Molempien vaarieni nuoruudessa hevosia käytettiin kaikkiin maatilan töihin, ja äitini lapsuudenkodin pihassa vietti eläkepäiviään ehta työhevonen. Aiemmin hevosten läsnäoloon totuttiin pienestä pitäen, mutta nykyään harrastus alkaa lapsilla usein fanivaiheesta, jossa hevoskokemukset perustuvat todellisen hevosen sijaan haaveiluun ja hevoskirjoihin. Minulle, urbaanille 2000-luvun kasvatille ensimmäinen käsitys hevosista muodostui Peppi Pitkätossu -sadun ja Kirsi Kunnaksen runojen pohjalta. Kovan kinuamisen jälkeen pääsin aloittamaan talutustunnit ratsastuskoulussa.
Totuimme kavereideni kanssa kuulemaan samanikäisten poikien suusta jatkuvasti siitä, miten ratsastus on tylsää ja turhanpäiväistä tyttöjen hömpötystä eikä mitään urheilua. Ratsastus on naisvaltainen laji, joten ei ole yllättävää, että vähättelevät puhetavat toistuvat harrastuksesta puhuttaessa. Ratsastus on kuitenkin kovaa hommaa. 500-kiloisen otuksen kanssa täytyy olla paitsi rohkea ja päättäväinen, myös tarkkaavainen ja herkkä. Ralliauto tai mopo menee sinne, minne kuski ohjaa. Hevosen saamiseksi haluttuun paikkaan täytyy sen kanssa päästä samalle aallonpituudelle monimutkaista apujen ja eleiden koodistoa käyttämällä.
Muualla maailmassa hevosurheilu mielletään maskuliinisemmaksi kuin meillä. Yhdysvalloissa miehinen cowboykulttuuri on hyvin elinvoimainen ja moniin ammattitason lännenratsastuskilpailuihin saavat osallistua vain miehet. Rodeo ja laukkaratsastus sekä niiden ympärille rakentuva veikkaustoiminta kiinnostavat miehistä yleisöä. Britanniassa maskuliinista mielikuvaa hevosista luovat poolo ja ratsain tehtyjen metsästysretkien pitkät perinteet. Mongoliassa ratsastus on osa perinteisen Naadam-juhlan ”kolmen miehisen lajin” kilpailua, jota on pidetty poikien aikuistumisriittinä vuosisatoja.
Ratsastuksen sukupuolittuneisuuden ei kuuluisi vaikuttaa siihen, miten kiinnostavana hevosurheilua pidetään
Hevonen oli myös suomalaisessa agraariyhteiskunnassa osa maskuliinista identiteettiä. Hevosmiehiä arvostettiin, ja hyvin hoidettu ja koulutettu työhevonen oli talon isännän ylpeys. Hevosilla ajettiin kilpaa esimerkiksi kirkkomatkoilla, mistä juontaa juurensa näihin päiviin saakka miehisenä säilynyt raviperinne. Suomenhevosesta tuli nationalistinen symboli, ja rodun kantakirja perustettiin jo 10 vuotta ennen itsenäistymistä. Suomenhevosella oli tärkeä rooli myös rintamalla.
Elinkeinorakenteen muuttui koneellistumisen ja kaupungistumisen myötä, ja kodin ulkopuolisen työelämä johti työn ja vapaa-ajan eriytymiseen. Samalla hevonen siirtyi vapaa-ajalle pois arjesta ja kotipihasta. Hevoshommiin alettiin hakeutua toimeentulon saneleman pakon sijaan huvin, oppimiskokemusten ja merkityksen tunteen havittelun vuoksi. Hevosenkäsittelytaidot muuttuivat yleisestä kansanperinteestä ammattilaisten ja innokkaiden harrastajien erityisosaamiseksi. Merkille pantavaa on, että Suomessa niin sanottujen hevosmiestaitojen haltijoista suuri osa on nykyään tyttöjä ja naisia: Suomen ratsastajainliiton jäsenistä peräti 95 prosenttia on naisia ja vuoden 2022 lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksessa ratsastus oli tyttöjen toisiksi yleisin harrastus.
Vaikka hevosten ympärille rakentuu totista kilpaurheilua ja suurten summien yritystoimintaa, painottuu nykyinen harrastuskulttuuri työhevoskulttuuria pehmeämpiin arvoihin. Hevosella työskentelemisen sijaan tavoitteena on työskennellä hevosen kanssa. Hevosharrastajalle hevosella on välineellisen ja toiminnallisen ulottuvuuden, eli ratsuna toimimisen, lisäksi itseisarvo kiehtovana ja vaikuttavana olentona, jonka pelkkä läsnäolo on elämys.
Harrastuksen keskiössä on luottamuksen rakentaminen ja vuorovaikutussuhteiden luominen tiettyjen eläinyksilöiden kanssa. Hevonen on herkkä ja reaktiivinen eläin, joka tunnistaa ihmisen ilon ja surun. Hevosen kanssa toimiminen lievittää stressiä ja opettaa muun muassa empatiaa, vastuunkantoa ja hyvää tilannetajua. Kaikki minulle heti -tyylillä toimiva nykyihminen joutuu hevosten parissa harjoittelemaan kärsivällisyyttä.
Hevosten ympärille rakentuu monipuolinen ja yhteisöllinen harrastuskulttuuri. Tallilla oppii valtavasti arvokkaita taitoja, verkostoituu helposti ja pääsee osaksi merkityksenkokemuksia tarjoavaa yhteisöä. Sitä, miksi hevosten pariin hakeutuvat erityisesti tytöt ja naiset, voisi selittää ainakin vertaisten seura. “Ratsastusharrastusta voisi verrata miesten höntsäilyyn”, kuten Ylen jutussa oivallisesti kiteytetään.
Ratsastuksen tämänhetkisen sukupuolittuneisuuden ei kuuluisi vaikuttaa siihen, miten kiinnostavana, houkuttelevana ja haastavana hevosurheilua pidetään. Lajin tyttömäisyyden alleviivaamisella paitsi vähätellään harrastajakuntaa, myös pelotellaan pois lajista kiinnostuneita poikia ja miehiä, sillä ratsastava poika voi joutua pilkatuksi “neitimäisen” harrastuksen takia.
Kuten Suomen ratsastajainliiton tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen kiteyttää, on ratsastus yksi harvoista urheilulajeista, joissa sukupuolella ei oikeastaan ole merkitystä. Kilpailuluokat ovat avoimia ja taidot ja ratsukon yhteistyö merkkaavat ratsastajan ominaisuuksia enemmän.
Kuuntele Minna Peltosen haastattelu alta: