Olet baarissa, kun lempibiisisi alkaa soida. On vasta alkuilta, ja tanssilattialla on hiljaista. Tekisi mieli tanssia, mutta et uskalla. On noloa olla ainoa ihminen tanssilattialla, varsinkin kun suurin osa väestä on täysin selvin päin. Naputat hiljaa jalkaasi musiikin tahtiin.

Tanssi on luontaista, yleisinhimillistä käytöstä, ja siihen liittyviä perinteitä löytyy kaikkialta maailmasta. Rytmikäs liike on ollut kommunikaation muoto esi-isillemme jo ennen puhutun kielen kehittymistä. Monet muutkin eläinlajit tanssivat: esimerkiksi koirat, merileijonat, hiiret ja norsut reagoivat musiikin rytmeihin liikkeillään. Simpanssit pystyvät selkeästi liikkumaan musiikin tahdissa, ja niillä on suosikkimusiikkigenrejä.

Tanssiminen voi olla vapauttavaa ja tunteellista itseilmaisua tai äärimmäisen tarkkaa suorittamista ja väsymätöntä tekniikan harjoittelua. Sen avulla voimme kertoa tarinoita, joita on vaikea sanoittaa. Liike tuo yhteisön jäsenet lähemmäksi toisiaan erilaisten ryhmätanssien ja sukupolvelta toiselle siirtyvien tanssiperinteiden kautta. Sen keinoin voimme ilmaista romantiikkaa ja seksuaalisuutta. Tanssi voi olla myös terapiaa, joka hoitaa niin kehon kuin mielenkin terveyttä. Sen on todettu olevan avuksi muun muassa masennuksen hoidossa.

Jo pieni lapsi nauttii musiikista, tanssii ja laulaa heti, kun saa äänensä kuuluviin ja jalat alkavat kantaa. On hellyttävää katsella musiikin lapselle tuomaa iloa. Pikkuiset esiintyvät perheen edessä olohuoneessa ja hytkyvät musiikin tahdissa, vaikka muksahtaisivatkin välillä nurin.

Hieman myöhemmin lapsuudessa jokin kuitenkin muuttuu, ja lapsi alkaa nolostella muiden edessä tanssimista. Siirtymä tapahtuu lapsen alkaessa olla tietoisempi ulkopuolisten ihmisten mielistä ja ajatuksista. Ymmärrys siitä, että muut saattavat katsella hänen esiintymistään kriittisesti ja tuomitsevasti, saa lapsen vetäytymään kuoreensa. Tanssimisesta tulee juttu, jolle on vain tietyt hyväksyttävät paikat ja ajat.

Häpeä on tunteena voimakkaasti sosiaalinen. Se kehittyy ympäröivän kulttuurin ja kasvatuksen vaikutuksesta. Tunteet voidaan jakaa ensi- ja toissijaisiin. Ensisijaiset tunteet ovat synnynnäisiä ja välittömiä reaktioita erilaisiin ärsykkeisiin, toissijaiset taas opittuja ja hitaammin tilanteen arvioinnin perusteella toimivia. Häpeää voidaan pitää toissijaisena tunteena. Tunnemme häpeää, kun käyttäydymme yleisten sääntöjen ja normien vastaisesti tai epäonnistumme jossakin.

On hellyttävää katsella musiikin lapselle tuomaa iloa.

Tanssiin liittyvät normit riippuvat vahvasti kulttuurista. Suomalaisessa kulttuurissa ei ole tyypillistä tanssahdella pitkin katuja, emmekä katso hyvällä sitä, että amatööri lähtee tanssilattialle nolaamaan itsensä. Lapsuudessa opitut normit tarttuvat ja niistä sisäistämme, kuka saa tanssia ja milloin. Huolehdimme kovasti siitä, mitä muut ajattelevat.

Olenko ihan surkea tanssija, jota muut katsovat nenänvartta pitkin? Onko tämä muiden mielestä väärä paikka tai hetki tanssimiselle?

Vaikka tanssin tarjoamat hyödyt ovat kaikille samat, niin miehen on usein vaikeampi heittäytyä tanssilattialle. Tanssi mielletään perinteisesti feminiiniseksi taiteen ja liikunnan muodoksi. Siitä nauttiva mies kohtaa arvostelua ja miehisyytensä kyseenalaistamista: häntä pidetään outona, tyttömäisenä, tai ehkä homona. Ilmiön seuraukset näkyvät esimerkiksi paritanssiseuroilla, joilla on usein kovaa puutetta miestanssijoista.

Tanssiin liittyvät sukupuolen oletukset ovat kuitenkin muutoksessa, ja tutkimuksissa on huomattu, että etenkin lasten käsityksiin tanssivista pojista ja miehistä on helppo vaikuttaa. Lapset ovat valmiita oppimaan uutta ja muuttamaan asenteitaan. Kenties tässä voisi olla avain myös siihen, että tanssiin liittyvät asenteet muuttuisivat ylipäätään avaramielisemmiksi. Jos lapset omaksuisivat jo nuorella iällä uudenlaista kulttuuria, jossa itsensä ilmaisu tanssin kautta on hyväksyttävää kaikille sukupuolesta ja taitotasosta riippumatta, he voisivat päästä nauttimaan tanssin hyödyistä vapaammin.

Jo omaksuttuja asenteita ja häpeän aiheita on haastavaa kitkeä, eikä tanssin ja häpeän suhteeseen ole yksinkertaista ratkaisua. On vaikeaa lopettaa muiden mielipiteistä välittäminen, olla ainoa ihminen tanssilattialla tai lähteä mukaan tanssimaan, kun on varma olevansa ihan surkea siinä.

Meidän kannattaisi silti pyrkiä vähitellen muuttamaan ajatusmaailmaamme tanssimisesta. Sitä ei pitäisi rajata hyväksyttäväksi vain ihmisille, jotka ovat siinä erityisen hyviä – tanssia voi ihan vain sen itsensä vuoksi, ei pelkästään esiintymisen ja taiteen takia.

Me tanssimme ihan vain koska olemme ihmisiä, ja siinä piilee tanssin todellinen kauneus.

Jutun tekemisessä on hyödynnetty muun muassa koreografi Akram Khanin dokumenttisarjaa ”Miksi tanssimme?”.