Väkivaltatutkija Satu Lidman peräänkuuluttaa mediatahoilta vastuuta ja eettisyyttä eri valintoihin väkivaltakuvaston kuvaamisessa ja esittämisestä, jotta väkivaltaa voitaisiin paremmin ymmärtää ja ennaltaehkäistä. Erityisesti true crimessa toisen todellinen kohtalo ja kärsimys päätyvät usein muiden skandaalinnälän tyydyttämiseksi, ja esimerkiksi yllättävä seksuaaliväkivallan kuvaaminen voi aiheuttaa joillekin katsojille vaikeita traumaoireita.

– Missä tilanteessa on relevanttia kuvata väkivaltaa, ja millä tavoin sitä on järkevää tarkoituksenmukaista kuvata? Lidman kysyy.

– Väkivaltakuvasto on niin syöpynyt ja juurtunut kulttuuriimme, että usein ei pysähdytä miettimään, mitä seurauksia sillä on.

Historioitsijana Lidman on tutkinut erityisesti sukupuolittunutta väkivaltaa sekä väkivaltakulttuuria ympärillämme. Viime aikoina hän on ollut mukana hankkeessa, joka käsittelee sukupuolittunutta väkivaltaa, vastuullisuutta ja eettisesti kestävää toimivuutta kouluissa ja kasvatusalalla. Nuoret kasvavat sukupuolistuneen väkivaltakuvaston luomaan todellisuuteen, jossa omien ja toisten rajojen tunnistaminen ja ymmärtäminen voi olla hankalaa.

– Hankkeessa on nimenomaan lähestytty asiaa sukupuolistuneen väkivallan näkökulmasta. Pyrimme tukemaan väkivallan parempaa ymmärtämistä, tunnistamista ja sitä kautta ennaltaehkäisemistä. Ammattilaisilla pitäisi olla väkivaltatapauksiin ja -tilanteisiin puuttumiseen paremmat välineet, Lidman kertoo.

Kuuntele koko keskustelu alta. Keskustelu on myös luettavissa tästä.