Jo kuudetta vuotta yliopistossa opiskelleena minulle ei tule yllätyksenä, että 2000-luvulla opiskelijoiden kokema stressi ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet.
30 prosentilla korkeakouluopiskelijoista on psyykkisiä vaikeuksia ja pitkään opiskelleista jopa 47 prosentilla: jatkuvaa ylirasitusta, onnettomuutta ja masentuneisuutta, vaikeuksia tehtäviin keskittymisessä, valvomista huolien takia sekä itseluottamuksen menettämistä.
Vuosia elin itsekin stressin, suorituskeskeisyyden ja itsekriittisen puheen ympäröimänä, jonka seurauksena itseluottamukseni oli kovilla. Selviytymiskeinoni perustuivat lähinnä yhteen asiaan, itsetunnon kohentamiseen.
Eikö hyvä itsetunto sitten ole hyvän olon perusta?
Tutkimusten mukaan ei. Kestävämpää olisi pyrkiä kohti itsemyötätuntoa, joka on harjoitettavissa oleva taito. Itsetuntoa puolestaan näyttäisi olevan hyvin vaikea kestävästi nostaa. Itsemyötätunto käsitteenä on lähtöisin buddhalaisuudesta ja onkin itämaisessa filosofiassa vuosisatoja vanha ajatus. Se tarjoaa samat hyödyt kuin itsetunto väistäen sen haitat.
Itsemyötätunnon vaikutuksista on tehty valtavasti tutkimuksia 2000-luvulla. Tulosten mukaan tätä psyykkistä työkalua ja asennetta harjoittavat kokevat vähemmän stressiä, masennusta ja uupumusta. Se myös ennustaa korkeampaa henkistä hyvinvointia, elämäntyytyväisyyttä, sinnikkyyttä, suorituskykyä, parempia tunnetaitoja ja ihmissuhteita sekä vähemmän taipumusta vitkutella vaikeiden tehtävien edessä.
Yksinkertaistetusti kyseessä on suhtautumistapa, jonka avulla erityisesti epäonnistumisten ja häpeän hetkinä ihminen kykenee kohtelemaan itseään myötätunnolla, ymmärryksellä ja ystävällisyydellä sen sijaan, että olisi tuomitseva ja julma. Tietoinen itsensä lohduttaminen laskee liikkeelle mielihyvähormoneja, oli kyseessä sitten maailman eteen heittämä tilanne tai henkilökohtainen epäonnistuminen. Samalla se rakentaa joustavaa, realistiseen omakuvaan pohjaavaa psyykettä.
Silkalla itsetunnolla elävä ihminen sen sijaan kerää itselleen positiivisia arvioita, joko muilta tai itseltään, ja usein ne liittyvät suorituksiin ja ulkoisiin tekijöihin. Monesti käy myös niin, että ihminen tulkitsee ulkoa tulevat viestit yltiöpositiivisiksi rakentaakseen egolleen suojamuuria. Korkealla itsetunnolla varustetut ihmiset ovat myös todennäköisesti ennakkoluuloisempia erilaisuutta kohtaan kuin muut.
Mieleni oli tottunut joko jättämään tuntemukset tyystin huomiotta tai hyökkäämään niitä kohtaan itseäni mollaavalla tavalla, synnyttämään melodraamaa.
Ulkokohtaisuutensa vuoksi hyvä itsetunto ilman itsemyötätuntoa voi kuitenkin olla helposti horjutettavissa.
Itsemyötätuntoinen henkilö hyväksyy vastoinkäymiset sekä puutteet itsessään, mutta miten hän sen tekee?
Kulttuurimme perustuu sosiaaliseen vertailuun. Sosiaalinen media ja työelämän kiristyvä kilpailu sen kuin kiihdyttävät sitä. Paineiden alla voi olla hankalaa hyväksyä olevansa välillä häpeällisenkin puuttellinen ihminen.
Tutkija Kristin Neffin mukaan itsemyötätunnon harjoittamiseen liittyy kolme askelta. Ensin on huomattava negatiiviset tunteet ja ajatukset sekä hyväksyttävä niiden olemassaolo. Tätä kutsutaan myös tietoiseksi läsnäoloksi eli mindfulnessiksi. Kärsimykseen vastaaminen tällä tavalla tarkoittaa sitä, ettei ihminen pakene tunteitaan, muttei myöskään identifioidu niihin luomalla melodramaattista tarinaa epäonnistumisistaan.
Minulla meni kauan ymmärtää, mitä negatiivisten ajatusten ja tunteiden hyväksyminen todella tarkoittaa. Mieleni oli tottunut joko jättämään tuntemukset tyystin huomiotta tai hyökkäämään niitä kohtaan itseäni mollaavalla tavalla, synnyttämään melodraamaa. Kun kokeilin, miltä hyväksyminen mielessä tuntuu, ymmärsin ettei mitään pahaa tapahdu. Taistelu vain hetkeksi lakkaa ja yleensä kehon valtaa rauhan tunne.
Tässä lakkaamisen hiljaisessa hetkessä on tilaa uusille ajatuksille.
Seuraava askel on erillisyyden tunteen lieventäminen, joka lähtee siitä, että tunnustaa ihmiskunnan yhteisen kärsimyksen. On siis ikään kuin nöyrryttävä sen verran, että muistaa jokaisen ihmisen olevan epätäydellinen ja jokaisen elämän olevan täynnä mokailuja. Aina tämä ei ole helppoa, sillä meille niin tutun itsetunnon rakentamisen keskiössä on nimenomaan oman erityisyyden terävöittäminen.
Kolmas askel on kohdella itseään vaikeana hetkenä kuin ystävää. Toimiva keino on peilata esimerkiksi puhetyyliään siihen, miten lohduttaisi tai kannustaisi läheistään.
Toisaalta itsemyötätuntoon liittyy myös muunlainen itsensä hyvin kohtelu. Helpoin tapa löytää itsensä auttamisen tilaan on kuunnella kehon tuntemuksia. Sulkea silmät, hengittää hetki syvään ja vaikka paijata itseään.