Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan suomalaisen saattohoitokokonaisuuden remontintarvetta ja kartoittaa alustavasti eutanasian laillistamisen järkevyyttä. Jo tässä vaiheessa on selvää, että suomalaisesta saattohoidossa on puutteita. STM:n selvityksen 2019 julkaistusta väliraportista käy ilmi, että viimeiset henkäyksensä kannattaisi vetää joko Etelä-Suomessa tai Pirkanmaalla, jos haluaa laadukkainta hoitoa.

Saattohoidon suurin puute on raportin mukaan osaavan henkilöstön vähyys. Toisinaan puuttuvat myös kunnolliset tilat, oma lääkekaappi, ja esimerkiksi psykologin palvelut.

Nämä puutteet ovat tärkeitä korjata, mutta lääkäriliiton kanta on, ettei eutanasiasta kannata edes keskustella, ennen kuin nämä puutteet on saatu kuntoon. Olen vahvasti eri mieltä.

On vaarana, kuten lääkäriliitto vuonna 2016 julkilausumassaan ilmoitti, että eutanasiaa alettaisiin käyttää ratkaisuna vanhustenhuollon nouseviin kustannuksiin. Sen estämiseksi tulisi ilman muuta tehdä kaikki tehtävissä oleva.

Taloudelliset tilanteet ja hallitukset kuitenkin vaihtuvat, eikä kuolema katso kalenteria. Ei ole takeita, että vanhustenhuollon kustannusten noustessa saattohoidon puutteita saadaan lähivuosikymmeninä kuntoon.

Vaikka kuolevan kannalta on loppujen lopuksi täysin samantekevää, johtuvatko kärsimykset sairaudesta itsestään vai puutteellisesta hoidosta, ei jälkimmäistä tilannetta tietenkään tulisi sallia. Keskeistä on se, ettei kukaan meistä tiedä millaisissa tilanteessa olemme, kun kuolema lähestyy. Siksi eutanasian mahdollisuus tulisi olla olemassa.

Eutanasia ei tietenkään ole ongelmaton, kuten lääkäriliiton kannanotossa todetaan. On epäselvää, olisiko eutanasiaan suostuvia lääkäreitä tarpeeksi ja voitaisiinko lääkäreitä velvoittaa tappamaan ihmisiä. Yksi mahdollisuus olisi Sveitsin mallia mukailevat kuolinapua tarjoavat vapaaehtoisklinikat, joissa vapaaehtoiset auttavat potilasta ottamaan lääkärin määräämän kuolettavan lääkeannoksen itse.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa kirjoitti Suomen Kuvalehdessä vuonna 2017, että eutanasia voisi luoda keinotekoisen ja helpon ratkaisun elämän lopunaikojen kärsimyksiin, jotka kuuluvat kiinteästi elämään. Lisäksi eutanasia voi hänen mukaansa pahimmassa tapauksessa muuttua eräänlaiseksi velvollisuudeksi säästää läheisiä ja jopa yhteiskunnan varoja. Kuoleman odotus voisi muuttua raskaaksi pohdinnaksi siitä, kuinka kauan sairaalasängyssä kehtaa maata.

Siksi on erityisen tärkeää, että mikäli eutanasia tai avusteinen itsemurha laillistetaan, vaaditut kriteerit pidetään tiukkoina ja valvottuina. Geriatrian erikoislääkärin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Harriet Finne-Soverin mukaan ihmisen fyysinen kärsimys voidaan kokonaan poistaa lääkkeillä, rajummissa tapauksissa terminaalisella sedaatiolla, eli ihminen voidaan saattaa tiedottomaan tilaan kuolemaansa asti. Siksi potilaan henkisen kärsimyksen tulisi olla harkinnan keskiössä.

Käytännössä psykiatrin olisi tehtävä potilaan henkisestä tilasta huolellinen kartoitus, jossa varmistetaan, että eutanasiapäätös on tehty täydessä ymmärryksessä, ilman ulkoista painostusta.

On yhtä paljon erilaisia kuolemia kuin elämiä, eikä sama muotti sovi kaikille. Osa tahtoo pitää elämästään kiinni loppuun saakka, mutta moni ei esimerkiksi halua itseään muistettavan dementoituneena pikkulapsena tai viettää vuosikausia neliraajahalvaantuneena.

Eutanasia on yksi ongelmallisimpia eettisiä kysymyksiä terveydenhuollossa. Laillistettaessa sen tarjoamisessa tulisi käyttää tarkkaa, yksityiskohtaista harkintaa, ja esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivät tulisi rajata kuolinapuoikeuden ulkopuolelle.

Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi voida päättää tolkuissaan olevan oikeustoimikelpoisen aikuisen puolesta millainen elämä on elämisen arvoista. Siksi omasta kuolemasta päättäminen tulisi jossain muodossa olla tulevaisuutta myös Suomessa.

Jutussa on käytetty lähteinä Jaana Hallamaan kirjoitusta Eutanasiasta kerrotaan vain kauniita tarinoita – Vastustajat leimataan julmureiksi (2017), Sosiaali- ja terveysministeriön väliraporttia Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa (2019) ja Suomen lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausumaa Kattava saattohoito turvattava kaikille (2016).