Marraskuun aikana yliopisto-opiskelijat ovat osoittaneet mieltään kaksi kertaa. Yliopiston henkilökunta on tehnyt samoin – he sytyttivät yliopiston päärakennuksen eteen kymmeniä kynttilöitä tueksi yt-neuvotteluissa työpaikkansa menettäneille työntekijöille.
Irtisanomiset koskettavat kaikkia Tampereen yliopiston opiskelijoita, minuakin. Tukipalveluissa työskentelevät henkilöt auttavat kaikessa opintoihin liittyvässä järjestelemisessä ja paljon parjatun Sisu-järjestelmän käytössä. Tulevaisuudessa yliopisto-opettajat ja professorit joutuvat laittamaan työaikaansa niihin, ja pääasiallinen tehtävä eli opettaminen kärsii.
Väistämättäkin herää huoli opetuksen laadusta, omasta oppimisesta ja sitä kautta koko yhteiskunnan toiminnasta. Jos meitä ei kouluteta yliopistossa laadukkaasti, kuka sen sitten tekee?
Yliopiston perustehtävät, tutkimus ja opetus, ovat uhattuna, koska Tampereen yliopisto tekee säästötoimia kaikin keinoin. Harkinnassa on työntekijöistä luopumisen lisäksi muun muassa opetustilojen karsiminen. Mielenosoitukset ovat huolestuttava viesti heiltä, joihin talousvaikeudet vaikuttavat ruohonjuuritasolla.
Erityisesti säätiöyliopistojen hallinnollinen ja taloudellinen tilanne on retuperällä.
Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls perustelee leikkauksia yliopiston raskaalla rakenteella ja viime vuonna tehdyllä suurella tappiolla. ”Raskas rakenne” kuulostaa tilanteelta, johon ei ole voitu vaikuttaa. Päinvastoin yliopiston rahoitusrakenteeseen on päädytty tietoisesti, kun päättäjät ovat halunneet muuttaa rahoitusmalleja vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Ongelmat alkoivat vuonna 2009, kun Suomessa otettiin käyttöön uusi yliopistolaki. Taustalla vaikutti valtion pyrkimys tehdä yliopistoista taloudellisesti kannattavampia.
Koska valtio, yritykset ja yliopiston johto halusivat tuottavampia yliopistoja, keksivät ne uuden lain mahdollistaman säätiöyliopiston. Sellaiseksi Tampereen yliopistokin muodostui yhdessä teknillisen yliopiston kanssa vuonna 2019.
Erityisesti säätiöyliopistojen hallinnollinen ja taloudellinen tilanne on retuperällä.
Uuden lain myötä yliopistot irrotettiin valtiosta itsenäiseksi organisaatioksi. Samalla vahvistettiin yliopistojen johdon, eli esimerkiksi rehtoreiden, vararehtoreiden ja dekaanien, valtaa. Hallinto omaksui yritysmaailman kaltaisen brändirakennusen, jota johdetaan ylhäältä alas. Samalla tieteen tekeminen tuli yhä riippuvaisemmaksi yritysten rahoista.
Tavoitteena oli tehdä huippuyliopisto vähemmillä rahoilla kuin ennen. Juuri tämän epärealistisen suunnitelman takia olemme ajautuneet uraputkeksikin kutsuttuun brändi-pöhinä-laitokseen, jossa rahat ovat loppu.
Akatemiatutkija Hanna Kuusela toteaa, että Tampereen yliopistosta pyritään tekemään käytännönläheinen ja työelämää nopeasti palveleva laitos, jossa tiede ei ole ensimmäinen prioriteetti. Yliopisto-opiskelijoille se näkyy konkreettisten taitojen opettamisena, joiden ajatellaan palvelevan muutaman vuoden säteellä työelämässä.
Opiskelijat halutaan mahdollisimman nopeasti työelämään, jotta yliopisto saa opetus- ja kulttuuriministeriltä rahaa. Opiskelijoille se näkyy kiireenä valmistua sekä väkinäisinä ja usein tapahtuvina opintorakenteiden muutoksina.
Olen opiskellut yliopistossa nyt puolitoista vuotta, ja opintorakenne on muuttunut kahdesti. Siihen olen onneksi saanut apua tukipalveluiden opintotietojärjestelmän osaajalta, joka tosin on nyt irtisanomisuhan alla.
Brändiinsä keskittyvä opinahjo ja paperitöihin hukkuvat opettajat eivät kuulosta yliopistolta, johon olen tullut keräämään laadukasta ja tulevaisuuteni kannalta tärkeää tietoa.