Ahdistusta, päänsärkyä, pelkoa, ruokahaluttomuutta, ajatusten sumentumista, itsehillinnän menettämistä. Näin kuvailivat vihaisuuttaan Moreenimedian marraskuussa toteutetun kyselyn vastaajat. Kysely suunnattiin ihmisille, jotka kokevat haasteita vihan tunteiden kanssa. Vastauksia tuli 101.

Vastaajista noin 40 prosenttia kertoi kokevansa olonsa voimakkaan vihaiseksi viikoittain tai useammin. Vajaa kymmenen prosenttia vastaajista kertoi tuntemusten toistuvan päivittäin tai useita kertoja päivässä.

– Ihmisten välillä on eroja siinä, miten tarkasti tunteita eritellään. Toiset tunnistavat, että tuntuu hyvältä tai pahalta, kun taas toiset erittelevät tarkasti tunteen eri muotoja, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Heini Saarimäki toteaa.

Psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviita uskoo, että tunteiden lievempiä muotoja voi olla vaikea tunnistaa, ellei niitä pysähdy tietoisesti tarkastelemaan. Yleensä tietoiseksi omasta vihastaan tulee vasta, kun tunne on jo suhteellisen voimakas. On myös hyvin yksilöllistä, miten oman vihaisuutensa tunnistaa ja miten sen voimakkuuden arvioi.

Tuntuu kurjalta. Monesti itse tajuan tai huomaan olevani vihainen, enkä halua olla.

Nainen, 26–35

Vihan parissa kohdattavat ongelmat ovat moninaisia

Myllyviidan mukaan vihaisuudessa voi olla kyse fysiologisesta, ihmisen synnynnäiseen temperamenttiin liittyvästä piirteestä. Impulsiivisten ihmisten vihan piikit ovat leimahtavia ja reagointi äkillistä. Vihan taustalla voi olla myös ajatusmalleja ja uskomuksia, jotka johtavat katkeroitumiseen ja epäluuloisuuteen.

– Elämä nähdään jatkumona, jossa on tultu kaltoinkohdelluksi. Ajatellaan, että ihmiset ovat pahantahtoisia ja haluavat minulle pahaa.

Toisille haaste on vihaisuuden kohtaamisessa itsessään. Myllyviita kuvailee tällaisia ihmisiä miellyttämishaluisiksi ja alistuviksi. Ei tunnisteta tilanteita, joissa omat tarpeet tulevat ohitetuiksi. Tämä johtaa uupumiseen ja vihareaktioon, jota hävetään.

Myös Saarimäki puhuu vihan ja häpeän yhteydestä. Tunteiden välisistä yhteyksistä on tutkimuksissa moninaista tietoa, eivätkä niiden väliset erot ole täysin selkeitä. Taustalla voi olla myös epämääräistä pahaa oloa, joka välillä aktivoi vihaa ja välillä ahdistusta.

Vaikka vihan tunteet koettiin usein kuluttaviksi, osa vastaajista koki ne toisinaan myös voimaannuttavina. Tunteeseen voikin Myllyviidan mukaan jäädä koukkuun, sillä viha luo ihmiselle hallinnan harhan.

– Jos vuorovaikutustilanteet on totuttu näkemään kilpailuna, on helpompi ottaa pätijän kuin alistujan asema.

Pitkittyneessä vihassa keho on kovilla

Rakentavasti käytetty viha on Saarimäen mukaan tärkeä muutosvoima, jonka avulla voi vastata kohtaamiinsa loukkauksiin tai uhkaan. Tunnetilan aktivoituessa mielen resurssit valmistautuvat tilanteen korjaamiseen. Tämä johtaa sekunnin murto-osassa muutoksiin, kuten hengityksen tihenemiseen ja lihasjännitykseen.

– Nämä yksittäiset tunnereaktiot eivät kestä kovin kauaa. Tunne voi kuitenkin uusiutua yhä uudelleen, jos tilanteeseen jäädään kiinni joko fyysisesti tai ajatusten tasolla.

Myös Myllyviita kuvailee vihaa lyhyeen käyttöön, puolustautumiseen tarkoitetuksi tunteeksi. Vihalla on tehtävänsä, sillä sen avulla voi osoittaa rajansa ja korostaa itselleen tärkeitä asioita. Pitkittyneenä vihaisuus voi kuitenkin tuottaa samankaltaisia oireita kuin pitkittynyt stressitila, josta ei palauduta. Aktivoitunut uhkajärjestelmä nostaa verenpainetta ja sykettä, jolloin riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kohoaa. Pitkäaikaisena vihaisuus voi vaikuttaa jopa lisääntymishormoneihin ja sitä kautta lisääntymiskykyyn.

Uuvuttavaa. Voi tulla fyysisiä oireita, kuten tärinä, päänsärky tai nukkumisvaikeudet.

Nainen, 26–35

Yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi vihaisuutensa vaikuttavan elämän mielekkyyteen. 40 prosenttia kertoi sen tuottavan ongelmia ihmissuhteisiin. Kuitenkin vain viidesosa kertoi olleensa yhteydessä ammattiapuun, kuten lääkäriin tai psykologiin.

Avun saannista oli sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia. Positiivisissa kokemuksissa korostui apu tunteiden taustojen ymmärtämisessä ja niiden käsittelyssä. Negatiivisissa kokemuksissa sen sijaan kerrottiin vähättelyn tuntemuksista ja vääränlaisista hoitomuodoista.

Myllyviita epäilee, että avun hakemista ohjaavat olemassa olevat diagnoosiluokitukset. Vihalle ei ole olemassa omaa diagnoosiaan, muutoin kuin masennusoireena. Tämä voi johtaa siihen, ettei asiaa nähdä avun hakemisen arvoisena.

– Pääsääntöisesti jos jokin ongelma vaikuttaa elämänlaatuun, olisi siihen hyvä hakea apua, Myllyviita toteaa.