Avaan Netflixistä suosituimpien elokuvien listan. Kärkisijoilla komeilee teoksia, joiden päähenkilöt vetävät kokaiinia ja eri pillereitä sekaisin. Siirryn Spotifyhin ja huomaan, että useat soittolistoilleni lisäämäni kappaleet kuvaavat huumeidenkäyttöä varsin romantisoivasti. Sitten lähden kävelylle Helsingin keskustaan, jossa todellisuus lävähtää vasten kasvojani: useita päihtyneen oloisia henkilöitä makaa kaduilla, eikä kukaan vilkaisekaan heidän suuntaansa.
Huumeita käyttäviä paheksutaan, mutta huumekulttuuria ihannoidaan. Käyttöhuoneita pelätään, mutta huumeiden käyttö yleistyy. Lähes kolmekymmentä prosenttia suomalaisista aikuisista oli kokeillut elämänsä aikana jotain huumetta vuonna 2022. Se on yli kaksikymmentä prosenttia enemmän kuin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Huumeet ovat osa kulttuuriamme, joten miksi niiden käyttäjiä stigmatisoidaan niin paljon?
THL:n päihdepuolen asiantuntija Inari Viskari on perehtynyt huumekulttuurin ristiriitaan ja antaa siitä kuvaavan esimerkin: somaattisesti sairastuneille omaisille viedään kukkia ja suklaata sairaalaan, kun taas yliannostuksen vuoksi sairaalaan joutuneita käydään harvoin edes katsomassa. Viskarin mukaan huumeriippuvuutta pidetään usein omana valintana, minkä takia monilta ei löydy myötätuntoa huumeita käyttävien auttamiseksi. Huumeidenkäyttäjät kohtaavat arjessaan nimittelyä ja stigmatisointia tavallisilta kansalaisilta, medialta ja jopa päättäjiltä. Ei siis ole ihmekään, että nämä marginalisoidut ihmiset jättävät usein avun hakematta.
Viime aikoina keskustelu huumeiden käyttöhuoneista on nostanut näitä vallitsevia asenteita pintaan. Käyttöhuoneiden tarkoitus olisi vähentää huumekuolemia tarjoamalla ihmisille turvallinen tila, jossa on puhtaita käyttövälineitä ja esimerkiksi huumeneuvontaa. Toukokuussa 2023 vapaaehtoiset pystyttivät Helsingin Kallioon käyttöteltan, jonka poliisi käski purkaa jo heti samaisena päivänä. Huumeiden käyttö ja hallussapito ovat vastoin lakia. Keskustelu aiheesta ei kuitenkaan tyrehtynyt, ja jo kesäkuussa eduskunnalle luovutettiin kansalaisaloite valvottujen käyttötilojen puolesta. Monet hallituspuolueet olivat kansalaisaloitetta vastaan. Sillä on kuitenkin useita kannattajia.
Lienee olennaista pohtia, johtaisivatko käyttöhuoneiden käyttöönotto ja ongelmakäyttäjien oikeanlaisen hoidon saaminen vähemmän kahtiajakautuneeseen yhteiskuntaan.
Suomessa huumeet nousivat yhteiskunnalliseksi ongelmaksi vasta 1960-luvulla, ja huumausaineiden käyttö kiellettiin laissa vuonna 1972. Ongelmat eivät ole sen koommin kuitenkaan helpottaneet, vaan nykytilanne on huolestuttavampi kuin koskaan aiemmin. Huumelainsäädäntö ja siitä aiheutuva keskustelu on mahdollistanut polarisaation syvenemisen. Yhteiskunta voidaan taas jakaa kahteen uuteen ryhmään: huumeiden ongelmakäyttäjiin, joita nimitellään erilaisilla termeillä, ja huumeita ei-käyttäviin sekä viihdekäyttäjiin, joita pidetään kelvollisina kansalaisina. Lienee olennaista pohtia, johtaisivatko käyttöhuoneiden käyttöönotto ja ongelmakäyttäjien oikeanlaisen hoidon saaminen vähemmän kahtiajakautuneeseen yhteiskuntaan.
Polarisaatiota lisää myös se fakta, että huumeidenkäyttöä luokitellaan olevan kahta erilaista: viihdekäyttöä ja ongelmakäyttöä, joista jälkimmäistä esiintyy arviolta 5–10 prosentilla kaikista huumeidenkäyttäjistä. Viihdekäyttö tarkoittaa satunnaisesti, usein juhlimistilanteissa, tapahtuvaa huumausaineiden nauttimista. Ongelmakäytöstä puhutaan, kun huumeidenkäyttö muuttuu pakonomaiseksi toiminnaksi. Näiden kahden jaottelu on haitallista, sillä se asettaa satunnaiskäyttäjät ylempään asemaan; heille huumeidenkäyttö on helppoa, eikä siitä koidu negatiivisia seuraamuksia. Viihdekäyttöön liittyy myös usein korkeampi tulotaso, mikä laittaa kyseenalaistamaan, onko ongelmakäyttäjien stigmatisoinnissa todellisuudessa kyse heikommassa asemassa olevien ihmisten halveksumisesta.
Jakautuneisuus näkyy myös sanavalinnoissamme huumeista keskusteltaessa. Inari Viskari moittii sitä, kuinka runsaasti monet mediat käyttävät sanoja, kuten bile- ja luksushuume. Nämä termit saavat kyseessä olevat aineet kuulostamaan tavoiteltavilta ja muodostavat kuvainnollisen kuilun ongelmakäyttöön johtavien huumeiden ja juhlimisessa mukana olevien huumeiden välille. Tosiasiassahan kaikki huumeet aiheuttavat riippuvuutta, joka voi johtaa ongelmakäyttöön. Voidaan siis spekuloida, että hyväksymme huumeiden käytön elämässään menestyneiltä, mutta emme niiltä, jotka eivät ole pärjänneet yhtä hyvin.
Onko huumeidenkäyttö ainoastaan silloin hyväksyttävää, kun elintaso on tarpeeksi korkea sen piilottamiseksi? Silloin, kun sitä voi tehdä kaukana muiden katseilta, oman kodin seinien sisällä tai kalliiden yökerhojen vessoissa. Kun joku tekee samaa, mutta kirkkaassa päivänvalossa kaupungin omistamassa puistossa, vastaanotto suurelta yleisöltä on päinvastainen. Puistossa huumeidenkäyttö ei vain yksinkertaisesti luo yhtä hienoa mielikuvaa kuin illalla tanssilattialla.
Analyysissä on hyödynnetty THL:n päihdepuolen asiantuntijan Inari Viskarin haastattelua.
Kuuntele alta, mitä hänellä on sanottavanaan aiheesta.