– Ratsastus on minulle henkireikä. Hevostyttönä on pakko saada välillä turpaterapiaa.

Kädet viuhuvat nopeasti, kun Heidi-Maria Viitanen kertoo rakkaasta harrastuksestaan. Ylöjärvellä asuva perheenäiti on syntyjään kivikuuro eli hän ei kuule minkäänlaista ääntä. Voimakkaimmat äänet hän kokee tuntoaistin avulla.

Viitanen kipusi satulaan jo lapsena ja oppi kommunikoimaan hevosten kanssa kuin kuka tahansa muukin. Silti hän on kohdannut vuosien varrella ennakkoluuloja ja epäoikeudenmukaiselta tuntuneita tilanteita.

Nykyisin viittomakielisyys on ollut pikemminkin etu kuin este Viitasen hevosharrastuksessa. Hän työskentelee kuurosokeiden kanssa, minkä kautta avautui mahdollisuus yhdistää ammattiosaaminen ja harrastus toisiinsa täysin uudella tavalla.

– Minua pyydettiin mukaan projektiin, jossa kehitettiin ratsastushaptiiseja. Niiden avulla ohjataan kuurosokeita asiakkaita helposti, vaikka he istuisivat korkealla hevosen selässä.

Kuuroihin kohdistuvien ennakkoluulojen takana on Viitasen mukaan yhä tänäkin päivänä yksinkertaisesti tiedonpuute. Siksi hän toivoo, että ihmiset uskaltaisivat rohkeasti kysyä kuuroilta, kuinka heitä tulisi lähestyä.

Erityisesti viittomakielisten ratsastajien sanoma on selvä: ennakkoasenteet tulisi kitkeä pois hevostalleilta.

– Hevoset eivät arvota meitä ammatin, koulutuksen, taustan tai elämänkokemuksen perusteella, Viitanen summaa.