Vauvoista tuli osa ilmastopolitiikkaa, kun ilmoille heitettiin kysymys siitä, kuinka paljon lapsen saaminen kasvattaa yksilön hiilijalanjälkeä.

Helsingin Sanomat julkaisi elokuussa Lundin yliopiston tekemään tutkimukseen perustuvan artikkelin siitä, miksi pienempi lapsiluku puuttuu kokonaan ilmastotekolistoilta. Tutkimuksen mukaan lapsen saaminen nimittäin aiheuttaa yksilölle merkittävimmät päästövaikutukset.

Siinä ongelma juuri piileekin. Ilmastonmuutoskeskustelua vaivaa liiallinen yksilöllistäminen.

Yksilövalintoihin keskittyvät näkökulmat ilmastonmuutoksen käsittelyssä ovat olleet viime aikoina erityisen pinnalla. Omaa hiilijalanjälkeään voi pienentää esimerkiksi suosimalla kasvispainotteista ruokaa, ostamalla vaatteet käytettyinä sekä vähentämällä yksityisautoilua ja lentämistä. Nämä ovat erilaisia kulutuksen tapoja ja niihin onkin syytä kiinnittää huomiota, kun maapallo ei tiedettävästi kestä nykyistä kulutusta.

Kuten tällä viikolla New Yorkissa järjestetty YK:n ilmastokokous on osoittanut, tilanne vaatii kuitenkin paljon suurempia toimia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti kokouksessa pitämässään puheessaan, että ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii yhteiskuntien kokonaisvaltaista muutosta. Erityisesti hän painotti valtiovarainministerien vastuuta.

Yksilövalintojen sijaan on keskityttävä siihen, miten kulutusta muutetaan yhteiskunnallisella tasolla.

Lauri Lahikainen tutkii viime vuonna julkaistussa väitöskirjassaan ilmastonmuutosta yhteiskuntarakenteellisena ongelmana. Siinä yksilöiden toiminnan perustana on, millaisiksi esimerkiksi valtion sisäiset valtasuhteet ovat muodostuneet. Tällainen ajatusmalli ei sulje pois yksilön vastuuta ilmastonmuutoksen torjumisessa. Tarkoitus on painottaa sitä, ettei yksittäisten ihmisten ilmastoteoilla ole kovinkaan suurta merkitystä, elleivät yhteiskunnalliset rakenteet ja toimintamallit muutu.

Pienemmän lapsiluvun ilmastotavoitteet perustuvat yksilön valintoihin, eivätkä tavoita yhteiskunnallista tasoa. Myös lapsen aiheuttamista päästöistä voidaan olla montaa mieltä.

Ympäristötutkija Ville Lähteen mukaan lasten saamisen ilmastopäästöjä koskevat tutkimukset ovat ongelmallisia, sillä ne on arvioitu nykyisen kulutuksen perusteella. Tutkimustuloksiin sisältyy oletus, että seuraavien sukupolvien kulutus tulee olemaan nykyisen kaltaista, vaikka tiedetään, että tämän hetkinen elämäntapa on kestämätön.

Tulevat sukupolvet eivät ole ilmastolle yhtä kuormittavia kuin nykyiset, ainakaan toivottavasti. Jos ovat, niin väestökehitys ei ole siinä vaiheessa suurin huolen aihe.

Väestökehitys ei ole muutenkaan suoraan yhteydessä ilmastopäästöihin. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomi, jossa kulutus on lisääntynyt viime vuosien aikana merkittävästi, vaikka syntyvyys on kääntynyt laskuun.

Tuntuu kyseenalaiselta, että yhden lapsen tekemättä jättäminen olisi suurin ilmastoteko, jonka voin tehdä. Olennaisemmalta tuntuisi osallistua vaikkapa poliittisen toiminnan kautta siihen, mihin suuntaan kulutusta muutetaan yhteiskunnallisella tasolla esimerkiksi liikenteen, asumisen ja ruoantuotannon keinoin.

Ilmastonmuutokseen puuttuminen ei ole yksilön, vaan yhteiskuntien vastuulla. Yksilöt toki muodostavat yhteiskunnan, mutta yksittäisten henkilöiden toiminnalla ei saada aikaan riittävän suurta muutosta, ellei kaikkia saada osallistumaan. Tarvitaan aktivismia, poliittisia toimia sekä toimintamallien ja rakenteiden uudistamista.

YK:n ilmastokokous on askel oikeaan suuntaan. Se on osoitus siitä, että päättäjiltä vaaditaan ratkaisuja. Kenenkään henkilökohtaiset päätökset siitä, tekeekö lapsia vai ei, eivät ole ratkaisu ilmasto-ongelmiin.

Jutussa on hyödynnetty muun muassa sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori Ritva Nätkinin sekä ympäristötutkija Ville Lähteen haastatteluja.