Vain puolet lähisuhdeväkivallan uhreista kertoo kokemuksistaan jollekin. Tämä selviää Tilastokeskuksen tutkimuksesta. Parisuhdeväkivallasta hiljentyminen on erityisesti miesten ongelma. Parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista 56 prosenttia on kertonut asiasta jollekin, miehistä vain 39 prosenttia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kehittämispäällikön Suvi Nipulin mukaan monen voi olla vaikeaa tunnistaa lähisuhdeväkivaltaa tai sitä saatetaan pitää perheen sisäisenä asiana. Tämän takia väkivallan kokemuksista ei kerrota eteenpäin. Pelko voi myös olla syynä hiljenemiselle.
– Häpeän kokemus vaikeuttaa puhumista. Pelätään, miten muut reagoivat asiaan.
Hiljeneminen estää puuttumisen
Tilastokeskuksen mukaan naisista 11 prosenttia on kertonut kohtaamastaan parisuhdeväkivallasta poliisille. Miehistä vastaava luku on vain 5 prosenttia.
Nipulin mukaan yksi syy tähän voi olla se, että vakava fyysinen väkivalta kohdistuu usein naisiin. Fyysisen väkivallan kokemuksista raportoidaan helpommin, sillä ne nähdään selvemmin rikoksina.
– Henkinen väkivalta on rikosnimikkeenä vaikeampi. Siksi niistä tapauksista ei raportoida.
Sukupuolittuneen tilanteen taustalla ovat myös vahvasti yhteiskunnan asenteet miehisyydestä. Nipuli uskoo, että yhteiskunnan stereotypioiden takia miehillä on suurempi kynnys kertoa kokemastaan väkivallasta.
Nipulin mukaan parisuhdeväkivallasta hiljeneminen vaikeuttaa tilanteeseen puuttumista. Moni jää vaikeiden asioiden kanssa yksin.
Ratkaisuksi Nipuli ehdottaa yhteiskunnallista keskustelua ja parisuhdeväkivallan tuomista mediassa enemmän esille. Myös erilaisten auttavien tahojen, kuten auttavien puhelimien ja turvakotien, korostaminen voisi tuoda apua parisuhdeväkivallan uhreille.