Kukkakuosisia sohvia, neulepuikkoja, lautapelejä. Vaikutelma on vähintäänkin kutsuva. Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n tunnuslause “Tuu syliin!” alkaa vaikuttaa melko osuvalta.
Syömishäiriöliiton Tampereen SYLI-keskuksen oleskelutilassa Krista Lindgren, 28, istahtaa sohvalle kuin kotonaan. Lindgren on toiminut SYLI-keskuksessa vapaehtoisena teini-ikäisestä asti.
SYLI-keskus tarjoaa muun muassa syömishäiriöitä käsitteleviä koulutuksia ja matalan kynnyksen vertaistukiryhmiä syömishäiriön kanssa kamppaileville sekä heidän läheisilleen. Syömishäiriöliiton mukaan diagnosoituja syömishäiriöitä on muutamalla prosentilla suomalaisista. Osa syömishäiriöistä jää kuitenkin diagnosoimatta, ja esimerkiksi naisista noin joka kuudes sairastuu elämänsä aikana syömishäiriöön.
SYLI-keskuksen toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön. Tampereella vapaaehtoisia on tällä hetkellä noin 30. Kuten monilla SYLI-keskuksen vapaaehtoisilla, myös Lindgrenillä into vapaaehtoistoimintaan kumpuaa omasta syömishäiriökamppailusta.
– Oma paraneminen tuntui silloin niin merkittävältä, että siitä syntyi halu auttaa muita.
Vuosien aikana monenlaisia kohtaamisia
Keittiössä tippuu kahvi. Pöydällä odottaa pino keskenään erilaisia mukeja. Lindgren nojailee valkoiseen pöytätasoon ja naureskelee keskuksen työntekijöiden kanssa keski-ikäisten selfiekuvakulmille. Tunnelma on Lindgrenin mukaan SYLI-keskukselle tyypillisen rento.
Vapaaehtoistyövuosia Lindgrenillä on takanaan noin kymmenen, joten SYLI-keskus on tullut hänelle tutuksi sekä paikkana että yhteisönä. Ihmissuhteita on muodostunut niin SYLI-keskuksen työntekijöihin, muihin vapaaehtoisiin kuin säännöllisiin vierailijoihinkin.
Vuosien aikana Lindgren on tehnyt monenlaista, aina kahvihetkien järjestämisestä kokemuspuheenvuoroihin. Alkuun omasta syömishäiriöstä puhuminen ja muiden huolien kuunteleminen jännitti. Jännityksestä huolimatta palo auttamiseen oli alusta asti olemassa. Nykyään omista kokemuksista puhuminen on Lindgrenille täysin luontevaa.
Pelkkä auttamisen halu ei kuitenkaan välttämättä riitä. Lindgren kertoo kohdanneensa myös haastavampia tilanteita, joita on täytynyt purkaa jälkikäteen itsekseen. Koska käsiteltävät aiheet ovat rankkoja, täytyy vapaaehtoistyötä tehdä oma hyvinvointi etusijalla.
– Kun itsellä on ollut huonoja hetkiä, vapaaehtoistyö onkin saattanut viedä omaa vointia huonompaan suuntaan. Silloin fiilis tekemisestä on huomattavasti erilainen.
“Koen, että teen jotain merkittävää”
“Sairauden ei tarvitse määritellä sinua”, lukee oleskelutilan sivupöydällä olevassa taulussa. Lause kiteyttää SYLI-keskuksen tavoitteen: luoda vastapainoa syömishäiriöiden suorituskeskeisyydelle.
Juuri syömishäiriöiden aiheuttaman riittämättömyyden tunteen vuoksi aiheiden käsittely on raskasta myös vapaaehtoiselle. Vaikka vaikeita tilanteita tuleekin vastaan, antaa vapaaehtoistyö tekijälleen enemmän kuin ottaa. Lindgren korostaa, että kun omat voimavarat ovat kunnossa, on vapaaehtoisuus hedelmällistä kummallekin osapuolelle.
Lindgrenille vapaaehtoistyön suurin anti on se, että hän kokee tekevänsä jotain merkittävää. Mielestään hänellä on hyvä kokemus- ja tietopohja vertaistukena toimimiseen.
– Vaikka en aina voi auttaa, olen kuitenkin joku, joka kuuntelee.
Omien kokemusten käsitteleminen ja puheenvuoroista saadut palautteet ovat auttaneet Lindgreniä oivaltamaan, että syömishäiriöistä ei ole vain tärkeä puhua. Niistä myös halutaan kuulla.
Kokemusten jakaminen on valaissut Lindgrenille myös sen, miten vähän syömishäiriöstä oikeastaan tiedetään sairastajan tai oireilevan näkökulmasta. Alussa kokemuspuheenvuoroissa käsiteltävät asiat tuntuivat osittain itsestäänselvyyksiltä. Luulo osoittautui pian vääräksi.
– Ymmärsin, ettei näitä asioita kerrota missään oppaissa tai koulukirjoissa.