Työhyvinvoinnista ja -uupumuksesta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta keskustelusta on unohdettu aivot. Usein keskitytään vain fyysiseen sekä henkiseen jaksamiseen, eikä aivojen terveyteen ja hyvinvointiin kiinnitetä lainkaan huomiota. Ihmiskeho on ihmeellisen kehittymiskykyinen, mutta kenenkään aivoja ei ole rakennettu siten, että ne kestäisivät nykyisen työkulttuurin kuormitusta ja paineita. Pahimmillaan liian pitkään jatkunut kuormitus voi johtaa työkyvyn romahtamiseen kokonaan.
Digiajan työelämä on armotonta kamppailua oman jaksamisen ja järjettömien tehokkuusvaatimusten välillä, eikä vauhti ole hidastumassa. Tätä menoa tulevaisuudessa kenenkään pää ei enää kestä, kirjaimellisesti.
Työn ei kuulu olla tekijälleen jokaviikkoinen taakka, jonka vaikutuksia nollataan viikonloppuna ja yritetään palautua, vaikka väkisin.
Jatkuvat paineet aikaansaamisesta lisäävät stressiä ja ajavat toimimaan töissä tavoilla, jotka ovat kuluttavia juuri aivoille. Tiedonkäsittelytoimintoja kuormittavia tekijöitä ovat esimerkiksi multitaskaaminen, jatkuva informaatiotulva, kiireessä toimiminen sekä keskeytykset työnteossa.
Pystyn allekirjoittamaan jokaisen näistä asioista omissa työskentely- ja opiskelutavoissani. Moni sortuu multitaskaamaan, itseni mukaan lukien, ajatellen että sen avulla voisi lisätä työn tehokkuutta. Tosiasiassa multitaskaaminen ei ole oikeastaan edes mahdollista, sillä ihminen kykenee kohdistamaan tarkkaavuutensa tietoisesti vain yhteen asiaan kerralla. Usean tehtävän samanaikainen työstäminen onkin lähinnä vain opittu työskentelytapa, jonka hyöty jää vähäiseksi.
Aivotyöhön painottuva työelämä on luonteeltaan monella tavalla hyvin kuluttavaa, ja se on muuttunut sellaiseksi lähes huomaamatta. Suomalaisessa työyhteisössä arvostetaan työnantajalleen lojaalia ja aikaansaavaa työntekijää. Tuntuu jopa, että burn outiin päätyminen on jonkinlainen osoitus erityisen hyvin ja tehokkaasti tehdystä työstä. Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa loppuunpalaminen on enemmän kuin tavallista ja siitä, jos mistä pitäisi olla huolestunut.
Työuupumus määritellään psykologisena stressitilana, joka syntyy pitkäaikaisen kuormittumisen seurauksena. Tilastokeskuksen vuonna 2018 julkaiseman työolotutkimuksen mukaan yli puolet palkansaajista kokee edes toisinaan työuupumuksen selvänä vaarana työssään. Palkansaajien kokema työn kuormittavuus on noussut hälyttävästi verrattuna vuoteen 2013, jolloin tutkimus toteutettiin edellisen kerran.
Tätä menoa tulevaisuudessa kenenkään pää ei enää kestä, kirjaimellisesti.
Ongelmana on myös se, ettei työuupumusta luokitella suomalaisessa lääketieteessä sairaudeksi. Meillä on siis tuhansia työuupumuksesta kärsiviä, joille annetaan diagnoosiksi jokin mielenterveydellinen häiriö. On totta, että loppuunpalaminen voi johtaa masennukseen, mutta kaikkien kohdalla kyse ei ole siitä.
Neurologi ja aivotutkija Kaisa Hartikaisen mukaan työuupumuksella on tutkimuksissa todettu olevan vaikutuksia aivojen toimintaan ja jopa rakenteellisiin muutoksiin. Silti psykologinen näkökulma on yhä ensisijainen lähtökohta työuupumuksen käsittelemiseen, vaikka palautumisen kannalta tilannetta tulisi käsitellä kokonaisvaltaisemmin.
Kestävä aivoterveys -hankkeessa pyritään löytämään ratkaisuja sopivasti kuormittavaan ja aivoterveelliseen työhön. Tällaista tutkimusta työorientoitunut yhteiskuntamme kaipaa, jotta tulevaisuudessa voitaisiin tunnistaa paremmin työn haitallisia piirteitä, jotka altistavat ylikuormittumiselle. Muutosta kaivataan erityisesti organisaatioiden ja johtamisen tasoilla, mutta yksilökin voi vaikuttaa siihen, että työssä jaksaminen olisi mahdollisimman optimaalista.
Työhyvinvointiin on panostettava muutenkin kuin muutaman kerran vuodessa järjestettyinä työhyvinvointipäivinä tai kehityskeskusteluina.
Minä en ainakaan halua opiskella korkeakoulussa ja valmistua vain voidakseni hypätä sen jälkeen työelämän oravanpyörään, joka uuvuttaa ennemmin tai myöhemmin. Työtä voi tehdä tavoitteellisesti ilman, että se on turhan kuormittavaa aivoille ja koko keholle.
Aivoystävälliset työtavat ovat edellytys nykyisen työkulttuurin ylläpitämiseksi, sillä tällä tahdilla työstä häviää inhimillisyys. Kukaan ei ole kone, eikä pidäkään olla.
Jutussa on hyödynnetty muun muassa neurologian erikoislääkäri Kaisa Hartikaisen haastattelua, Kestävä aivoterveys -hankkeen materiaalia sekä aivotutkija Minna Huotilaisen ja Katri Saarikiven kirjaa “Aivot työssä “.