Kahdelta iltapäivällä Ale Pupissa on vielä hiljaista. Sisällä on vain muutamia asiakkaita, sillä syyspäivä on lämmin ja terassilla on enemmän elämää. Karaokebaarit ovat tärkeä kohtaamispaikka monille ihmisille.

Pariskunta odottelee junan lähtöä kukkakimpun kanssa, mutta kieltäytyy haastattelusta vedoten kiireeseen. Viereisessä pöydässä olevat ystävykset eivät myöskään halua ottaa kolmatta pyörää mukaan kuulumistenvaihtoonsa.

Jouko Vuorisella sen sijaan on aikaa toimittajalle. Vuorinen siirtyy kahden vuoden päästä eläkkeelle, ja hän on huomannut ihmisten muuttuneen kylmemmiksi hänen nuoruudestaan.

Huumorimieheksi esittäytyvä Vuorinen pitää tärkeänä sitä, että ihmiset pitävät huolta toisistaan. Sarkasmi ja tilannekomiikka ovat auttaneet häntä vaikeiden paikkojen yli. Uusia kavereita ja juttuseuraa Vuorinen kertoo löytäneensä paljon Facebookista, mutta siitä huolimatta hän suosii kohtaamista kasvotusten.

Edesmenneen vaimonsa kanssa Vuorinen tutustui sattumalta ja katseiden kohdattua he tapasivat uudestaan jo viikon päästä. Siitä vuotta myöhemmin he menivät naimisiin. Elävässä elämässä ihmisiä tapaa eniten. Vinkkejä Vuorinen ei halua jakaa, sillä tekemällä oppii. Hän kuitenkin suhtautuu elämään valoisasti:

– Toivoa ei kannata menettää koskaan.

Haastattelu keskeytyy, kun Vuorisen vanha tuttu Harri Lehtonen kävelee ohi ja pysähtyy vaihtamaan kuulumisia. Tämä ei taida olla ensimmäinen kerta, kun he kohtaavat Hämeenkadulla.

Nyt juttusille ehtii myös Eija Kurki, joka aikaisemmin oli syventynyt keskusteluun ystävänsä kanssa. Hän on asunut Tampereella muutettuaan parikymppisenä Kanadasta takaisin Suomeen.
Ulkomailla asumisen jälkeen Savosta kotoisin oleva Kurki koki kulttuurishokin:

– Jenkeissä ihmiset olivat välittömämpiä ja uusille ihmisille juteltiin kadulla ja kaupassa. Myös Savossa puhuttiin paljon ja tutustuttiin uusiin ihmisiin, mutta kun muutin tänne, minulta kysyttiin, miksi puhut koko ajan niin hirveästi. Mietin, että mikä näitä ihmisiä vaivaa.

Tänään Kurki on päätynyt Pupiin aivan sattumalta oltuaan keskustassa syömässä. Päivä on kaunis ja Kurki käy täällä aina välillä, nytkin paikalla sattui olemaan tuttu rouva.

Kaikille ihmisille ei kuitenkaan ole niin helppoa lähteä ihmisten ilmoille, vaikka he haluaisivat. On sairauksia tai tunne siitä, ettei voi tai uskalla, pohtii Kurki. Varsinkin korona-aika on tehnyt tästä niin nuorille kuin vanhemmille vaikeampaa, kun on toisteltu, että täytyy jäädä kotiin.

Myös mielenterveysongelmat ovat yleisiä, vaikka kaikkien tilanteet ovatkin yksilöllisiä. Vaikeinta on se, jos ihmisestä itsestään tuntuu, ettei hän kelpaa. Nuorille Kurjella on vinkki:

– Lähesty vain rohkeasti ihmistä, joka kiinnostaa ja ole oma itsesi.

Erja Hallivuori on poikennut Pupiin hengähtämään käveltyään Kalevankankaan hautausmaalla etsimässä esivanhempiensa hautaa. Sitä ei löytynyt, mutta Juice Leskisen hauta kyllä, jonka kuvaa hän esittelee puhelimeltaan.

70-luvulla Hallivuori on käynyt discoissa ja lavatansseissa tapaamassa uusia ihmisiä, mutta niitä ei enää juurikaan pidetä. Ihmissuhteista ei silti nykyisin ole pulaa, sillä ystäviä käy usein Hallivuoren luona kylässä.

Avioeron jälkeen hän ei ole kaivannut uusia suhteita, vaan nauttii itsellisestä elämästä ja sen mukanaan tuomasta vapaudesta. Vaikka Hallivuori itse on tyytyväinen itselliseen elämäänsä, on hänen ystävillään myös toisenlaisia kokemuksia.

Eräs kokeili joskus laittaa lehteen seuranhakuilmoituksen, ja hän sai yli viisikymmentä yhteydenottoa. Yhteenkään niistä hän ei kuitenkaan vastannut. Arjen kohtaamisissa tuttavapiirissä sen sijaan on lykästänyt paremmin. Toinen ystävä löysi itselleen kumppanin sattumalta Lapista hiihtoreissulta.

Nuoria Hallivuori kannustaa olemaan välittämättä ympäristön painostuksesta.

– Kannattaa kuunnella omaa ääntä ja elää, niin kuin hyvältä tuntuu.