Jos minulta kysyttäisiin, mitä mielikuvia sana räppäri herättää minussa, ajattelisin luultavasti sanoja kuten mies, aitous ja flexaus eli huomion hakeminen. Minulle räppiskene näyttäytyy kovien äijien näyttämönä, jossa tärkeintä on osata perustella, miksi on varakkaampi, viehättävämpi ja ylipäätään parempi kuin toiset. Muut sukupuolet ovat jääneet miesten varjoon – eikä ihme, sillä muille sukupuolille ei ollut pitkään räpissä tilaa.

Hiphopkulttuuria tutkinut tutkijatohtori Inka Rantakallio toteaa tutkimusartikkelissaan, että yleinen mielikuva on ollut se, ettei naisia räpin kentällä juuri ole. Mielikuva on vääristynyt, sillä todellisuudessa naiset ovat räpänneet yhtä kauan kuin miehetkin. Naisten kohtaama vähättely musiikkialalla on kuitenkin johtanut siihen, ettei naisten tekemä räppi ole saanut osakseen arvostusta ja jopa siihen, etteivät naiset ole halunneet hakeutua räpin tekijöiksi ylipäätään.

Rantakallion mukaan naisten vähättely on ollut osa musiikkialan kontrollointia. Kontrollointi näkyy palkassa, tarjottujen mahdollisuuksien vähäisemmässä määrässä sekä itsetunnon puutteessa. Rantakallion mukaan vähättely on ollut tapa estää naisten nouseminen tasaveroisiksi musiikintekijöiksi miesten kanssa.

Musiikkialan kontrollointi on nähtävissä esimerkiksi Spotifyn 100 Suomi –listasta, jolle on koottu ajankohtaisia, suomalaisia räppibiisejä. Listalla on yli 83 tuhatta tykkäystä, ja valtaosa kappaleista on miesoletettujen tekemiä. Lista ohjaa kuuntelijoidensa käsitystä räpistä, ja tällä hetkellä se vahvistaa suomalaisen räppiskenen hegemonista maskuliinisuutta. Hegemonia tarkoittaa valtaa, jossa jokin sosiaalinen normi on niin sisäistetty ja hyväksytty, ettei sitä kyseenalaisteta.

On typerää ajatella, etteikö räpin tekeminen kiinnostaisi muita sukupuolia kuin miehiä ja etteikö heidän tekemälleen räpille olisi kysyntää. Käsitystä rikkoo ainakin naisoletettu räppäri Etta, jonka marraskuun alussa julkaisema kappale Demoneista ystävii nousi Spotify-listojen kärkeen. Kappaleessa räpätään riittämättömyyden tunteesta ja myötätunnosta itseään kohtaan. Suosioon voi siis nousta myös muut kuin miesräppärit ja syvällisemmille aiheillekin on paikkansa.

Viime vuosina naiset ja muut sukupuolet ovatkin saaneet aikaisempaa enemmän tilaa suomenkielisessä räpissä, mistä voimme kiittää erilaisia vertaisverkostoja. Vertaisverkostot ovat auttaneet naisia ja muita sukupuolia näkemään itsensä räppäreinä ilman pelkoa vähättelystä. Vertaisverkostojen avulla naiset ja muut sukupuolet ovat päässeet tapamaan muita räpin tekijöitä sekä voineet kokea kuuluvansa räpin kentälle. Ne ovat auttaneet rikkomaan stereotypioita siitä, minkälainen räppärin kuuluu olla.

Vähättelyn seurauksena on muodostunut erilaisia kollektiiveja, jotka ovat nostaneet naisten ja muunsukupuolisten tekemää räppiä valtavirtaan, kuten D.R.E.A.M.G.I.R.L.S-ryhmä täyttäessään erilaisia festarilavoja vuosien 2018 ja 2019 aikana. Kollektiivien biiseissä kuuluu kritiikkiä vähättelyä ja miesräppäreiden lyriikoissa esiintyvää seksismiä kohtaan. “Jos rakastat naisii, nii miks puhut niist nii rumasti”, riimittelee esimerkiksi 11 artistista koostuva Bämä.

Vertaisverkostojen avulla naiset ja muut sukupuolet ovat päässeet tapamaan muita räpin tekijöitä sekä voineet kokea kuuluvansa räpin kentälle. Ne ovat auttaneet rikkomaan stereotypioita siitä, minkälainen räppärin kuuluu olla.

Sukupuoli ei ole ainoa tekijä, joka eriarvoistaa räppäreitä. Puhuttaessa räppikulttuurista on tärkeää muistaa, mistä sen juuret ovat lähtöisin. Suomessa hiphopkulttuuri on valkoisempaa verrattuna moniin muihin maihin, vaikka hiphopkulttuuri pohjautuu mustan kulttuurin suulliselle perinteelle. Myös hiphopfeminismi on syntynyt mustien naisten aloitteesta. Hiphopfeministit ovat pystyneet avaamaan keskusteluita liittyen rotuun, sukupuoleen, seksuaalisuuteen sekä luokkaan ja siten tekemään räppiskenestä inklusiivisempaa eli sisällyttävämpää. Naisten asemaa räppikulttuurissa onkin hyvä tarkastella intersektionaalisen feminismin kautta, sillä se ottaa huomioon muutkin eriarvoistavat tekijät kuin sukupuolen.

Rantakallion mukaan räppäävät naiset kokevat, ettei heille ole syntynyt samalla tavalla vakiintuneita roolimalleja räpissä kuin miehille, mikä on seurausta räpin maskuliinisista rakenteista. Toisaalta se on on johtanut siihen, ettei heidän täydy myöskään räpätä miesten kanssa samoista aiheista. Se, että naisia ja muita sukupuolia ei kokonaisvaltaisesti ole hyväksytty osaksi räppiskeneä, on johtanut siihen, ettei heidän tarvitse mukautua räpin hegemoniseen maskuliinisuuteen – ja juuri siksi he ovat vapaita räppäämään mistä vain.

Jutussa on hyödynnetty Helsingin yliopistossa musiikkitieteessä toimivan tutkijatohtori Inka Rantakallion haastattelua.
Kuuntele, mitä ajatuksia Rantakalliolla on naisten asemasta suomiräpissä.