Lapsi tarkkailee vanhempaansa ja seuraa tämän esimerkkiä. Jos vanhempi paukauttaa isovarpaan pöydänkulmaan ja kiroilee, lapsi todennäköisesti toistaa kuulemaansa. Jos vanhempi kiinnittää heijastimen takkiinsa, lapsi haluaa samanlaisen.

Mitä lapsi tekee, kun hän näkee vanhempansa katsomassa itseään peilistä ja kuulee tämän moittivan itseään? Jos vanhempi puhuu kehostaan rumasti, lapsi saattaa mallioppia tästä. Muita esimerkkejä on ruokapöydässä lentelevät lauseet kuten: “ei olisi pitänyt syödä näin paljon”, “tämä näkyy huomenna vyötäröllä”, “tällaisen aterian jälkeen pitää kyllä lähteä lenkille” tai “olen ollut niin ahkera, että nyt saan syödä tätä ruokaa”.

– Syömishäiriöt ovat monisyisiä, mutta yksi syy muiden joukossa voi piillä ruokakasvatuksessa, kertoo toiminnanohjaaja Tuija Luhtala Syömishäiriöliitosta.

Ruokasääntöjä ja -signaaleja

Ruokakasvatus ei ole ainoastaan rutiinien muodostamista ja sääntöjä. Lapsen kasvatuksessa isossa roolissa on myös vanhemman osoittama esimerkki. Päivällisen syöminen yhdessä voi olla ruokailun ympärille muodostunut rutiini. Vanhempi näyttää päivällisellä esimerkkiä olemalla hetkessä läsnä. Puhelimen käytön kieltäminen ruokapöydässä on ruokailuun liittyvä sääntö. Vanhempi näyttää esimerkkiä, kun ei itse käytä puhelintaan ruokapöydässä. Ruokakasvatus on lapsen näkökulmasta sekava, jos vanhempi ei rakenna rutiineja tai noudata itse ruokailua koskevia sääntöjä.

Valtaosa Moreenimedian ruoka- ja kehosuhteesta toteuttamaan kyselyyn vastanneista nimesi lapsuutensa ruokasäännöksi sen, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Vaikka säännön taustalla oleva ajatus ruoan arvostamisesta on hyvä, Luhtalan mukaan on tärkeää antaa lapsen oppia kuuntelemaan omaa kylläisyyttään. Pakottaminen ruoan loppuun syömiseen lapsen ollessa jo kylläinen voi aiheuttaa ongelmallista suhtautumista ruokaan. Keho välittää signaaleja nälästä ja kylläisyydestä. Ylensyöminen voi olla oire ja reaktio siitä, ettei osata tunnistaa ja kuunnella näitä kehon signaaleja.

Kauhistuttavat karkit

Ruoka on ravintoa, mutta vanhemman puheessa ruoka voi saada erilaisia merkityksiä. Ruoka voi olla lahjus tai palkinto, ruoalla voidaan myös kiristää. Eri ruoka-aineet saavat vanhemman puheessa erilaisia arvoja. Kukkakaali on hyvä, mutta mansikkajäätelö paha. Herkuttelua ei Luhtalan mukaan pidä demonisoida, mutta ei myöskään nostaa jalustalle.

– Ruokaa tulisi käsitellä neutraalisti. Lähtökohtana on, että kaikenlaista arvolatausta liittyen syömiseen tulisi välttää, Luhtala kertoo.

Samaan tapaan kuin ruokaakaan, myöskään kehoa ei pitäisi arvottaa. Luhtala toteaa, ettei lapsen edessä tarvitse esittää yltiötyytyväistä omasta kehosta, mutta negatiivista kommentointia pitäisi välttää. Suhtautumisen kehoon voi pitää neutraalina, kuten ruokaankin suhtautumisen. Lapsen kehon kommentoinnin sijaan Luhtala kehottaa keksimään muuta sanottavaa. Lasta kehuttaessa fyysisten piirteiden sijaan voi kehua lapsen luonteenpiirteitä.

Verkkokyselyn vastaajista kolme neljäsosaa koki tarvetta muuttaa kehoaan. Kehoonsa tyytymättömät tahtoivat laihtua, kiinteytyä tai kasvattaa lihasmassaa. Useat vastanneista osasivat nimetä lapsuudestaan tapahtumia, jotka vaikuttavat heidän tämänhetkiseen ruoka- ja kehosuhteeseensa negatiivisesti. Tällaisia vaikutteita olivat esimerkiksi vanhempien puhe omasta, lapsen tai ventovieraiden kehosta rumasti ja kritisoiden sekä ruokien nimeäminen epäterveellisiksi ja “pahoiksi”.

Luhtalan mukaan vanhemman rooli lapsen positiivisen ruokasuhteen sekä kehonkuvan kehittymisessä on merkittävä. Hän neuvoo, että ruokailuhetkestä tulisi tehdä mahdollisimman rento.

– Arkeen sisältyy ajoittain hektisyyttä ja kiirettä, mutta hoputtamisen sijaan ruokailulle tulisi varata aikaa.

On myös tavoiteltavaa puhua ruoasta myönteiseen ja sallivaan sävyyn. Niin oman kuin lapsenkaan ruokavalion rajoittaminen ei ole hyväksi. Dieeteistä ei tulisi puhua tai siitä, että pitäisi olla syömättä tiettyjä asioita tai tiettyjä määriä.

Ruokakasvatukseen löytää neuvoja ja apua Syömishäiriöliiton nettisivuilta.