Teknologiamaailmassa kohahti, kun OpenAI-säätiö julkaisi kaikille avoimen, vuorovaikutteisen ChatGPT-kieliälyn viime marraskuussa. Myös Tampereen ylioppilaslehti Visiirin toimittaja Ilari Hauhia tarttui aiheeseen lehden uusimmassa numerossa. Hauhian jutun kantavaksi kysymykseksi nousee scifi-kuvastosta tuttu pelko, työkeskeisen yhteiskunnan kauhuskenaario: vievätkö tietokoneet meidän työmme?

On selvää, että teknologiset innovaatiot muokkaavat todellisuuttamme, omaa rooliamme siinä. Kirjalliseen ilmaisuun keskittyvä ChatGPT läväytti näkyviin potentiaalin, joka tekoälyllä on tietotyön mullistamiseen: se taitaa eri kielet ja tekstilajit, osaa pallotella ideoita ja hyödyntää vastauksissaan verkkoaineistoa. Yhdysvaltalaisessa mediayhtiössä ChatGPT:n sisarsovellukselle on jo annettu toimeksi urheilu- ja lifestyleartikkelien kirjoittaminen, ja se on selvinnyt tehtävästä kiitettävästi. Ei siis ole ihme, että juuri runsaasti tietotyötä tekoälyartikkelin eteen tehnyt Visiirin toimittaja keskittyy jutussaan kysymykseen työn tulevaisuudesta. Jos botti oppii aikanaan laatimaan pienten koontien lisäksi henkilöhaastattelut, kolumnit ja reportaasit, kirjoittaako tekoäly muutaman vuoden kuluttua katoavista journalisteista?

Useimmat journalistiset tekstilajit vaativat inhimillistä arviointikykyä, joten niiden hallinta vaikuttaa ensipohtimalta mahdottomalta muulle kuin luonnostaan vuorovaikutustaitoiselle ihmisolennolle. Tuplavarmistusta työn säilymiselle voidaan kuitenkin kääntyä etsimään myös päinvastaisesta suunnasta: tarkastelemalla työn kohdetta sen tekijän sijaan, yleisöä itse journalistin sijaan. Journalistin eettisenä kompassina toimivat Journalistin ohjeet, joista hahmottuu toimittajan työn arvoperusta. Ohjeiden ensimmäisen kohdan mukaan journalisti on vastuussa ensisijaisesti yleisölleen. Kääntäen lupauksen voi nähdä heijastelevan sitä, että journalismin yhteiskunnallinen rooli ja vaikutusvalta nojaavat luottamukseen, jota se yleisön silmissä nauttii.

Luottamuksen ylläpitämiseksi tämän päivän toimittajat nostavat tärkeimpien ammatillisten arvojensa joukkoon läpinäkyvyyden niin juttujensa lähteistä kuin muista taustoista. Kuinka journalistiset arvot ja tämänhetkisen älyteknologian toimintalogiikat sitten sopivat yhteen? ChatGPT jättää teksteissään hyödyntämänsä verkkolähteet ilmoittamatta. Digijätit Facebook ja Google taas tunnetaan salassa pidetyistä algoritmeistaan, joiden perusteella nämä räätälöivät käyttäjiensä nähtäväksi sisältösuosituksia.

Tuntuu, ettei kukaan osaa tarkasti vastata suureen kysymykseen teknologian ja tietotyön tulevaisuudesta. Journalismin tehtävä on kuitenkin kysyä väsymättä niistä aiheista, joista yleisö kaipaa tietoa. Siksi jo se, että tekoälykysymys saa huomiota edelleen, ilmentää teknologiselle muutokselle tietoiseksi virittynyttä, jopa varautuneeksi tulkittavaa ilmapiiriä. Ammatillisena avainkysymyksenä toimivaa yleisöluottamusta tekoäly ei siis ainakaan toistaiseksi ole saavuttamassa. Mikäli ammattikunnalla säilyy yleisön palvelemisen tuoma mandaatti työhön, ei toimittajilla ole hätää.