Juveneksen Arvo-ravintolan keittiöpäällikkö Tomi Nieminen sai täydentää linjastoa jo ensimmäisen puolen tunnin aikana lounaan alkamisesta.

Opiskelijaravintoloiden kasvisruoka yltää nippanappa suositusten mukaisiin proteiinimääriin – “Koko ajan tehdään reseptikehitystä ja korjausta”

Kasvisruoan suosio opiskelijaravintoloissa kasvaa, mutta ravitsemusterapeutin mukaan ihmisten käyttämä lautasmalli vaatisi päivitystä.

Opiskelijaravintoloissa jono kasvislinjastolle pitenee koko ajan. Myös opiskelijaravintoloita pyörittävässä Juveneksessa kasvisruoan kasvava suosio on huomattu.

– Myös sekasyöjät ovat löytäneet kasvisruuan. Esimerkiksi lihapadat eivät yksinkertaisesti enää kulje, ei opiskelija- eikä henkilöstöpuolella, Juveneksen ruokatuotekehityspäällikkö ja vastaava keittiömestari Kirsi Saarni kertoo.

Kasvisruoasta puhuttaessa esiin nousee usein kysymys riittävästä proteiininsaannista. Myös Juvenekselle on tullut Saarnin mukaan palautetta kasviproteiinien säästeliäästä käytöstä.

– Koko ajan tehdään reseptikehitystä ja korjausta. Liha- ja kasvisruokavaihtoehtojen tulee olla ehdottomasti samanarvoiset.

Proteiinitavoitteisiin ylletään lisukkeiden avulla

Tampereen kaupungin ravitsemusterapeutti Heidi Peltoniemi tarkasteli Juveneksen Arvo-ravintolan yhden syyskuisen viikon ruokalistaa. Tampereen Kaupin kampuksella toimivan ravintolan lista yllätti positiivisesti.

– Välillä näkee kasvisannoksia, joista kasviproteiini puuttuu kokonaan. Sellaisia ei tällä listalla ollut.

Korkeakouluopiskelijoiden ruokailusuosituksien mukaan ruuassa tulisi olla proteiinia vähintään 20 grammaa per ateriakokonaisuus. Peltoniemen mukaan ilman lisukkeita tavoitteeseen eivät päässeet kasvisannokset eivätkä monet sekaruoka-annoksetkaan.

– Jos katsoo pelkästään lämmintä ruokaa, niin kyllähän proteiinin määrä jää pieneksi. Kasvis- ja vegaaniruuasta on kyllä mahdollista saada riittävästi proteiinia, kunhan ruokajuomaksi valitsee soijajuoman, ottaa leipää ja annoskoko on vähän reilumpi.

Myös Saarni korostaa, että proteiinikokonaisuus kerääntyy koko ateriasta lisukkeineen.

Kasvisruoka vaatii omaa lautasmalliaan

Listan kasvisvaihtoehtojen proteiinimäärä ylsi lisukkeiden kanssa kuitenkin nippanappa 20 grammaan per annos. Peltoniemi muistuttaa, että vegaanien lautasmalliin kuuluu kolmannes kaikkea sekä leipä ja ruokajuoma. Sitä voi soveltaa myös kasvisruokaa syödessä

– Toki suositukset on tehty keskiarvojen perusteella. Esimerkiksi 20 grammaa ateriakokonaisuudesta on 50–60-kiloiselle ihmiselle kolmannes koko päivän tarpeesta. Isompikokoiselle miehelle tai kovin aktiiviselle se ei tietenkään riitä, Peltoniemi toteaa.

Hänen mukaansa liha- ja kasvisvaihtoehdot ovat kuitenkin tasapainossa keskenään ja molemmissa on omat vahvuutensa. Vaikka lihavaihtoehdoissa proteiinia oli usein enemmän kuin kasvisvaihtoehdoissa, vetivät kasvisruoat pidemmän korren esimerkiksi kuidun määrässä.

Opiskelijoiden ajatuksia opiskelijaravintoloiden kasvisruoasta pääset lukemaan täältä.