Dancehall ei ole twerkkausta, vaan erillinen tyylilaji, kertoo Minna Willman.

Dancehall-kuninkaallinen Minna “Mimz” Willman pitää opetuksessaan yllä tanssin kulttuuritaustaa – “Oppilaideni on tärkeää tietää, että liikkeet eivät ole minun keksimiäni”

Minna “Mimz” Willman on toiminut tanssiopettajana 14-vuotiaasta asti. Alun perin Pietarsaaresta kotoisin oleva Willman löysi dancehallin pariin Tampereella vuonna 2011.

Dancehallissa kulttuuria ei voi erottaa tanssista. Minna Willman pitää opetuksessaan huolta tanssin kulttuuritaustasta. Hän kouluttaa itseään jatkuvasti ja matkustaa säännöllisesti Jamaikalle tanssiyhteisön ytimeen.

Dancehall on tanssi- ja musiikkityyli, joka on muotoutunut reggaesta 70–80-lukujen taitteessa Jamaikalla. Willman opettaa Tampereella ja Helsingissä dancehallia sekä female dancehallia.

Willman on käynyt Jamaikalla kuusi kertaa ja suunnittelee uutta matkaa vuodenvaihteeseen.

Dancehallissa jokaisella liikkeelle ja liikesarjalle on oma nimi ja tekijä. Liikkeitä eli stepsejä opettaessaan Willman haluaa tuoda esiin niiden alkuperäiset tekijät.

– Liikkeiden tekijöiden kertominen on tärkeää, jotta oppilaani tietävät, että liikkeet eivät ole minun keksimiäni.

Tunneillaan Willman pyrkii pitämään samanlaisen avoimen tunnelman kuin jamaikalaisilla tanssinopettajakollegoillaan.

Tanssinopettajana Willman on rento, mutta pyrkii puskemaan oppilaitaan eteenpäin. Hän haluaa, että oppilaat oppisivat luottamaan itseensä ja saisivat lisää itsevarmuutta.

Hän pyrkii opetuksessa myös siihen, että tunneilla ehtisi tutustua muihin tanssijoihin ja saada kavereita.

– On tärkeää, että oppilaat nauttivat tunneilla. Se voi olla ainoa hetki, jota he odottavat viikossa. Oli ihmisellä sitten mitä tahansa meneillään elämässä, toivon, että tunti tuo hetken rentouden ja ilon.