Avoimeen huoneeseen astuessa huomioni kiinnittyy katosta roikkuviin kymmeniin nenäliinoihin. Narujen varassa killuva Lohdutus-installaatio on herkkä mutta vaikuttava. Kun katseen saa irrotettua siitä, pystyy keskittymään muuhunkin.
Valkoiset paperimytyt kutsuvat luokseen ja paljastuvat lähemmällä tarkastelulla kekseliäiksi taideteoksiksi. Arkiset Nessut muuntautuvat näyttelyssä esimerkiksi vuoristoksi ja linnun näköiseksi patsaaksi.
Teokset kuuluvat taiteilija Saara Kumpulaisen Itke se pois -taidenäyttelyyn. Ne nostavat pintaan ajatuksia omista itkuisista illoista ja kyyneleiden kastelemista paperimytyistä sängyllä.
– Se on kuin rauhoittava sade, joka tulee katsojan päälle ja lohduttaa. Valkoinen väri on niin puhdas, että liitän sen jotenkin lohdutuksen tilaan, Kumpulainen kertoo ajatuksistaan Lohdutus-installaation takana.
Hänen mukaansa itkemiseen kuuluu surun lisäksi lohtu. Sen läsnäolo tuokin näyttelyyn toiveikkuutta. Yksi teoksista on nimeltään ”Kaikki käy vielä hyvin”, sillä taiteilija haluaa muistuttaa, että surun hetki ei kestä ikuisesti. Toisaalta tunteita pitää saada käsitellä rauhassa.
– Ei tarvitse olla yltiöpositiivinen, jos on musta hetki, taiteilija painottaa.
Omiin surun kokemuksiin uppoutuminen keskeytyy, kun gallerian ovesta astuu sisään vanhempi, siististi pukeutunut pariskunta. Seinän vierellä on malja, joka paljastuu kollektiiviseksi kyynelnesteeksi. Lappu neuvoo ottamaan kulhosta hyppysellisen suolaa ja katselemaan, kun surut liukenevat suolan muodossa nesteeseen. Pariskunta kulkee maljan ohi seuraavaan huoneeseen.
Maljan äärellä voi halutessaan päästää irti itseä vaivaavista tunteista ja ajatuksista. Kollektiivinen kyynelneste on konkreettinen ajatus lohdun saamisesta taiteen kautta.
– Siihen on luultavasti sulatettu kaikkea, mitä ei itse tiedostakaan, Kumpulainen pohtii.
Se on erityisen toimiva ja empaattinen teos, koska jokainen voi itse päättää, mitä haluaa tiputtaa hartioiltaan suolan mukana.
Itkevä hakee reaktiota
Hyvinvointitieteiden tutkijatohtori Heini Saarimäen mukaan itkeminen on sosiaalinen viesti, jonka avulla haetaan ympäristön reaktiota. Se kertoo muille, että tarvitsemme apua.
– Kun itken, toivon, että ympäristö lohduttaisi minua. Jos se torjuukin minut, olo vain pahenee, Saarimäki kertoo itkemisen sosiaalisesta merkityksestä.
Hänen mukaansa suomalaisten tunneilmaisussa on sukupolvien taakka, joka näyttäytyy itkevän torjumisena. Sodan jälkeiset sukupolvet ovat kasvaneet siihen, ettei mitään negatiivisia tunteita saa näyttää. Rintamalta tulleet vanhemmat ovat kokeneet niin vahvoja tunteita, ettei lapsi ole saanut ilmaista omiaan. Lapsen tunteet ovat tuntuneet vähäpätöisiltä tai laukaisseet aikuisessa omia tunteita, joita ei osata käsitellä. Olen itsekin kuullut lapsuudessani useasti vähättelevän lauseen ”nyt ei itku auta.” Häpeän tunne on siis sosiaalisesti rakentunut itkuun torjuntakokemusten kautta.
Taiteilija Saara Kumpulaisen mielestä julkisesti itkeminen on helppoa, kunhan surun aihe ei ole henkilökohtainen. Hänkin on saanut syyllistäviä kommentteja itkiessään niin sanotusti turhasta. Ajatus, että jotkut asiat ovat itkemisen arvoisia ja jotkut eivät, ärsyttää häntä.
– Miksei voisi itkeä silloin, kun itkettää? hän tivaa.
Onko itkeminen sittenkään hyvästä?
Omat ikävät hetket pidetään usein piilossa muilta, joten joskus itkiessä tuntuu, että on yksin oman surun kanssa. Näyttely muistuttaa, että itkeminen on normaalia, ja kaikki muutkin kokevat suruja ja heikkoja hetkiä. Nenäliinapatsaan edessä mieleen nousee kysymys: itkeminen on luonnollista, mutta onko se hyödyllistä?
Kumpulaisen mielestä se vapauttaa. Hän tulee väsyneeksi itkemisen jälkeen, mutta väsymys helpottaa, koska sen jälkeen saa hyvin unta.
– Kyllä se tekee hyvää, että saa kunnolla itkeä, hän sanoo.
Ihmiset tapaavat arvioida muistojensa perusteella, että itkeminen on helpottanut oloa. Saarimäen mukaan kokeellisissa tutkimuksissa on kuitenkin saatu ristiriitaisia tuloksia siitä, auttaako itkeminen purkamaan tunnetta. Laboratorio-oloissa tutkittavien mieliala on vain huonontunut entisestään. Saarimäki ajattelee, että ehkä itkeminen ei itsessään ole tunnetta purkavaa, vaan riippuu siitä, miten ympäristö suhtautuu siihen. Jos ympäristö lohduttaa, itku koetaan positiivisena ja helpottavana.
En tiedä, tuleeko itkemisestä hyvä mieli tai lohdullinen olo, mutta näyttelyssä käymisestä ainakin tulee. Näyttely luo turvallisen ja rauhallisen ilmapiirin omien tunteiden ja kokemusten tutkimiselle. Tekisi heti mieli itsekin tarttua pensseliin tai kynään, ja antaa tunteiden tulla.
