Suomalaisessa urheilussa on pitkään ollut ongelma. Suomalainen urheilukansa arvostaa vain urheilijoita, joiden saavutukset tapahtuvat maajoukkueessa. Eikä tämä koske vain suomalaista urheilukansaa, vaan myös urheilutoimittajia.

Urheilutoimittajat äänestävät Urheilugaalassa vuoden urheilijaa vuosittain ja vuoden 2019 Urheilugaalassa valinta osui itseoikeutetusti Teemu Pukkiin. Valinta oli itseasiassa niin selvä, ettei paikalle edes saapunut muita kärkikolmikon ehdokkaita.

Äänestyksessä toiseksi tuli Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky. Tämä valinta oli täysin oikea, mutta kysymys kuuluu, miten Hradecky äänestettiin vasta tänä vuonna kärkikolmikkoon?

Saksan Bundesliigassa vuodesta 2015 lähtien pelannut maalivahti on kuulunut sarjan ehdottomaan eliittiin jo monta vuotta. Hänet valittiin kaudella 2017–2018 sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Saman vuoden Urheilugaalassa hän ei mahtunut äänestyksessä edes viiden parhaan joukkoon.

Samanlaisia esimerkkejä löytyy lukuisia myös yksilölajeista, joissa ei välttämättä ikinä urheilla suoranaisesti omalle maalle arvokisoissa. Esimerkiksi tennispelaaja Henri Kontinen ei ole koskaan saanut suomalaiselta urheilukansalta ansaitsemaansa arvostusta, vaikka meriittilistalta löytyy muun muassa ATP-finaaliturnauksen voitto nelinpelissä.

Mutta Teemu Pukki onkin nyt onnistunut siinä, missä harva suomalainen onnistuu. Pukin ansiosta suomalaiset ovat ottaneet Norwichin omakseen ja ovat oppineet iloitsemaan hänen onnistumisistaan myös seurajoukkueen paidassa. Tästä kertoo esimerkiksi Norwichin pop up -myymälöiden suosio Helsingin Kampissa, joissa seuran tuotteita myytiin parin päivän aikana yli 50 000 euron edestä.

Ja näin meidän suomalaisten tulee jatkossakin iloita urheilijoidemme puolesta. Oli heidän paidassaan sitten Leijona, tai Norwichin kanarialintu.

Podcast: Embed