Seison lapsuudenkotini olohuoneessa ja katson ikkunasta aukeavaa puistomaisemaa. Harmaasta Nokiastani on lähtenyt kaikille ystävilleni tekstiviesti, mutta kukaan ei pääse ulos leikkimään. Minulla ei todella ole mitään tekemistä.

Tänä päivänä ajatus siitä, ettei ole mitään tekemistä on monelle aikuiselle vieras. Jatkuva kiire tuntuu täyttäneen jokaisen mahdollisen luppohetken.

Miksi inhoamme tylsyyttä niin paljon?

Evoluutiopsykologian näkökulmasta tylsyydellä voi olla yhteys vastenmielisyyden tunteen kanssa. Brittitutkimuksessa on todettu, että ihmisen kokema vastenmielisyys voi olla biologinen suojakeino esimerkiksi tauteja vastaan. Mikäli jokin asia saa aikaan kuvottavan tuntemuksen, ei se luultavasti ole terveydelle hyväksi.

Tylsyys on myös vastenmielinen tila. Jokainen solu kehossa huutaa pääsyä tekemisen äärelle. Paikallaan oleminen ilman tarkoitusta on ihmismielelle hyvin vaikeaa.  Edesmenneen psykologi Robert Plutchikin mukaan tylsyys on kuvotuksen tunteen sosiaalinen versio. Tylsistymme asioihin, jotka ovat mahdollisesti vaaraksi meidän terveydellemme. Tunne johtaa meitä niiden aktiviteettien pariin, joihin omaa energiaa on viisainta käyttää.

Tylsyys on siis ihmelääke, joka ohjaa meidät pois ikävistä sosiaalisista tilanteista

Psykologian alalla on ollut jo pitkään tiedossa, että ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa oleellisesti merkityksellisyyden tunne. Tylsyys on mahdollinen vihje siitä, miten edetä elämässä itseä kiinnostavaan suuntaan. Näin voimme löytää itsellemme merkityksellisen tuntuista tekemistä. Jo tieteelliset artikkelit viime vuosituhannelta väittävät, että ihmiselle tyydyttävä elämä on jatkuvaa itsensä kehittämistä eri osa-alueilla. Tylsyys onkin avain henkilökohtaiseen kasvuun ja merkityksellisempään elämään.

Tylsyys on myös merkittävä osa luovaa prosessia. Tietokirjailija Juha Hakala kertoo Kirjassaan Tylsyyden ylistys (2018), kuinka taiteilijat tarkoituksella pyrkivät tylsistymään osana luovaa työtään. Pitkästyneet aivot etsivät itselleen uutta tekemistä: hetken apatian jälkeen saattaa taidemaalaus tai kaunokirjallisuus vaikuttaa erityisen houkuttelevalta.

Tylsyys on siis ihmelääke, joka ohjaa meidät pois ikävistä sosiaalisista tilanteista ja tekee elämästä merkityksellistä sekä luovaa. Ainakin teoriassa.

Milloin olet viimeksi tylsistyessäsi ottanut kaapista esiin vesivärit? Entä runokirjan? Väittäisin, että sinunkin taskustasi löytyy tällä hetkellä älypuhelin. Älypuhelin on todellinen tylsyyden tappaja. Sen lisäksi, että meillä on jatkuvasti kiire, olemme myös riippuvaisia ruudusta saatuun dopamiiniin. Selatessa sosiaalista mediaa ei ikinä ole tylsää.

Toinen tylsyyttä estävä tekijä on nykypäivän työkulttuuri. Tilastokeskuksen vuoden 2019 tutkimuksessa yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että digitalisaatio on lisännyt työn nopeatempoisuutta ja tehokkuutta. Myös uupumus työhön on lisääntynyt. Organisaatiot pyrkivät mahdollisimman hyvään tulokseen eliminoimalla turhia resursseja ja saamalla mahdollisimman paljon irti yksittäisistä työntekijöistä. Joutilaisuus on harvinaista herkkua nykyajan työpaikalla.

On surkuhupaisaa, että moni hyvä liikeidea on lähtöisin juuri tylsyyden aikaan saamasta luovuudesta.

Tylsyyttä ei voi kuitenkaan suorittaa itsensä kehittämisen ja hyvien innovaatioiden toivossa. Emme voi ennakoida, mihin suuntaan mielemme harhailee tylsistyttyään. Tylsyys on ovi luovuuteen ja kiireettömään elämään, ei salainen resepti oman tehokkuuden maksimointiin.

Itse aion päästä takaisin lapsuuden tylsyyteen. Haluan, että minulla on niin tylsää, että rakennan yksiööni majan tai pyydän jokaista ystävääni ulos leikkimään.

Jutussa on hyödynnetty lähteenä myös kasvatustieteilijä ja filosofi Juha Hakalan haastattelua.