Turkistarhauksen kieltämisestä oltiin yksimielisiä gallupissa – ”Ei näistä kansalaisaloitteista ole aina ollut kauheasti jeesiä”

Moreenimedian gallupissa vastaajat pitivät turkistarhausta turhana. Tarhauksen kieltämistä ajavan kansalaisaloitteen läpimenemisestä ei kuitenkaan oltu niin varmoja.

Turkistarhauksen kieltämistä Suomessa ajava kansalaisaloite eteni eduskuntaan syyskuun alussa, ja se on kerättyään viikossa lähes 98 000 allekirjoitusta. Valtaosa suomalaisista on kyselytutkimuksissa kertonut vastustavansa nykyisen kaltaista turkistarhausta.

Kysyimme Tampereen kaduilla mielipiteitä turkistarhauksesta, ja uskovatko vastaajat, että turkistarhaus tultaisiin kieltämään Suomessa. Gallupiin vastasivat Antony Mattila, 34, Kaarina Leinonen, 81 ja Anni Mäkelä, 57.

Vastaajat yhtyivät suomalaisten enemmistöön, joka vastustaa turkistarhausta. Vastaajien toiveissa kuului turkistarhauksen kieltäminen, mutta kansalaisaloitteen läpimenemisen mahdollisuuksista oltiin epäileväisempiä.

– Ei näistä kansalaisaloitteista ole aina ollut kauheasti jeesiä, vaan se vaatii, että eduskunnassa on oikeasti halua siihen, pohtii Antony Mattila.

Antony Mattila
Kaarina Leinonen
Anni Mäkelä

 

Kuuntele gallup alta.

Voit myös lukea gallupin vastaukset tästä.