Filosofia on tämänhetkinen lempiharrastukseni. Mielestäni on kiinnostavaa ottaa asioikseen pohtia, miksi jokin on niin kuin se on. Sairastelin viime kesän, jonka vuoksi minulla oli aikaa paneutua – jaksamiseni mukaan – itseäni kiinnostaviin filosofian haaroihin. Tutustuin filosofiaan Youtube-videoiden, artikkeleiden ja kirjallisuuden avulla. Lempipuuhaani oli istahtaa myöhään illalla nojatuoliin työpöytäni eteen ja syventyä ontologiaan ja metafysiikkaan videoesseiden avulla.
Ajattelijoita tuntui kuitenkin riittävän pilvin pimein, ja aina, kun ymmärsin pieniä osia yhdestä filosofian haarasta, tajusin sen kytkeytyvän voimakkaasti johonkin toiseen. Minulle valkeni, että ymmärtääkseni eri filosofian haaroja minun oli paneuduttava filosofian historiaan ja sen eri aikakausiin.
Syvennyin muun muassa Edmund Husserlin, Immanuel Kantin, Martin Heideggerin ja Maurice Merleau-Pontyn ajatuksiin. Naispuolisten filosofien vähyys tunnetuimpien ajattelijoiden listassa alkoi kuitenkin pian ärsyttää. Heitä kyllä on, mutta miehiin verrattuna naiset filosofiassa ovat marginaalissa – edelleen.
Filosofia saattaa arkikielessä kuulostaa melkoiselta haihattelulta: elämä on niin kiireistä ja raskasta jo valmiiksi, miksi tuhlata arvokasta aikaa korkealentoiseen ajatteluun? Filosofia on kuitenkin tieteenala, joka pyrkii ratkaisemaan kriittisen ja eettisen puntaroinnin avulla ihmiskunnan ongelmia. On siis helppo päätellä, että jos sukupuoli vaikuttaa tieteen tekemiseen tällä alalla, yhteiskunnan yleiset ajattelun linjat ja rakenteet perustuvat tällöin pääosin miesten tekemiin johtopäätöksiin.
Lukuisat feministiset filosofit ovat kritisoineet miespuolisten filosofien tekstejä ja ajatuksia, etsien niistä tasa-arvokysymystä koskevaa problematiikkaa. Esimerkiksi filosofi Margaret Urban Walkerin mukaan naiset ovat yrittäneet osallistua filosofiaan niin kauan kuin filosofia on ollut olemassa, mutta heidän miespuoliset kollegansa eivät ole kiinnittäneet heihin huomiota, saati ottaneet tosissaan naisten filosofisia ajatuksia.
Toisaalta moni kuuluisa naispuolinen filosofi on kehittynyt niin sanotun oppi-isän vanavedessä. Tässä yhteydessä voisi ottaa esimerkin Jean-Paul Sartresta ja Simone de Beauvoirista. Sartre ja Beauvoir toimivat yhdessä niin filosofian kentällä kuin yksityiselämässäkin, ja he kehittivät teorioitaan tiiviissä yhteistyössä. Myös Hannah Arendtin ura kehittyi näin. Opiskellessaan filosofiaa Saksassa 1920-luvulla hän tutustui filosofi Martin Heideggeriin, johon hän myös rakastui. Arendt kehittyi Heideggerin opissa ja menestyi 1900-luvulla kehittäessään filosofisia yhteiskuntateorioita. Herääkin kysymys, että ovatko naisten ajatukset olleet uskottavia kautta aikain vain silloin, kun mies on validoinut ne.
Naisten syrjintää filosofiassa on puolusteltu melko avoimesti miespuolisten filosofien toimesta kautta aikain. Filosofi David Hume toteaa kirjassaan Esseitä luonnon tehneen miehestä ylivertaisen naiseen nähden tehdessään miehestä voimakkaamman. Humen mukaan miehen tehtävä on alleviivata tätä luonnollista ylivoimaisuuttaan “niin paljon kuin mahdollista”.
David Humen kirja on ilmestynyt vuonna 1758, joten olisi mielekästä olettaa vastaavanlaisten asenteiden edistyneen kohti tätä päivää liki kolmessasadassa vuodessa. Jyväskylän yliopiston filosofian professori Sara Heinämaa kuitenkin toteaa esseessään Naisia filosofiassa, että naisten on edelleen vaikeaa saada tutkimusaiheilleen rahoitusta, huomiosta puhumattakaan. Heinämaan mukaan naiset on systemaattisesti uloskirjoitettu filosofian historiasta, eikä heidän ole vieläkään helppoa menestyä alalla.
Heinämaa nostaa myös esiin kysymyksen siitä, pitäisikö naisten suuntautua sukupuolikysymykseen kritiikin sijaan toimijuuden näkökulmasta. Hän käy esseessä keskustelua kirjailija Virginia Woolfin kanssa, jonka mielestä naisten on tärkeää luoda oma kirjallinen perinteensä. Heinämaa toteaa tyhjentävästi suunnan, jota kohti naispuolisten filosofien kannattaisi pyrkiä, kaikkien muiden keinojen ohella.
“Tarvitaan naisten välistä vuoropuhelua, sitä että naiset esittävät toisilleen kysymyksiä ja vastaavat toistensa kysymyksiin, kyseenalaistavat toisensa ja tukevat toisiaan argumentein, kumoavat toistensa kantoja ja kehittävät niitä uusiin suuntiin.”
Naisten tulisi rohkaistua enemmän keskusteluun kaikkeuden perimmäisestä luonteesta. Luomalla omaa kulttuuriamme näitä kysymyksiä syventämällä, pääsemme pinnalle ajattelijoina.
Jutussa on hyödynnetty lähteinä Margaret Urban Walkerin teosta Diotima’s Ghost: The Uncertain Place of Feminist Philosophy in Professional Philosophy (2005) sekä Sara Heinämaan esseetä Naisia filosofiassa teoksesta Spiritus animalis: esseitä filosofian historiasta (2003).
Kuuntele myös Jyväskylän yliopiston filosofian professori Sara Heinämaan haastattelu, jossa käsitellään naisten asemaa filosofian tutkijoina.