Tampereen yliopisto vallattiin syykuussa 2023, kun opiskelijat ilmaisivat mieltään hallituksen budjettiesityksen leikkauspolitiikasta. Tampereen valtaus oli osa kansallista opiskelijoiden mielenilmausta, ja yliopistovaltauksista uutisoitiinkin paljon koko maan medioissa. Valtaajat vastustivat ennen kaikkea opintotuen leikkauksia ja ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja, vaikka vaatimuksista löytyi muutakin. Tämän kaltaiset poliittiset aiheet nostavat pintaan tunteita sekä jakavat mielipiteitä, ja monesti se näkyy myös aiheista kirjoitetuissa uutisissa.
Miten journalismin arvoja objektiivisuudesta, totuudellisuudesta ja neutraaliudesta pitäisi tarkastella tällaisissa tunteita herättävissä aiheissa, ja mitä uutisen tekemiseen tällaisessa tapauksessa liittyy? Näillä ihanteilla on pitkä ja jalo historia, mutta niillä on myös monia tulkintoja niin journalismin tutkimuksessa kuin käytänteissäkin.
Ensimmäiseksi on huomioitava journalismin valta-asema yhteiskunnassa. Media ei ole vain vallan vahtikoira vaan myös vallankäyttäjä, ja mediakenttä koostuu niin pienistä kuin suuristakin kaupallisista mediayhtiöistä. Se koostuu myös yksittäisistä toimittajista ja toimituskulttuureista sekä -käytänteistä, joita ohjaavat hyvin monitulkintaiset eettiset ohjeet ja ideaalit arvot.
Tunteiden merkityksestä journalismissa onkin tullut hyvin ajankohtainen tutkimuskohde. Tampereen yliopiston median ja viestinnän tutkimuksen professori Kaarina Nikusen mukaan julkisen keskustelun polarisoituminen, klikkiotsikot ja tarkoin harkittu tunteiden herättäminen ruokkivat lukijoiden halua viettää aikaa mediatekstien parissa. Lukijat myös kiinnittyvät uutisiin omilla tunnereaktioillaan, mikä saa heidät osallistumaan keskusteluun.
Esimerkiksi Ylen uutisessa “Kaikki opiskelijat eivät ole tilanvaltaajien kanssa samaa mieltä – ’Jos menisin jotain sanomaan, minut lynkattaisiin aika nopeasti’” tunteita heräteltiin hyvin historiallisesti latautunein käsittein. Vaikka lynkkaus sanavalintana onkin haastateltavan, sen nostaminen otsikkoon on kuitenkin toimituksellinen valinta, eikä sitaattien taakse voi piiloutua määräänsä enempää. Artikkelin sisältö ei myöskään vastannut räväkkää otsikointia, sillä yleisin syy opiskelijoiden osallistumattomuuteen oli ajan puute, ei valtauksien vastustaminen.
Vaikuttaisi siltä, että journalismin arvot ovat puun ja kuoren välissä.
Lisäksi vain kahden vastakkaisen näkemyksen esittäminen tasa-arvoisina ei välttämättä tuo lukijaa lähemmäs ilmiön nyanssirikasta ymmärtämistä. Tällä tavoin ilmiön eri puolten esittäminen johtaa monesti todellisuuden kärjistämiseen ja on siten omalta osaltaan luomassa polarisoitunutta mediakeskustelua, missä tunteet ja mielipiteet jaetaan jyrkästi positiiviseen ja negatiiviseen.
Faktat eivät ehkä piittaa tunteista, mutta faktojen rajaus ja esitystapa eivät ole neutraaleja valintoja. Ylen artikkeli “Grafiikka kertoo, että opintotuki on pian suurempi kuin koskaan” kehystää opintolainan ja opintorahan yhdenvertaisiksi tuen muodoiksi. Artikkelissa käsitellään lainan ottamista ongelmattomana valintana, missä opintolainasta velkaantuneiden opiskelijoiden suurta kasvua eikä lainojen korkojen kallistumista huomioida opintolainan ottamisen esteenä.
Opintorahan ei katsota artikkelissa pienentyneen, mutta se jättää huomiotta opintorahan korottamatta jättämisen elinkustannusindeksin mukaisesti. Artikkelin graafeissa ei myöskään oteta huomioon tuen nimellisarvoa, joten opintotuen riittävyydestä elämisen kustannuksiin ei saa todenmukaista kuvaa.
Ansaintalogiikan noudattaminen, eli lukijadatan seuraaminen ja maksimaalinen voitontavoittelu toimituksissa, saattaa asettaa eettisyyteen pyrkivät toimittajat vaikeaan tilanteeseen. Kukin joutuu miettimään, miten journalistisia ihanteita pystyy käytännössä työssään toteuttamaan. Vaikuttaisi siltä, että journalismin arvot ovat puun ja kuoren välissä – tarkemmin sanoen journalismin vallankäytöllisen vastuun ja asiakaspalvelullisen yleisön miellyttämisen välissä. Tasapainottelua sörkkivät lisäksi data ja työnantaja.
Pakkaa sekoittavat myös olosuhteet, joissa teksti pitää saada ulos nopeasti jatkuvan uutissyklin ruokkimiseksi ja pieni palstatila pakottaa moninaisen todellisuuden 2 200 merkkiin. Puhumattakaan siitä, että toimittajatkin ovat tuntevia ja kokevia ihmisiä arvomaailmoineen ja henkilöhistorioineen.
Siitäkin huolimatta totuudellisuuden ihanteen tulkinnassa pitäisi tiedostaa, että toimittajat myös tuottavat todellisuutta kirjoittaessaan maailman tapahtumista. Emme vain objektiivisesti kuvaile kaikille samaa todellisuutta, josta on olemassa vain yksi totuus. Neutraaliuskin on problemaattinen arvo, sillä se vaikuttaisi olevan uskottavuuden ja ansaintalogiikan pelinappula, eikä todellisuudesta kertominen ole neutraali tai arvovapaa teko.
Ehkä nykymaailmaan sopivampaa totuudellisuutta voisi olla läpinäkyvyys omasta toimittajuudesta, ajoittainen tietämättömyyden tunnustaminen ja toimitusolosuhteiden rehellinen tiedostaminen myös lukijoille. Työssä, jossa valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä, on toimittajien pystyttävä edelleen toteuttamaan journalistisia ihanteita. Kysymys onkin siitä, miten niitä tulkitaan.
Artikkelissa on hyödynnetty myös Aki Petteri Lehtisen väitöskirjaa Journalismin objektiivisuus, pragmaattinen tietokäsitys ja relativismin haaste moniarvoisessa maailmassa (2016) sekä Heikki Luostarisen ja Pentti Raittilan kirjaa Journalistin vapaus (2015).
Kuuntele myös Tampereen yliopiston median ja viestinnän tutkimuksen professori Kaarina Nikusen haastattelu, joka käsittelee tunteita ja niiden vaikutusta median kokemiseen sekä sisällön tuottamiseen.