturvallisuudentunne on hyvin voimakas ja muutenkin kehitys on mennyt suotuisasti, yksinolo koulun jälkeen voi myös kasvattaa hänen itseluottamusta myönteisellä tavalla, Kuistio sanoo.