Muutettuani kotipaikkakunnaltani Tampereelle olen saanut huomata, että kaupunkiasumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Vaikka nautinkin siitä, että kaikki tarvittava löytyy lyhyen ratikkamatkan päästä, yhtä asiaa olen jäänyt kotiseudultani kaipaamaan: metsää ja luonnon tarjoamaa rauhaa. Vaikka Tampere on varsin vihreä kaupunki, ja luonnon helmaan pääsee kohtalaisen helposti, tuntuu luonnonrauha kiireisessä kaupunkilaiselämässä toisinaan kaukaiselta asialta.

Nykyään valtaosa – yli 70 prosenttia – suomalaisista asuu kaupungissa, ja ennusteen mukaan osuus tulee yhä kasvamaan tulevina vuosikymmeninä. Kaupungistumiskehitys tarkoittaa käytännössä sitä, että tarve uudisrakentamiselle kasvaa. Suurta huolta itsessäni aiheuttaa se, pystytäänkö luonnonympäristöjä säilyttämään vai raivataanko ne uusien kerrostalojen tieltä.

Huoleni luonnonympäristöjen säilymisestä ei ole turha, sillä selvityksen mukaan uudisrakentaminen kohdistuu yhä useammin metsä- ja luontoalueille. En myöskään ole huoleni kanssa yksin, sillä esimerkiksi 70 prosenttia helsinkiläisistä on huolissaan viheralueiden häviämisestä tai yksipuolistumisesta. Tämä selviää Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan kyselystä.

On mielestäni selvää, että kaupunkiluonto kaipaa suojelua. Jos puistoja, viheralueita ja metsiä on tulevaisuudessa yhä vähemmän, kärsivät niin ihmisten terveys ja yhdenvertaisuus, alueiden houkuttelevuus kuin luonnon monimuotoisuuskin. Luontoympäristöjen hävittäminen on uhka myös kaupunkilaisten luontosuhteelle: pahimmillaan yhä useampaa kaupunkilaista uhkaa luonnosta vieraantuminen.

En todella haluaisi asua keskellä betoniviidakkoa, jossa ainoa luonnonelementti on naapuritalon parvekkeella kasvava orvokki.

Itselleni metsä on ja on aina ollutkin varsinainen mielipaikka. Siellä saan hengittää puhdasta ilmaa, nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta sekä palautua stressaavasta ja kiireisestä arjesta. Metsälenkin jälkeen oloni on yleensä rentoutuneempi, energisempi ja tyytyväisempi kuin ennen sitä. Koen, että säännöllinen luonnossa liikkuminen onkin hyvinvointini kannalta varsin välttämätöntä.

Kokemukseni luonnon hyvää tekevästä voimasta ei ole vain henkilökohtainen havaintoni, vaan tutkittu tosiasia. Luonto on ihmiselle terveyden ja hyvinvoinnin lähde. Se lisää tutkitusti niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin terveyttä. Luonnossa liikkuminen muun muassa rentouttaa, vähentää stressiä ja alentaa verenpainetta. Se vaikuttaa myös tunne-elämäämme: luonnossa liikkuessa positiiviseksi koetut tunteet vahvistuvat ja negatiiviseksi koetut heikkenevät.

Siinä missä luontoympäristö lisää tutkitusti hyvinvointia, vaikuttaa kaupunkiympäristö meihin osin päinvastaisesti. Kaupunkiympäristössä altistumme esimerkiksi ilmansaasteille ja melulle. Tästä syystä kaltaiselleni kaupunkilaiselle luonnon saavutettavuus korostuu. Luonto on monelle meistä pakopaikka rasittavasta urbaanista ympäristöstä.

Mielestäni luonnon läheisyys on tärkeää myös alueen viihtyvyyden kannalta. En todella haluaisi asua keskellä betoniviidakkoa, jossa ainoa luonnonelementti on naapuritalon parvekkeella kasvava orvokki.

Itse asiassa suuri osa suomalaisista on asiasta kanssani samaa mieltä. Uusimman Asukasbarometrin mukaan luonnonympäristöä pidetään tärkeänä alueen viihtyvyyden kannalta. Lähes puolet vastaajista piti sitä jopa tärkeimpänä viihtyvyystekijänä. Kaupunkiluontoon panostaminen siis kannattaa myös alueen vetovoimaisuuden kannalta.

Luonnon läheinen sijainti korostuu hektisessä ja kiireisessä elämässä, joka on valtaosalle suomalaisista arkipäivää. Itselläni ei olisi aikaa käydä luonnossa viikoittain, jos sinne pitäisi erikseen matkustaa. Lähiluonnon saavutettavuutta käsittelevästä tutkimuksesta selviää, että jo 15 minuutin pyörämatka tai 15–30 minuutin bussimatka koetaan niin hankalaksi, ettei luontoon välttämättä jakseta tai ehditä hakeutua.

Jos metsiä, puistoja ja viheralueita raivataan kerrostalojen tieltä, kärsii ihmisen lisäksi myös luonto. Uudisrakentaminen heikentää luonnon monimuotoisuutta muun muassa pirstomalla metsä- viheralueita yhä pienempiin osiin. Toisaalta myös luonnontilaisten ympäristöjen väheneminen uhkaa eliölajien selviytymistä kaupungissa.

Lopulta luonnon saavutettavuus on ennen kaikkea yhdenvertaisuuskysymys. Tahdon jatkossakin päästä metsään nauttimaan rauhasta, hiljaisuudesta ja omasta tilasta. Mielestäni jokaisella suomalaisella pitäisi olla siihen mahdollisuus, asuinpaikasta riippumatta.

Jutussa on hyödynnetty THL:n erikoistutkija Tytti Pasasen haastattelua.