Tampereen yliopiston sosiologian akatemiatutkija Virve Peteri kertoo, että persoonallisuustestejä käytetään osana rekrytointiprosessia, koska ne ovat hyvin nopea tapa saada ihmisistä tietoa.

– Testillä voi nähdä olevan tietyntyyppinen ideaalisubjekti. Ne, jotka sopivat paremmin ideaalisubjektin kuvaan, voivat selkeästi hyötyä siitä. Sitten taas on ihmisiä, jotka tipahtavat tästä ulos. Tietyt testit vaikuttavat suosivan keskiluokkaista miesoletettua toimijaa, jolla on pitkä työkokemus.

Joustavuus ja vuorovaikutustaidot ovat piirteitä, joita pidetään eniten arvossa työstä riippumatta. Peteri kuitenkin muistuttaa, että oletus siitä, että joustavuus on ainoastaan osa persoonallisuuttamme, on väärä.

– Joustavuus liittyy hyvin paljon esimerkiksi siihen, onko sinulla varallisuutta ja toiseksi siihen, oletko esimerkiksi sellaisessa elämäntilanteessa, että sinulla on pääasiallinen hoitovastuu esimerkiksi lapsista tai vanhuksista, jolloin et millään tavalla voi olla niin joustava kuin joku toinen työntekijä.

Persoonallisuustesteihin liittyy Peterin mukaan useita sudenkuoppia. Yksi niistä on se, että suurin osa testeissä on peräisin 1930-luvulta.

– Vaikka testejä on muokattu 1990-luvulla Suomeen sopivammaksi, niin kyllähän ne ilmentävät vääjäämättä niitä kulttuurisia oletuksia, joita meillä on sukupuolesta ja sukupuolijärjestyksestä. Nämä testit ovat usein hyvin kaksinapaisia, että joko identifioinut naiseksi tai mieheksi. Välimuotoja ei ole.

– Eräs sosiologi kuvasi persoonallisuustestejä siten, että ne tuottavat paperinukkemaisen tulkinnan ihmisestä, ja siitä jää tietty elävä elämä sekä arjen tilanteisuus ja elämäntilanteisuus näkymättömiin, Peteri harmittelee.

Kuuntele koko keskustelu alta. Keskustelusta on saatavilla myös tekstiversio.