Vuonna 1984 julkaistu Riki Sorsan Kellot ja peilit -albumi oli aikoinaan ensimmäinen suomalaisen artistin julkaisema cd-levy. Kohtuullisista myyntimääristä huolimatta kyseinen albumi toimi alkusoittona sille pieneen maahamme vyöryvälle teknologiselle vallankumoukselle, joka oli alkanut maailmanlaajuisesti vuonna 1982 Abban supersuositun The Visitors -albumin cd-julkaisun myötä.

Ennennäkemättömässä vauraudessa kylpevä kaupungistuva ja vauhdilla teollistunut agraariyhteiskuntamme ei suotta säästellyt markkojaan uuden teknologian saapuessa, ja ennen pitkää kierrätyskeskukset, kirpputorit ja jätelavat täyttyivät vinyylilevyistä ja c-kaseteista. 80-luvulla liki jokaisen kodin olohuonetta koristaneet lastulevyiset räkkikaapit pilkottiin ja vietiin kaatopaikalle. Lapsuudenystäväni vanhemmat kantoivat surutta esimerkiksi Pink Floydin alkuperäispainoksia sisältäneen levykokoelmansa sekajätteeseen. Kukapa nyt jäisi kaipaamaan ritiseviä ja napsuvia muovilättyjä, kun tarjolla on digitaalinen ja puhdas ääni?

Viimeistään 1990-luvun alussa vinyylin tarina vaikutti tulleen lopullisesti päätökseensä. Teknologiateollisuuden suunnannäyttäjät eivät enää sisällyttäneet uusiin vahvistimiinsa vinyylisoitinten vaatimaa phono-liitäntää, ja vinyylin kuolema tuntui jo sinetöidyltä. Vuonna 1993 maailman suurimmilla musiikkimarkkinoilla Yhdysvalloissa myytiin enää noin 300 000 vinyyliä vuodessa, yksi levy noin tuhatta ihmistä kohden. Samana vuonna pelkästään Yhdysvalloissa myytiin yli 500 miljoonaa cd-levyä.

2000-luvun alun huippuvuosina cd-levyjä myytiin pelkästään Yhdysvaltain musiikkimarkkinoilla liki miljardi kappaletta vuodessa. Vuoteen 2018 mennessä määrä oli pudonnut viiteen prosenttiin huippuvuosista, eli vain noin 50 miljoonaan kappaleeseen vuosittain.

Kuitenkin 2000-luvun puolenvälin jälkeen fyysisen musiikin markkinoiden suhdanteet alkoivat kääntyä päälaelleen: vinyylin myyntimäärät lähtivät hitaaseen mutta varmaan kasvuun. 2010-luvulle tultaessa vauhti alkoi kiihtyä, ja pelkästään kuluvan vuoden alkupuoliskolla Yhdysvalloissa myytiin uusia vinyylilevyjä 224 miljoonalla dollarilla, siinä missä cd-levyn markkinat olivat noin 248 miljoonan dollarin arvoiset. Mikäli vinyylin myynti jatkaa kasvuaan samanlaisella, liki viidentoista prosentin vuosivauhdilla, se syrjäyttää cd:n vuonna 2020.

Onko vinyylin ja cd:n valtakamppailu siis todellinen titaanien taisto vai silkkaa nappikauppaa modernissa, digitaalisessa maailmassa? RIAA:n julkaiseman puolivuosiraportin mukaan fyysiset äänitteet muodostavat enää vain noin yhdeksän prosenttia Yhdysvaltain äänitemarkkinoista Spotifyn kaltaisten suoratoistopalveluiden kahmiessa musiikin myynnistä neljä viidesosaa. Hurjista käyttäjälukemista huolimatta Spotify tekee jatkuvasti taloudellista tappiota.

Vinyylilevyjen myynti pysynee jatkossakin ns. nichemarkkinana, eli pieneen kohderyhmään keskittyvänä mutta tuottoisana kaupantekona. Keräilylevyjä metsästävät vanhat setämiehet maksavat haluamistaan levyistä satoja tai tuhansia euroja nettihuutokaupoissa, ja yliopistohipsterit hakevat remasteroidut ja raskaalle vinyylille painetut Court of The Crimson King -uusintapainoksensa suoraan levykauppojen laatikoista.

Tässä kaikessa lienee kysymys siitä, että digitalisaatio on tuonut musiikin helposti saatavillemme sinne, missä sitä on ennen ollut mahdotonta kuljettaa mukanaan. Kuulokepäiset ihmislaumat harhailevat kaduilla ja ruokakaupoissa sulkeutuen omiin maailmoihinsa ja vältellen katsekontaktia. Itselle joskus niin rakkaasta musiikista on tullut vain ympäröivän maailman peittävää taustamölyä. Tämän takia vinyylin ottaminen sisäpussista, asettaminen soittimeen ja neulan pudottaminen levylle kiehtovat milleniaaleja. Vinyylin kuuntelemisen vaivalloisuus sekä rapinat ja napsahdukset avaavat oven maailmaan, jossa he eivät koskaan ehtineet elää.

Tekstissä on käytetty lähteenä muun muassa Recording Industry Association of American vuoden 2019 puolivuosiraporttia sekä Valtteri Sipposen tutkimusta Vinyylilevyjen nichemarkkinat digitaalisen musiikin aikakaudella.