Tiina Varrion analyysi: Yksinäinen – puhu kokemuksistasi avoimesti, se auttaa itseäsi ja muita

Jokainen meistä kaipaa välillä yksinoloa, mutta se ei tarkoita, että olisi yksinäinen. Yksinäiselle yksinolo ei ole tietoinen valinta vaan jatkuva olotila. Tunne merkityksettömyydestä, näkymättömyydestä ja kuulumattomuudesta ei näy aina ulospäin. Vasta kun yksinäisyys johtaa syrjäytymiseen, mielenterveyden häiriöihin tai itsemurhaan, ympärillä herätään.

Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila esitti Ylen artikkelissa, että Suomeen tarvittaisiin yksinäisyysministeri, jonka tehtävä olisi yksinäisyyden vähentäminen. Uuden ministeripestin perustaminen ja yksinäisyyden teeman nostaminen osaksi valtion päätöksentekoa olisi askel, jolla ilmiö saatettaisiin sen vaatimaan valokehään. Ministeripaikka ei riitä kuitenkaan yksin ratkaisemaan moniulotteista ja laajaa ongelmaa.

Haasteena on, että erityisesti nuoret kokevat yksinäisyyttä aiempaa enemmän.

Noin 10 prosenttia opiskelijoista kokee jatkuvaa yksinäisyyttä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveystutkimuksista. Erityisesti korkeakouluopiskelijoiden kokema yksinäisyys on kasvanut tasaisesti 2000-luvun aikana.

Kehitys on huolestuttava, koska nuorten lisääntyvän yksinäisyyden aiheuttamat ongelmat konkretisoituvat tulevaisuudessa, kun tämän hetken nuorista tulee yhteiskuntaa kannatteleva ikäryhmä. Onko todella niin, että yksinäisyyden vakavuus ymmärretään vasta, kun se ajaa ihmisen työkyvyttömäksi ja sairaaksi?

Oulun yliopiston tutkijatohtori Anna Reetta Rönkä on tutkinut väitöskirjassaan Pohjois-Suomessa syntyneiden nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyyden kokemuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen mukaan yksinäisyys ilmenee nuorilla moniulotteisena ja elämänkulussa aaltoilevana kokemuksena. Nuoruudessa yksinäisyyttä syventävät muun muassa normatiiviseen elämänkulkuun liittyvät tekijät. Sillä viitataan elämän normeihin kuuluviin askeliin, joiden mukaan tietyt asiat tulisi saavuttaa tietyssä ajassa. Jos nuori ei esimerkiksi opiskele tai löydä sopivaa seurustelukumppania tiettyyn ikään mennessä, voi aiheutua tyytymättömyyden ja kuulumattomuuden kokemuksia.

Myös esimerkiksi opiskelujen kiristyneet vaatimukset ja tavoitteet voivat lisätä nuorten yksinäisyyden kokemuksia. Ympäristöstä tulevat paineet ja normit voivat vaikuttaa nuoren itsetuntoon ja tehdä olon ulkopuoliseksi. Erilaisuuden kokemus on tyypillinen taustatekijä nuoren yksinäisyyden kokemiselle – jos nuori ei tunne itseään hyväksytyksi ja tulee sitä kautta esimerkiksi kiusatuksi, on myös yksinäisyys hyvin yleistä.

Onko todella niin, että yksinäisyyden vakavuus ymmärretään vasta, kun se ajaa ihmisen työkyvyttömäksi ja sairaaksi?

Tilastokeskuksen elinolotilastosta selviää, että köyhyys, kipeys ja yksinäisyys kietoutuvat yhteen. Sen mukaan usein yksinäisyyttä kokeneet kärsivät pitkäaikaissairauksista ja muista pitkäaikaisista terveysongelmista. Usein yksinäisyyttä kokevista ihmisistä joka toinen on myös vaarassa syrjäytyä. Röngän tutkimuksen mukaan usein koettu yksinäisyys on yhteydessä 15−16-vuotiaiden itsensä tahalliseen vahingoittamiseen.

Yksinäisyyden ennaltaehkäisyn tulisi olla niin yhteiskunnan, yhteisöjen kuin yksilöidenkin vastuulla.

Jos nimitetty yksinäisyysministeri keskittyisi yksinäisyyttä lisäävien ongelmallisten rakenteiden ja normien purkamiseen, yhteiskunta voisi säästää niin kustannuksissa kuin menetetyissä ihmishengissäkin. Yksinäisyys olisi tärkeää nostaa hallinnon tasolle myös sen takia, että tieto leviäisi sitä kautta yhteisöjen ja yksilöiden huulille. Yksinäisyysministeriäkin tärkeämpää on se, miten meistä jokainen voi vaikuttaa yksinäisyyteen liittyviin asenteisiin ja normeihin.

Jotta nuoret pysyisivät terveinä ja työkykyisinä myös tulevaisuudessa, olisi tärkeää ylläpitää avointa keskustelua sekä hyväksyvää ilmapiiriä yksinäisyyden ympärillä. Tähän meistä jokainen voi vaikuttaa olematta edes yksinäisyysministeri. Kysy hiljaisen kaverin kuulumisia koulun käytävällä, puhu avoimesti yksinäisyydestä ja muista, ettet ole ongelmiesi kanssa yksin.

 

Jutussa hyödynnetty myös tutkijatohtori Anna Reetta Röngän haastattelua.