“Enhän mä edes tiedä millanen tyyppi olisin ilman niitä”. Olen kuullut tämän lauseen eri ihmisten suusta hyvin monta kertaa. Omassa kontekstissani kyseinen lause on liittynyt hormonaalisen ehkäisyn pitkäaikaiseen käyttöön. Henkilöt ovat todenneet näin päädyttyään itse pohtimaan hormonien vaikutuksia omaan kehoonsa. Jossain vaiheessa aiheeseen liittyvät keskustelut alkoivat toistaa samaa kaavaa ja esimerkkejä tuli niin paljon, että kiinnostuin aiheen laajemmasta taustasta. Selvisi, että lääketiede on aina ollut sukupuolittunutta, eikä tutkimusta todella olla suotu kaikenlaisille vaivoille yhtä paljoa. Analyysissa puhutaan naisista ja naistyypillisistä taudeista, sillä tutkimukset ja tilastot käyttävät yhä tätä kieltä. “Naistyypilliset” sairaudet koskettavat myös esimerkiksi transmiehiä ja ei-binäärisiä ihmisiä.

Kiinnostukseni aiheeseen on herännyt hormonaalisen ehkäisyn myötä. Olen itsekin ollut lääkärin vastaanotolla teininä aivan muista kuin ehkäisyyn liittyvistä syistä. Yhdistelmäehkäisypillerit annettiin minulle ratkaisuksi ihoni ongelmiin. Ihoni parani, mutta mielialat painuivat, enkä halunnut jatkaa käyttöä. Ratkaisuni on kyseenalaistettu lääkärissä monesti. Kyllähän pillerit toimivat, se aknehan parani, eikö niin?

Olen saanut elämäni aikana kuulla lukuisia esimerkkejä siitä, miten esimerkiksi gynekologiset toimenpiteet koetaan epämukaviksi tai lääkärissä on kokenut tulleensa vähätellyksi. Olen keskustellut ja samaistunut ongelmiin useiden syntymässään naiseksi määriteltyjen ihmisten kanssa. Takanani tuntuu olevan keskustelupalstojen ja ystävieni joukko, joka kokee ettei tule huomioiduksi terveyshuolissaan tarpeidensa mukaan.

Herää kysymys siitä, miksi ihmisten omat kokemukset juuri esimerkiksi e-pillereistä ovat hyvin usein ristiriidassa tutkimustiedon kanssa. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa kerrotaan vaikutusten käyttäjän mielialaan olevan kiistanalaisia. Australialainen tutkimus ei esimerkiksi löytänyt eroavaisuuksia lääkkeiden käyttäjien ja ei-käyttäjien mielialojen vaihteluissa. Toisaalta taas mielialavaihtelut ovat yksi yleisimmistä syistä hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden käytön keskeyttämiseen.

Suomessa vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että hormonaalisen ehkäisyn hyödyistä kysyttiin useimmiten lääkäriltä, mutta haitoista läheisiltä ja ystäviltä. Tutkimus on tehty ajassa, jossa internet ei ollut vielä olennaisessa osassa tiedonhankinnassa. Nykyään netin keskustelupalstoilta voi löytää keskustelua hormonaalisen ehkäisyn haitoista. Totta puhuakseni minun on sanottava, että olen itsekin kokenut saavani enemmän tukea hormonaalisiin ongelmiini läheisistäni ja tuntemattomista ihmisistä netissä kuin lääketieteen ammattilaisista.

Hormonaalinen ehkäisy on toimiva ratkaisu monille ja se on ollut mullistava keksintö naisten seksuaalisuuden vapauttajana. Huolta ja pelkoa aiheeseen kuitenkin liittyy. Tarkoituksenani ei ole asettaa vastakkain tutkittua tietoa ja henkilökohtaisia kokemuksia, vaan kyseenalaistaa se, onko naistyypillisille oireille annettu tarpeeksi painoarvoa lääketieteen tutkimuksessa.

Aiheella on väliä. Lääketieteen historia on kautta aikain ollut sukupuolen värittämä. Tutkimukset tukevat olettamusta siitä, että tietoa naistyypillisistä taudeista on vähän. Sukupuolentutkimuksen tohtori Maria Temmes toteaa, että lääketieteen tutkimuksessa on kautta aikain ollut vallalla niin kutsuttu miesstandardi. Tutkimuksia on tehty pääosin miehille ja tulokset on yleistetty kaikenlaisiin kehoihin. Temmesin mukaan esimerkiksi lääketieteellisen tutkimuksen käytäntöjä olisi muutettava, jotta tutkimus huomiosi paremmin erilaiset ihmiset. Esimerkiksi tutkimusaikoja tulisi pidentää, jotta vaikkapa kuukautiskierron vaikutukset voitaisiin huomioida.

Esimerkkinä lääketieteen naisia vähätelleestä historiasta voidaan pitää endometrioosia. Endometrioosi on kohdun sirottumatauti, jota sairastaa lähes 10 prosenttia naisista. Sen oireisiin kuuluvat muun muassa kovat kuukautis- ja yhdyntäkivut. Isobritannialaisessa vuonna 2022 julkaistussa tutkimuksessa on selvitetty sitä, miten endometrioosi voidaan nähdä malliesimerkkinä niin sanotusta tekemättömästä tieteestä. Sairautta ei vain olla tutkittu tarpeeksi, jotta sitä sairastavat voisivat saada tarvitsemaansa tukea mahdollisesti elämäänsä rajoittaviin oireisiin. Tutkimus myös toteaa, että historiallisesti naiset on nähty jollain tapaa syylliseksi omaan kipuunsa.

Entäpä jos kaikkia ihmisiä hoidettaisiin vain ihmisinä?

Entäpä se päivän polttava kysymys: miten sukupuoli ylipäätään nähdään? Nykyinen käsityksemme sukupuolesta on mahdollista haastaa. Onko ylipäätään mielekästä puhua erikseen biologisen tai sosiaalisen sukupuolen näkökulmasta? Molemmat puolet vaikuttavat siihen, miten ihminen tulee kohdatuksi. Entäpä jos kaikkia ihmisiä hoidettaisiin vain ihmisinä? Minäkään en välttämättä kirjoittaisi tätä juttua, jos jako miehiin ja naisiin ei olisi niin syvällä rakenteissamme.

Sukupuolen vaikutukset lääketieteen alalla ovat monimuotoisia, eikä niitä ratkaista yhdeltä istumalta. Temmes toteaa, että sukupuolen huomioimisessa tutkimuksessa on kyse siitä, miten ylipäätään tutkitaan mahdollisia yksilöllisiä eroja eri sairauksissa. Oma toiveeni olisi, että tulevaisuudessa jokainen ihminen tulisi terveyshuolissaankin kohdatuksi ensisijaisesti yksilönä, eikä jonkun sukupuolen edustajana.

Analyysissä on hyödynnetty sukupuolentutkimuksen tohtori Maria Temmesin haastattelua. Kuuntele alta tarkemmin siitä, miten sukupuoli vaikuttaa lääketieteen tutkimukseen.