Vaikka koululiikunta ei ollut minulle traumaattista, tiedän, että se oli sitä monille. Muistan elävästi yllätyksenä tulleen terveystiedon tunnin, jolloin mittasimme vyötärön ympäryksiä ja laskimme kehonkoostumuksemme. Laskukaavassa otetaan huomioon vain paino ja pituus.

Tiedän monia, jotka edelleen muistavat kehonkoostumuksen mittaamisen  traumaattisena kokemuksena, kun itse ei sijoittunutkaan käyrälle — mikä muuten on täysin tavallista, olimmehan kaikki kasvavassa iässä.

Traumoilla on myös seurauksensa. Muutamien ihmisten ilmeet ovat jääneet pysyvästi mieleeni, kun kerta toisensa jälkeen he tiesivät jäävänsä joukkuejaoissa viimeisiksi. Samat ihmiset joukkuepeleissä seisoivat kentällä koskematta palloon lainkaan pelin aikana. Johtuiko se siitä, etteivät he jaksaneet enää yrittää? Kokivatko he, etteivät voisi onnistua, sillä eiväthän he osuneet painokäyrällekään?

Ikävistä kokemuksista liikunnan parissa syntyy helposti negatiivinen kierre, ja uusi liikuntalaji voi olla jo lähtökohtaisesti ikävä ajatus. Kierteen seurauksena liikkumista voi pahimmillaan alkaa vältellä. Uusi tunne, kuten hengästyminen, tuntuu epämiellyttävältä, jos siihen ei ole tottunut. Myös esimerkiksi kävelyllä tai rappusia kivutessa voi tuntua siltä kuin kaikki tuijottaisivat — niin kuin aikanaan koulun uintitunneilla. Lopulta saattaa ajatella, ettei liikunta vain yksinkertaisesti sovi itselle.

“Kerta toisensa he jälkeen tiesivät jäävänsä joukkuejaoissa viimeiseksi”

Suurimmalla osalla aikuisista on ongelmia keho- ja liikuntasuhteessaan. Valmentaja ja personal trainer Liisa Pohjolainen kertoo Moreenimedian haastattelussa, että osa hänen asiakkaistaan ei ole liikkunut aikuisiällä lainkaan, sillä se tuntuu epämiellyttävältä, ja kynnys aloittamiseen on suuri.

Tällaista on surullista kuulla, sillä itselleni liikunta kuuluu arkeen ja saa aikaan hyvän olon. Liikunnan avulla saan vähennettyä stressiä ja käytyä ulkona. Lisäksi on itsetuntoa kohottavaa, kun huomaa pystyvänsä asioihin, joihin ei aiemmin pystynyt.

Kanadalaisen liikuntatieteen tutkimuksen mukaan erityisesti 12-vuotiaiden liikunnalla ja itsetunnolla on vahva positiivinen yhteys. Pidän tärkeänä sitä, että liikunnan opetussuunnitelmia uudistetaan, sillä suuressa roolissa liikuntasuhteen edistämisessä ovat opettajat. Positiivinen kierre ulottuu usein myös muihin asioihin ja oppiaineisiin hyvänä asenteena uutta kohtaan.

Nykyisessä peruskoulun liikunnan opetussuunnitelmassa kerrotaan, että yksi liikunnan opetuksen tehtävä on opettaa myönteistä omaan kehoon suhtautumista. Tärkeänä tunneilla pidetään positiivisia kokemuksia ja liikunnallisen elämäntavan tukemista. Kun tähän yhdistetään trendinä oleva lempeä hyvinvointipuhe, uskon, että tulevaisuudessa liikuntaan liittyviä traumoja ja haitallisia ajatuskierteitä on roimasti vähemmän.

Hyvien kokemuksien takia voin päättää aktiivisuuden määrän arjessa itse. Ilman, että traumat estävät nauttimasta hiukan hikisestä tunteesta kävellessäni kauppaan. Pienikin aktiivisuus voi olla itsensä ylittämistä, ja jo lähikauppaan kävely tuo liikuntaa arkeen. Toivonkin, että jokaisella olisi mahdollisuus saada liikunnasta hyviä kokemuksia, niin kuin minä olen saanut.