– Celinen aika, katso, Celinen aika on sun puhelimen ruudulla, Sofia Amirkhani huudahtaa takapenkiltä ratin takana istuvalle miehelleen Aresh Amirkhanille juuri ennen auton starttaamista liikkeelle.

Puhelimen näytöllä näkyy kellonaika 11.11.

11.11.2018 oli Sofian ja Areshin esikoistyttären Celinen laskettu aika.

Amirkhanit menettivät esikoistyttärensä kaksi kuukautta ennen ennakoitua syntymää, 11. syyskuuta. Amirkhanit saapuivat silloin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan ja kuulivat, että Celinen napanuora oli solmuuntunut kohtalokkaalla tavalla.

– Melkein joka päivä Sofia huomaa tuon kellonajan ja kertoo siitä, sanoo Aresh Amirkhani.

Syksyllä oli kaksosten viimeinen keskoskontrolli. Jokainen käynti sairaalassa on ollut ristiriitainen. Muistot ovat samaan aikaan onnellisia ja traumaattisia.

– Lääkäri, joka ultrasi minua poikien liikehälytyksen vuoksi, oli sama, joka totesi Celinen kuolleeksi. Lääkäri oli silminnähden helpottunut, kun löysi poikien sykkeet, kertoo Sofia Amirkhani.

Celinen nimi oli tiedossa jo noin keskiraskauden vaiheilla.

– Se tarkoittaa taivaallista, kertoo Aresh Amirkhani.

– Nimestä tuli lopulta tosi kirjaimellinen, jatkaa Sofia Amirkhani.

Perheen koira on tukenut surussa

Lapsensa menettäneiden muistopäivää vietetään vuosittain 23. syyskuuta. Pariskunta kokee, että tuollaisena päivänä lapsen kuolemasta on sallitumpaa puhua.

– Jännittää aina se vastaanotto. Ihmisiä tuntuu kiinnostavan eri tavalla, kun on eläviä lapsia, sanoo Sofia Amirkhani.

Sofia Amirkhami kertoo Facebookin kautta löytyneistä vertaisista tulleen tärkeitä ystäviä.

– On surullista, että äideillä on enemmän vertaistukiverkostoa kuin isillä, sanoo Sofia Amirkhani.

Aresh Amirkhani kertoo, että moni on sanoillaan loukannut.

– Mulle on sanottu, että sä oot mies, sä oot vahva, miten sä pystyt huolehtimaan kaksosista, kun sä reagoit noin. Sofia on kantanut Celinen, mutta mullakin on oma mielenterveys, jota pitää vaalia, kuvaa Aresh.

Amirkhanit saapuvat kotinsa pihaan Lempäälässä.

Ovella tulee vastaan perheen koira Max, pitbullin ja staffin sekoitus.

– Max on tullut painamaan pään polviin, kun olen romahtanut. Max on ollut mukana hakemassa Celineä ruumishuoneelta.

Kaksosraskaus oli muodoltaan vaarallisin. Pojat jakoivat saman istukan ja kalvopussin kohdussa. Riskinä oli sama napanuoran solmuuntuminen, johon Celine kuoli.

– Kun pojat syntyivätkin elävänä, olimme ihmeissään. Miten meillä voi olla kaksi elävää lasta, kuvaa Sofia Amirkhami.

Pojat erottaa toisistaan viimeistään vaatteista. Nooalla on tänään siniset sukat, Noelilla keltaiset.

Suru muuttaa muotoaan

Pariskunta puhuu elämänsä vaikeimmista tapahtumista, mutta tunnelma on vapautunut. Välillä nauru helähtää ilmoille. Toisena hetkenä äänessä on liikutusta.

Sofia sytyttää kynttilän kehystetyn kuvan viereen. Siinä on jäljet Celinen jaloista ja käsistä.

Amirkhanit kokevat, ettei suru ole jotain, joka täytyy saada päätökseen.

– Suru on rakkautta ja ikävää ja osa meidän elämää, sanoo Sofia Amirkhani.

Suru on tuonut pariskuntaa lähemmäs toisiaan.

– Olen usein kysynyt Areshilta syvän surun keskellä, jaksatko minua tällaisena, kertoo Sofia Amirkhani.

Jotkut ystävät eivät ole ottaneet pariskuntaan yhteyttä Celinen kuoleman jälkeen. Aresh Amirkhani kokee, että ihmiset haluavat mieluummin käsitellä iloisia asioita.

– Joskus joku on jopa ottanut asian itse esille, mutta pyytänyt sitten vaihtamaan puheenaihetta.

Nykyään Celinen ikäisten tyttölasten näkeminen on pariskunnalle helpompaa kuin surun ollessa tuore. Aresh kertoo hänessä heräävän ihailua pienen tyttölapsen omaavia perheitä kohtaan. Sofian tunteet ovat tasaantuneet pikkuhiljaa.

– Oli hirveää aluksi se katkeruus. Blokkasin raskaana olevia ihmisiä somessa vain sen takia, että olisi edes vähän siedettävämpi olo. Enää tilanne ei ole niin paha. Silti tuntuu, että suru on näkymätön, kertoo Sofia.

Kun Sofia Amirkhani odotti kaksosia, eräs asiakas kysyi häneltä töissä, milloin hän pääsee mahasta eroon.

– Olisi tehnyt mieli vastata, että älä ota osaa tästä mahasta, vaan siitä, että menetin lapseni. Mieluummin herään lapsen itkuun kuin omaan itkuuni, sanoo Sofia Amirkhani.

”Kohtaamme Celinen vielä”

Sofia ja Aresh ajattelevat kohtaavansa Celinen vielä. Areshilla on vahva usko, mutta Sofia ei osaa sanoa, missä Celine tarkalleen on.

– Oon kysynyt Areshilta, uskooko hän, että kun tavataan, Celine on vielä pikkuvauva, kertoo Sofia.

Kaksospoikien syöttäminen on tiimityötä. Tänään pojat söivät naudanliha-kasvissosetta. Max-koira sai tyytyä katsomaan vierestä.

Sofia ja Aresh Amirkhanin puhe keskeytyy. He alkavat laulaa tuttua unilaulua pojille. He vievät pojat kääröissään ulos vaunuihin.

– Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa, kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa, vanhempien laulun ääni häipyy terassille hiljaa.

Aurinko paistaa sälekaihtimien raosta ja valaisee Celinen muistopöydän.