Ilpo Rantanen aikoo mennä Komediateatteriin katsomaan Fingerporia.

Kulttuurialan avautuminen nähtiin gallupissa iloisena asiana – “Ei sitä vielä ehkä oikein tajua”

Kulttuurialan rajoitusten poisto otettiin hyvin vastaan Tampereella. Vaikka maskinkäyttö on enää vain suositus, suurin osa vastaajista aikoo jatkaa sen käyttämistä.

Moreenimedia selvitti gallupissaan, miltä tamperelaisista tuntuu, kun kulttuurikohteet saavat olla jälleen kaupungissa auki. Gallupiin vastasivat PetraIlpo RantanenEmma RantaJenna Tuuri ja Lotta Mutonen.

Kulttuuritahojen, kuten taidenäyttelyjen ja elokuvateatterien, avautuminen herätti pääosin positiivisia tunteita, vaikka pandemia painoi myös edelleen mielessä.

– Toisaalta korona ei ole vielä ohi, että tilanne voi ehkä palata taaksepäin, pohtii Jenna Tuuri.

Maskinkäyttö jakoi mielipiteitä vastaajien kesken. Petra ei aio enää käyttää maskia vapaa-ajalla, kun taas muut vastaajat aikovat suojata kasvonsa ainakin pitkäkestoisemmissa tapahtumissa.

Kukaan vastaajista ei ollut vielä ehtinyt käyttää kulttuuripalveluja, mutta kiinnostusta löytyi teatterista musiikkitapahtumiin.

– Ei sitä vielä oikein tajua. Pikkuhiljaa sen ehkä ymmärtää, että pääsee vapaammin vaikka keikoille. Marraskuussa olisi keikka, joka on siirtynyt jo kolme kertaa. Toivon, että nyt pääsisin sinne, naurahtaa Petra.

Petra seisoo oven edessä.
Petra (ei halua esiintyä jutussa sukunimellään)
Ilpo Rantanen seisoo Siperian edessä.
Ilpo Rantanen
Lotta Mutonen, Jenna Tuuri ja Emma Ranta seisovat.
Vasemmalta katsoen Lotta Mutonen, Jenna Tuuri ja Emma Ranta

Kuuntele gallup alta. Voit myös lukea gallupin tästä.

Miltä näyttää kulttuuri- ja taidealan tulevaisuus? Lue aiheesta lisää täältä.