Kasvoin perheessä, jossa vanhempani olivat poliittisesti eri laidoilla. Vaikkei ehkä ensimmäisenä kuvittelisi, niin meillä sai aina hyvin vapaasti ilmaista poliittisia mielipiteitään. Välillä se johti, ja johtaa edelleen, äänenkorotuksiin ja väittelyihin. Ennen kaikkea ilmapiiri on silti opettanut kunnioittamaan muidenkin kuin samanmielisten näkemyksiä.
Nimenomaan kasvuolot ja perimä luovat puitteet ihmisten poliittisille asenteille. Esimerkiksi John Jost ja David Amadio havaitsivat alun perin vuonna 2003 Yhdysvalloissa julkaistussa meta-analyysissään, että konservatiivit ovat herkempiä uhkaaville signaaleille. Konservatiiveilla on myös suurempi tarve hallita uhan ja epävarmuuden tunteita. Lisäksi he ovat periksiantamattomampia ja kaipaavat elämäänsä enemmän järjestystä ja varmuutta. Liberaalit sen sijaan ovat avoimempia ja parempia sietämään epävarmuutta elämässään. Taipumukset näyttäisivät pohjautuvan aivojen toiminnallisiin ja rakenteellisiin eroihin.
Myös Aalto-yliopiston tutkija Matias Kivikangas on tutkinut psykologisia eroja ihmisten poliittisten asenteiden taustalla. Hänen mukaansa liberaalien ja konservatiivien moraaliperustat eroavat osittain toisistaan. Yksinkertaistaen erilaisia moraalitunteita voidaan ajatella olevan viisi. Näistä lojaalius, auktoriteetti ja pyhyys korostuvat arvokonservatiiveilla. Sen sijaan kaksi muuta moraalitunnetta, kärsimyksen välttäminen ja reiluus, ovat liberaaleilla merkittävässä roolissa. Ekonomiset konservatiivit eli ihmiset, jotka hyväksyvät taloudellisen epätasa-arvon, eivät taas näe niitä yhtä tärkeinä.
Tietoa saadaan jatkuvasti lisää. Oleellista on kuitenkin se, että moraali on ensi sijassa tunnepohjainen reaktio. Omat vääryyden ja oikeudenmukaisuuden tunteet selitetään ja rationalisoidaan vasta jälkeen päin. Omia luonnollisia reaktioitaan on siis hyvin vaikea hallita. Olen havainnut tämän myös oman opiskelukokemukseni kautta.
Arvoliberaalina vasemmistolaisena luulisi, että kokemukseni liittyisivät erityisesti omille arvoilleni vastakkaisiin mielipiteisiin. Asia on kuitenkin päinvastoin. Muiden vasemmistoliberaalien opiskelijoiden ympäröimänä en voi välttyä huomaamasta, miten elämme omassa kuplassamme ja vahvistamme toinen toistemme mielipiteitä. Ilmiö on jossain määrin nähtävissä myös journalistiopiskelijoiden keskuudessa. Aitoa keskustelua eri arvopiireistä käsin ei siis oikeastaan synny, ja eri mieltä olevat saavat osakseen vahvaa leimaamista. Mielestäni tämä on jopa huolestuttavaa, koska kokemukseni mukaan juuri omalle maailmankuvalle vastakkaiset mielipiteet auttavat parhaiten kehittämään omaa ajattelua.
Kun julistaa jonkun viholliseksi, se saa hänet etsimään yhteistyökumppaneita lähempää itseään. Tämä voi jopa vahvistaa mielipiteitä kyseisen ryhmän sisällä.
Toisaalta, miksi edes pitäisi yrittää ymmärtää vaikkapa rasistisia ja transfobisia kommentteja tai pyrkiä jonkinlaiseen sovitteluun?
Ensinnäkin siksi, että ymmärrys auttaa toimimaan perustellummin ja harkitummin, vaikka vastassa olisi itsestä jopa hirvittäviltä kuulostavia väitteitä. Ymmärrys auttaa vähentämään vastakkainasettelua ja sitä kautta se voi yhteiskunnallisella tasolla vähentää myös ääriliikkeiden kannatusta. Vastakkainasettelun vähentäminen ja keskustelun luominen eivät siis tarkoita, että hyväksyisi esimerkiksi rasistiset mielipiteet.
Toisekseen, luomalla tilaa mielipiteiden vaihdolle viholliseksi julistamisen sijaan voimme paremmin puuttua ääriajatteluun ja kyseenalaistaa sitä. Vaikka kuinka huutaisi ja raivoaisi “vastapuolelle”, ei hän ymmärrä yhtään sen paremmin. Oikeastaan juuri päinvastoin. Kun julistaa jonkun viholliseksi, se saa hänet etsimään yhteistyökumppaneita lähempää itseään. Tämä voi jopa vahvistaa mielipiteitä kyseisen ryhmän sisällä samaan tapaan kuin me journalistiopiskelijat vahvistamme keskenään näkemyksiämme.
Kahtia jaottelun sijaan voisimme yrittää nähdä muissakin hyviä puolia ja yhdistäviä tekijöitä. Ehkä ymmärtäisimme, ettei kaikkia tekoja ja sanoja ole lähtökohtaisesti tarkoitettu luomaan pahuutta ja sekasortoa. Jopa autoritaarisuus on psykologinen reaktio omalle ryhmälle uhkaavaksi koettuun tilanteeseen.
Haluan kannustaa etenkin meitä tulevia journalisteja kyseenalaistamaan ryhmätotuuden. Toimittajana olisi erityisen tärkeää osata perustella kantansa muistakin kuin omista näkökulmistaan. Tällöin näkemys voisi tulla paremmin kuulluiksi myös ihmisillä, joilla on erilainen arvomaailma.
Jutussa on hyödynnetty muun muassa Aalto-yliopiston psykologian tutkija Matias Kiviniemen haastattelua ja blogitekstejä.