Suomi on maa, jossa kahden metrin turvaväli on normaalia ja introverttius kukoistaa. Maa, jossa naapureita vakoillaan postiluukusta, mutta rappukäytävässä törmätessä juostaan pää kolmantena jalkana karkuun.
Tunnistan myös itseni tästä kuvailusta. Olen asunut nyt vuoden omillani enkä ole tutustunut yhteenkään talossani asuvaan ihmiseen. En usko, että tunnistaisin ketään naapureistani, jos joku heistä kävelisi kadulla vastaan. Silti kuitenkin pohdin, että olisi kiva tutustua heihin tai vaikka käydä lainaamassa sokeria yläkerran tuttavalta. Se helpottaisi kotiutumistani tähän uuteen kotikaupunkiini ja samalla lisäisi turvallisuudentunnettani.
Sain huomata, että tämä ilmiö ei ole ainoastaan sosiaalisesti tavoiteltavaa. Naapuruussuhteiden parantamisesta on oikeasti jotain hyötyä. Helsingin kaupungin vuoden 2021 turvallisuuskyselyssä tuli ilmi, että positiivisilla naapurisuhteilla on yhteys turvallisuudentunteeseen ja asumisviihtyvyyteen. Kuitenkin vain 9 prosenttia vastanneista hyödynsi naapuriapua viikoittain, mikä on harmillista mutta ei sinänsä yllättävää. Suomessa avun ottaminen vastaan naapureilta on harvinaista, mutta esimerkiksi eläkeläiset kertoivat kyselyssä ottaneensa useammin sitä vastaan.
Suomessa vuosina 2012–2014 toiminut naapuriaputyöryhmä on myös todennut, että naapuriavun ensisijainen keino ei ole torjua rikollisuutta vaan lisätä turvallisuudentunnetta, osallisuutta ja lähidemokratiaa. Naapuriavusta on siis paljonkin hyötyä. Itsekin voisin nukkua yöni paremmin, jos tuntisin naapurini.
Naapuriavun ensisijainen keino ei ole torjua rikollisuutta vaan lisätä turvallisuudentunnetta.
Naapuriapu mielletään usein yhteisölliseksi toiminnaksi, jossa vietetään aikaa naapureiden kanssa ja hoidetaan yhteisiä asioita. Se koostuu esimerkiksi yhteisistä grillijuhlista tai pihatalkoista. Paikallisen rikoksentorjunnan erityisasiantuntija Markus Alangon mukaan naapuriapu lisää yhteisöllisyyttä.
Tämän lisäksi naapuruussuhteet ja niiden luoma yhteisöllisyys ovat erityisen tärkeitä haavoittuville ihmisryhmille, kuten eläkeläisille, joiden sosiaalinen verkko on muutenkin pieni. Naapuriavun tuomaa yhteisöllisyyden tunteen merkitystä ei voi siis kyllin korostaa.
Naapuriavun lisäksi on olemassa naapurivalvontaa, jossa satunnaiset naapuripartiot suojelevat asukkaiden turvallisuutta. Naapurivalvonta on yksi naapuriavun muodoista, jonka avulla ihmiset voivat omalla toiminnallaan vähentää asuinalueensa rikollisuutta. Tätä puolta naapuriavusta on kuitenkin kritisoitu. Suomessa naapurivalvonnasta on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa ja ulkomailtakin aika niukasti. Kuitenkin Yhdysvalloista lähtöisin olevaa ilmiötä tutkittaessa on huomattu, että vähän yli puolet arvioiduista naapurivalvontamalleista ovat onnistuneet vähentämään rikollisuutta.
Suomessa naapurivalvonnalla ei luultavasti ole tulevaisuutta. Alangon ja naapuriaputyöryhmän mukaan siitä seuraavat lieveilmiöt ovat vakavia. Työryhmän mukaan naapurivalvonta on kohdistunut esimerkiksi maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin, joiden rikollisuudesta ei ole ollut todisteita. Kyse on ollut väkivaltaisesta toiminnasta, jolle on löytynyt rasistiset perusteet. Myös suomalaisessa tutkimuksessa on todettu, että yli puolet vastaajista suhtautui kriittisesti asukkaiden järjestämään valvontaan.
En itsekään tiedä, loisiko tällainen partiointi yhtään turvallisempaa oloa, varsinkin kun nykyiset valvontakamerat ja hälytysjärjestelmät ovat olemassa. Koen, että naapurivalvonta on toiminut ennen 2000-lukua joissain maissa, mutta nykypäivänä sen riskit ovat suuremmat kuin hyödyt.
Vaikka naapurivalvonta ei ehkä ole niin toimiva ilmiö Suomessa, niin naapuriapu sen sijaan on. Sitä esiintyy ympäri Suomea ja tänä vuonna erityisesti puhelinapplikaatio Commu on lisännyt sen kansallista laajuutta. Commun lisäksi tietysti myös sosiaalinen media on helpottanut naapuriavun toteutumista ja organisointia. Haluaisin itsekin kokeilla Commua tai muuta vastaavaa applikaatiota. Ehkä sen kautta voisin tutustua naapureihini ja oppia tuntemaan heidät paremmin.
Suomessa ihmiset voivat olla siis sisäänpäinkääntyneitä, mutta kun rappukäytävässä kuulee supinaa, niin jokaisen sisäinen Ulla Taalasmaa kaivautuu esiin. Tämä meidän suomalaisten salainen kiinnostus naapureita kohtaan pitäisi vain kanavoida auttamiseksi eikä kyttäämiseksi. Näin naapuriavun tuomat monet hyödyt rikastuttaisivat esimerkiksi itseni kaltaisten ihmisten elämää.
Jutussa on hyödynnetty lähteenä naapuriaputyöryhmän raportteja sekä Markus Alangon haastattelua Radio Moreenissa. Kuuntele, miltä naapuriapuilmiö Suomessa näyttää ja mitä hyötyä siitä ihmisille on.