“Ei minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että rakastan” – Erottuaan mormonikirkosta Elsi Sloan pystyi itse määrittelemään mihin uskoo ja miten elää

Elsi Sloan erosi kirkosta, koska ei kokenut enää mahtuvansa sen asettamaan muottiin. Nyt hän on oppinut, että hyviä polkuja on monia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa elää.

Näyttelijäopiskelija, muusikko ja aktivisti Elsi Sloan, 21, kasvoi mormonikirkossa, mutta ei kuulu siihen enää.

Kirkosta eroaminen ei ollut hänelle kertapäätös. Elsistä tuntui, ettei hän mahtunut enää kirkon muottiin ja hänen sisällään kasvanut ristiriita pakotti eroamaan kirkosta.

Yksi syy siihen oli oma seksuaalisuus. Elsi kävi kirkossa ja seurusteli samaan aikaan tytön kanssa.

Mormonikirkko ei varsinaisesti kiellä homoseksuaalisuutta, mutta asia sivuutetaan ja sitä pidetään maanpäällisenä kiusauksena.

– Tiesin, että minun pitää mennä puhumaan piispalle, sillä tein syntiä. Asia oli ristiriitainen, koska minusta ei tuntunut, että se mitä tein, olisi väärin.

Elsin mukaan mormonikirkko tekee hyvää ihmisille, jos he vain sattuvat sopimaan sen asettamaan muottiin.

– Lakkasin käymästä kirkossa ja aloin rakentaa itse omaa maailmankuvaani. Ensimmäinen ajatukseni oli, että maailmassa on todella paljon värejä. Tuntui ihan hullulta, että pystyin itse määrittelemään mihin uskon ja miten elän.

Erityisesti syyllisyydestä irti päästäminen tuntui todella vapauttavalta.

– Syyllisyys oli iso kuorma. Ei minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että rakastan.