Kun nykyisen Turkin alueella, muinaisessa Lyydiassa elettiin nälänhätää pronssikauden lopulla, lautapelit keksittiin ratkaisuksi, sillä pelinhimon uskottiin karkottavan nälän. Peleistä etsittiin keinoa sulkea pois mielen päältä askarruttavia asioita sekä viihtyä ja kuluttaa aikaa. Tällainen on pelien rooli myös nykyään tai sellainen se ainakin on monelle pelaajalle.
Digipeleistä keskustellaan usein yksipuolisesti. Pelit leimataan hyödyttömiksi ja riippuvuutta aiheuttaviksi, jopa ajanhukaksi. Toisaalta ne nostetaan esiin opettavaisuuden tähden. Pelien viihdyttävyys sivuutetaan keskustelussa, koska sitä ei pidetä vakavasti otettavana syynä pelata.
Kun pelaamme, pelaamme ensisijaisesti viihtyäksemme.
Pelit olivat ja ovat edelleen helppo keino saada viihdykettä nopeasti. Ne ovat jatkuvasti kasvava ilmiö, joka ulottaa lonkeroitaan kaikkialle ja tarjoaa yhä laajemmin erilaisia kokemuksia ja elämyksiä. Nykyään on jokaisella mukanaan aina laite ja sen myötä peli, jota pelata. Mobiilipelit, joista suurin osa on vieläpä ilmaisia, madaltavat pelaamisen kynnystä ja monipuolistavat pelaajajoukkoa.
Olen ihminen, joka viihtyy pelien parissa helposti. Kenties esi-isäni oli innokas lyydialainen lautapelaaja, sillä istuessani luennolla nälkäisenä, saatan kaivaa puhelimeni esiin ja avata jonkin pelin. Suosikkini usean kuukauden ajalta on 1600-luvulla kehitetty korttipeli cribbage, jota voi pelata lukuisia erilaisia korttipelejä tarjoavalla nettisivulla ilmaiseksi joko konetta tai omaa kaveria vastaan.
Pelimaailmaan voi upota pitkäksikin aikaa. Aika kuluu pelin kanssa nopeasti ja nälkäkin jää hetkeksi sivuun, kun tarinankerronta ja pulmanratkaisu saavat minut pelin vietäväksi. Kun toisille viihdykettä tarjoavat kirjat, voi peliin syventyä sellaisella intensiteetillä, että perustarpeet unohtuvat useaksikin tunniksi. Tällaisessa flow-tilassa tartumme toimintaan, jossa pelin tarjoama haaste ja oma taitotasomme on juuri oikeassa suhteessa.
Pelin tarjotessa haasteita, tartun niihin uudestaan ja uudestaan kunnes löydän ratkaisun ja etenen seuraavaan pulmaan. Peli ei lannista tai kyllästytä, mikäli haastavuus on sopivaa, vaan se viihdyttää.
Viihtyvyydellä on myös hintansa, sillä raha voi olla väylä parempaan pelikokemukseen. Pelin sisällä pelaaja voi maksaa monenlaisesta sisällöstä, kuten uusista hahmoista tai asusteista, mutta myös saadakseen lisää voimaa ja edetäkseen pelissä nopeammin. Peli pysyy viihdyttävänä, kun se etenee halutulla tahdilla ja onnistumme ja kehitymme, vaikka taidon sijaan välineenä on raha.
Muiden pelaajien viihtyvyys kärsii, jos yhdellä pelaajalla on ylivoima muita vastaan. Erityisesti rahan takia voittaminen on ongelmallista, sillä rahaa ei pidetä perusteltuna syynä saada etuja muihin pelaajiin nähden. Monella on rahaa, mutta taitoa ei niinkään.
Ei ole oikeita ja vääriä tapoja pelata, kun kyse on viihtyvyydestä. Erilaiset tavat pelata ja nauttia peleistä eivät rajoitu rahaan, vaan ovat ennemmin sidonnaisia siihen, että noudatetaan pelaajien kesken sovittuja sääntöjä.
Peleistä voi nauttia vain viihtyäkseen ja niiden rooli tulee olemaan yhä suurempi tulevaisuuden yhteiskunnassa. Siksi pelit kaipaisivat arvostetumman jalansijan keskusteluista ja uutisoinnista.
Keskustelu hyödyllisyydestä lienee ikuinen varjo kulttuurialan yllä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra jaotteli keväällä, että vain osasta kulttuuria on hyötyä ja osalla taas ei ole markkinoilla riittävästi kysyntää. Kaikkia kulttuurin hyötyjä ei voi mitata, vaan sen arvot ovat kantaaottavuudessa, identiteetin rakentamisessa ja terveyden ja hyvinvoinnin parantamisessa.
Nykyisen yhteiskuntamme tarjoamassa ajatusmaailmassa hyödyttömyys on hankala ajatus. Peleille ei ole muodostunut vakiintunutta paikkaa suomalaisessa kulttuurissa, ja digitalisaation sumentamaa varttunutta sukupolvea yritetään maanitella ymmärtämään, ettei pelaaminen ole turha asia. Peleistä voi nauttia vain viihtyäkseen ja niiden rooli tulee olemaan yhä suurempi tulevaisuuden yhteiskunnassa. Siksi pelit kaipaisivat arvostetumman jalansijan keskusteluista ja uutisoinnista.
Peli voi olla taianomainen kokemus. Kaipaan muinaista lyydialaista, joka komentaisi pelaamaan vain pelaamisen ilosta ja jättämään pohdinnan hyödyistä ja vaaroista hetkeksi sivuun.
Analyysissa on hyödynnetty yliopiston lehtori Kati Alhan haastattelua. Kuuntele, tarvitseeko peleillä olla syvällinen merkitys vai voiko peleistä nauttia niiden viihdyttävyyden takia.