Pörssimeklareiden häikäilemättömästä elämästä kertova Wolf of Wallstreet on tyyppiesimerkki elokuvasta, jossa pääroolia esittävä rikas Jordan Belfort on vaimoaan pettävä iljetys. Milleniaalit muistavat varmasti myös elokuvan Mean Girls, jossa varakas Regina George ilkeilee nörteille ja manipuloi läheisiään viileästi ilman empatian häivähdystäkään.

Tuhkimo ja Harry Potterin köyhä Weaslyn perhe sen sijaan opettivat, että köyhyys kulkee käsi kädessä empatian, nöyryyden ja kiltteyden kanssa.

Koska en tunne henkilökohtaisesti yhtäkään rikkauksissa kylpevää ihmistä, mielikuvani varakkaista perustuu vain siihen, mitä media minulle tarjoaa.

Dr. Rainer Zietelmann käsittelee viime vuonna julkaistussa kirjassaan The Rich in Public Opinion amerikkalaistutkimusta, jossa tarkkailtiin 43 eri Hollywood-elokuvan kuvausta rikkaista. 43 elokuvasta vain yhdeksässä rikas roolihahmo esitettiin positiivisessa valossa heti elokuvan alusta lähtien.

Onko rikkaiden ja köyhien stereotyyppisessä vastakkainasettelussa, ja rikkaiden raamittamisessa itsekkäiksi mitään perää?

Varallisuus todella vaikuttaa ihmisen persoonaan ja käytökseen. Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa tehdyn laajan tutkimuksen mukaan myös epäeettiset teot lisääntyvät varakkuustason noustessa. Ainoastaan kuvittelemalla itsensä rikkaaksi ihmiset alkoivat käyttäytyä epäeettisemmin, kuin mitä heidän varakkuusluokalleen oli ominaista. Huijaaminen, valehtelu ja ahneus lisääntyivät.

Tutkimusta johtanut apulaisprofessori Paul Piff luonnehtii Helsingin Sanomien artikkelissa, että rikastuessaan ihmisestä tulee yksinkertaisesti itsekäs ääliö.

Rikkaiden yrittäjien tai varakkaiden yhteisöjen elämää seuraavat yhdysvaltalaiset tosi tv -sarjat vain vahvistavat Piffin havaintoja ja Hollywoodin representaatiota rikkaista. Esimerkiksi Netflixin Bling Empire -sarjan viihdearvo perustuu oikeastaan vain varakkaiden ihmisten juoruiluun, ilkeilyyn ja rahalla mässäilyyn.

Koska en tunne henkilökohtaisesti yhtäkään rikkauksissa kylpevää ihmistä, mielikuvani varakkaista perustuu vain siihen, mitä media minulle tarjoaa.

En kuitenkaan usko, että asia olisi näin suoraviivainen tai viihteen meille tuputtama kuva täysin todenmukainen.

Myös erikoispsykologi Maarit Lassander sanoo stereotyyppisten käsitysten kumpuavan viihteestä ja yksittäisistä kokemuksista. Hän toteaa persoona- ja käytöserojen eri varakkuusluokkien välillä olevan selitettävissä toimintaympäristön erilaisuudella. Vähävaraisempi tukeutuu luonnostaan enemmän yhteiskuntaan ja sen apuun, jolloin sosiaalisuus ja empatian tunteet lisääntyvät. Koska varakkaita on huomattavasti vähemmän, varakas puolestaan saattaa kokea jopa eristäytyneisyyden tunteita, jolloin omavaraisuus ja itsenäisyys piirteinä korostuvat.

Mielestäni itsenäisyys ja terve itsekkyyskin ovat piirteinä tarpeellisia, eikä niitä pitäisi esittää pelkästään negatiivisessa valossa. Median negatiivinen perspektiivi rikkaista aiheuttaa vain inhottavia ennakkoluuloja, ja pelkistää yhden ihmisryhmän persoonat, elämäntarinat ja teot yhteen muottiin.

Berkeleyn yliopiston tutkimus rikkaiden ja köyhien persoonaeroista toistettiin myöhemmin Hollannissa, eikä samankaltaisia tuloksia ollut Euroopassa havaittavissa.

Tutkijoiden vahva päätelmä olikin, että tutkimustulokset pitävät paikkansa niissä kulttuureissa, joissa tulo- ja luokkaerot ovat suuret. Myös aiemmin mainitussa Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan, että tutkimuksen tulokset pätevät voimakkaimmin luokkayhteiskunnissa, joissa rikkaat ja köyhät elävät omissa kuplissaan. Suomen kaltaisessa tasa-arvoisemmassa maassa samanlaisia tutkimustuloksia tuskin siis saataisiin.

Yhdysvaltojen dominoidessa viihdemarkkinoita rahakulttuuri ja näkökulmat kuitenkin manipuloivat omaa eurooppalaista ajatusmaailmaamme.

Kun menestynyt bisnesnainen kuvataan mediassa kylmänä ja koppavana, se ei ainakaan kannusta minua tavoittelemaan vaurautta. Siksi populaarikulttuuri kaipaisikin värikkäämpää representaatiota eri tuloluokista, sekä esimerkkejä nöyristä miljonääreistä, auttavaisista rikkaista ja empaattisista menestyjistä.

Ja mitä tulee Hollywood-elokuvia koskevaan tutkimukseen: Zietelmann toteaa, että onnellisen lopun saavuttamiseksi rikas lopulta inhimillistetään. Valkokankaalla rikkaan roolihahmon ainoa reitti katsojien sydämiin kulkee kuitenkin karun opetuksen kautta. Esimerkkieni roolihahmotkin nöyrtyvät vasta saadessaan jonkinlaisen läksytyksen. Regina George jää bussin alle ja Jordan Belfort päätyy telkien taa menettäen perheensä.

Mutta miksi pahana kuvatun rikkaan pitäisi aina saada palkkansa? – Hänhän on todellakin saanut sen jo.

Analyysi on julkaistu Mimmit Sijoittaa -mediassa 5.10.2021