Monet nuoret käyttävät englannin kieltä puheessa. Neea Holmalahti ja Nella Aalto eivät muista milloin englanninkielisten ilmaisujen käyttö alkoi. He epäilevät sen johtuvan muun muassa sosiaalisen median sisällöistä. "Katson yleisesti paljon Youtube-videoita englanniksi", Aalto sanoo.

Suomalaiset vaalivat omaa äidinkieltään – erityisesti koulutuksen ja palvelujen kohtalo huolestuttaa

Suurin osa suomalaisista ei halua nostaa englannin kieltä yleiseksi käyttökieleksi. Suomen kielen professorin mukaan kielen katoamisesta ei kuitenkaan ole vaaraa.

Suomalaiset eivät kannata englannin kielen nostamista yleiseksi käyttökieleksi, selviää Oma kieli ry:n toteuttamasta kyselytutkimuksesta. Enemmistö kokee oikeuden asioida omalla äidinkielellään tärkeänä ja kansalliskielten saatavuuden tasa-arvokysymyksenä. Myös koulutus herättää vahvoja mielipiteitä: yli kolme neljäsosaa uskoo, että äidinkielisellä opetuksella saavutetaan parempia oppimistuloksia.

FAKTA

Englannin kieli nähdään uhkana suomen kielen asemalle

  • Oma kieli ry:n toteuttama kyselytutkimus selvitti suomalaisten asenteita englannin kielen käyttöön koulutuksen, palveluiden ja työelämän kielenä.
  • Englanninkielisenä järjestettävä koulutus nähdään koulutuksen ja äidinkielen laatua heikentävänä.
  • Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo laajojen englanninkielisten palvelujen olevan haitallisia suomen kielen oppimisen kannalta.
  • Professori Johanna Vaattovaaran mukaan rinnakkaiskielisiä, eli useaa kieltä hyödyntäviä, käytänteitä pitäisi kehittää.

Oma kieli ry on poliittisesti sitoutumaton, kansalliskielten tueksi perustettu kansanliike.

Tampereen yliopiston suomen kielen professori Johanna Vaattovaaran mukaan rinnakkaiskielisiä käytänteitä tulisi kehittää. Esimerkiksi englanninkielisten palvelujen tarjoaminen on eduksi, kunhan huolehditaan myös kotimaisten kielten palveluiden ylläpidosta.

– Niin kauan, kun huolehditaan, että myös kotimaiset kielet on siinä rinnalla vahvasti ja ensisijaisesti käytössä, ei tilanne ole huolestuttava.

Kieli tasa-arvokysymyksenä

Oikeus elää ja asioida suomeksi tai ruotsiksi koetaan tärkeänä sekä julkisissa että yksityisissä palveluissa. Kaksi kolmasosaa kyselytutkimukseen vastanneista piti englanninkielisenä järjestettäviä koulutusohjelmia tai pelkästään englanninkielisiä palveluita laajasti syrjivinä käytäntöinä.

Englannin kielellä järjestettävän koulutuksen uskotaan heikentävän koulutuksen laatua ja äidinkielen osaamista. Noin kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista pelkää vieraskielisen opetuksen vaarantavan äidinkielen oppimista.

Vaattovaaran mielestä on ymmärrettävää huolestua oman äidinkielen asemasta. Hänen mukaansa eletään aikaa, jossa käydään kielipoliittisia kamppailuja ja englannin kielen ylivaltaa pidetään uhkana.

– Suomen kielen tilanne on kuitenkin hyvä. Niin kauan kun [kieltä] arvostavaa asennetta on ja kieltä käytetään yhteiskunnassa joka saralla, ei vaaraa kielen katoamisesta ole.