Tutkijatohtori Kirsikka Kaipainen on tehnyt konferenssimatkoja maata pitkin jo vuodesta 2019.

Maata pitkin matkustaminen on vaihtoehto lentämiselle myös työmatkailussa: “Junan ikkunasta näkee usein enemmän.”

Tulevaisuudessa ympäristöystävällisen matkustamisen toivotaan olevan yhtä sujuvaa ja nopeaa kuin lentämisen. Tutkijatohtori Kirsikka Kaipaisen mukaan tietoa erilaisista vaihtoehdoista lentäen matkustamiselle on saatavilla, mutta ei vielä tarpeeksi.

Hiilineutraalisuustavoitteet patistavat miettimään uudelleen työmatkojen tulevaisuutta. Kansainvälisiin kokouksiin ja tapahtumiin on usein mahdollista matkustaa laivalla ja junalla, mutta matkan suunnittelu ja toteutus vaativat vielä aikaa ja kärsivällisyyttä.

Tutkijatohtori Kirsikka Kaipainen teki vuonna 2019 tietoisen valinnan luopua lentäen tehdyistä työmatkoista. Kaipainen on mukana Tampereen yliopiston kestävän kehityksen verkostossa, jossa mietitään vaihtoehtoja matkailun ympäristökuormituksen vähentämiseen.

– Yksilön valinnoilla päästään vain tiettyyn pisteeseen asti, organisaatiot ja isommat yhteisöt voivat saada isoja muutoksia aikaan, Kaipainen korostaa.

Kaipainen toivoo, että tulevaisuudessa työmatkalentäminen vähenisi, mutta ei usko sen loppuvan kokonaan.

– Tarvittaisiin ainakin euroopanlaajuinen järjestelmä matkojen helppoon varaamiseen, jotta maata pitkin matkustaminen voisi yleistyä, Kaipainen sanoo.

Parhaimmillaan pitkä työmatka junalla voi olla elämyksellinen ja miellyttävä kokemus. Omilla työmatkoilla Brittein saarilla Kaipaisen mieleen ovat jääneet kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Matkustamiseen käytetyn ajan voi hyödyntää halutessaan tehokkaasti.

– Junassa on mahdollista rauhoittua työntekoon ja keskittymistä vaativaan työhön. Omia ajatuksia voi koota ikkunasta ulos katsellessa, se on parhaimmillaan oman rauhan aikaa. Junan ikkunasta voi nähdä paljon enemmän kuin lentokoneen ikkunasta, sanoo Kaipainen.

Kuuntele keskustelu maata pitkin matkustamisesta alta. Keskustelusta on saatavilla myös tekstiversio