Syyttelyä, päätöksen kyseenalaistamista ja taivuttelua. Aborttia tarvitseva voi Suomessa pahimmillaan kohdata kritiikkiä ja paasauspuheita ehkäisystä. Se on epäkohta, jonka nykyinen aborttilakimme mahdollistaa, ja siihen on puututtava heti. Minun kehooni tai minun päätökseeni ei pitäisi olla kenelläkään sananvaltaa tai varsinkaan oikeutta kajota.
Usein ajatellaan, että Suomessa tasa-arvo toteutuu ja nainen saa itse päättää tekemisistään. Tämä on kuitenkin harhakuvitelmaa. Aborttilakimme on 1970-luvulta, eli 50 vuotta vanha. Sen mukaan naisen on kerrottava syy abortin tekemiselle, minkä jälkeen hän tarvitsee vielä kahden lääkärin lausunnon. Syiden esittäminen koetaan usein nöyryyttävänä, vaikka terveydenhuollon ei tulisi olla sellaista. Vaikean päätöksen edessä ei toivoisi joutuvansa enää perustelemaan omia valintojaan. Miten on silti mahdollista, että hyvinvointivaltiossamme rajoitetaan naisten itsemääräämisoikeutta näin räikeästi?
Amnesty Internationalin mukaan lähes 50 maata on viimeisten 25 vuoden aikana muuttanut lainsäädäntöään, jotta abortti olisi helpompi saada. Suomi ei kuitenkaan lukeudu näihin maihin, vaan on jämähtänyt 70-luvulle. Nykyisessä laissa puhutaan lapsen vajaamielisyydestä sekä vanhemman häiriintyneestä sieluntoiminnasta. Tämä ei kuulosta sopivalta enää 2020-luvulla.
Jokaisella on oikeus päättää itse omasta kehostaan. Suomi on sitoutunut YK:n naisten oikeuksien sopimukseen, jota valvova komitea on jatkuvasti todennut, että rajoittavat aborttilait ovat naisiin kohdistuvaa syrjintää. Suomi syrjii siis häpeilemättömästi naisia, minkä voi nähdä viittauksena ihmisoikeusrikkomuksiin.
Suomen aborttilaista puuttuu naisen oikeus päättää itsenäisesti raskaudenkeskeytyksestä, mikä vierittää päätäntävallan naiselta lääkärille. Laki on Pohjoismaiden tiukin ja esimerkiksi Ruotsissa naisilla on oikeus vapaaseen aborttiin, jonka saa pyytämällä jopa raskausviikolle 18 saakka. Naapurimaassa ollaan siis monta askelta edellä, mitä tulee tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksiin.
Eihän kukaan voi oikeasti ajatella, että on hyvä idea antaa päätäntävalta omasta kehostaan jollekin toiselle ihmiselle.
Samaan aikaan Suomi kiillottaa sädekehäänsä puolustamalla globaalisti naisten ja tyttöjen oikeuksia, vaikka tilanne kotimaassa on retuperällä. Ulkoministeriö painottaa Suomen kehityspolitiikassa ihmisoikeuksien toteutumista ja naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia. Kumma juttu, että se ei näy maan sisäisessä toiminnassa yhtä konkreettisesti.
Miksi ihmeessä aborttilakiin ei ole aiemmin puututtu? Abortti jakaa mielipiteitä, ja Suomessa monilla päättäjillä on omat näkökantansa asiaan. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen on vastikään esittänyt kielteisen mielipiteensä aborttilain uudistamisesta. Hän argumentoi lasten oikeuksien puolesta. Näkemys ei nykypäivänä enää toimi.
Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarran mukaan kyseinen keskustelu on käyty jo 70-luvulla, jolloin todettiin, että naisella on Suomessa oikeus aborttiin. Myös vuoden 1993 perusoikeussäännöstössä todetaan, että ihminen tulee perusoikeuksien haltijaksi täysimääräisesti syntymähetkellä. Sen mukaan säännös oikeudesta elämään ei estä raskaudenkeskeytystä naisen suostumuksella. On siis käsittämätöntä, että vielä löytyy naisia, jotka vastustavat aborttia äänekkäästi. Eihän kukaan voi oikeasti ajatella, että on hyvä idea antaa päätäntävalta omasta kehostaan jollekin toiselle ihmiselle.
Naisten nykyistä aborttioikeutta puolustava argumentointi ja ehdotukset aborttilain kehittämiseksi ovat olleet vähäisiä vielä 2000- ja 2010-luvuilla. Tänä syksynä aihe on vihdoin nostettu kunnolla tapetille, ja kansalaisaloite aborttilain päivittämiseksi saavutti alle kuukaudessa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Aika tuntuu olevan kypsä muutoksen tekemiselle, ja naisen omaa tahtoa halutaan vihdoin kuunnella.
Suomen nykytilanne hävettää. Valtionjohdossa häärii viisi naista, mutta silti kansalaisten piti nousta barrikadeille, jotta aborttilain ongelmallisuus huomattiin oikeassa valossa. Toivon todella, että tämä on vasta alkusoittoa. Suomi tulisi muuttaa kaikille ihmisryhmille tasa-arvoiseksi ja turvalliseksi paikaksi. Paikaksi, jossa jokaisen kehoa kunnioitetaan tavalla, jonka pitäisi olla itsestään selvää.
Jutussa on hyödynnetty muun muassa Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarran haastattelua.