Kuvitus: Joonas T. Laine

Lotta Kuisminin analyysi: Turisti, jää kotiin – tai huomioi paikalliset

Viime kesänä Euroopan suosituissa turistikohteissa järjestettiin useita mielenosoituksia. Kyllästyneet paikalliset lähettivät selvän viestin: “Tourist go home”. Huutojen sanomaa korostettiin vesipyssyillä, joilla tähdättiin matkailijoita. Turismin vastainen liikehdintä ei ole uutta, mutta ongelmat ovat laajentuneet kasvaneen matkailun myötä. 

Liikehdinnän yhteydessä on puhuttu turismifobiasta, jolla kuvataan paikallisten kasvanutta vastenmielisyyttä turisteja kohtaan. Lisääntynyt matkailu luo asukkaiden keskuudessa esimerkiksi pelkoa ja ärsyyntyneisyyttä. Kyseessä on kasvava ilmiö, ja se kertoo suosikkikohteissa asuvien paikallisten olevan tosissaan. Usein matkustelun vastuullisuudesta keskusteltaessa puheenaiheena on ympäristö ja luonto. Se ei kuitenkaan riitä, kun turistikohteiden asukkaiden arki ja hyvinvointi kärsii.

Mielenosoituksissa toistuvia teemoja ovat kallistunut asuminen ja asuntojen puute. Monet turistikohteiden paikalliset ovat joutuneet muuttamaan pois kotikaupungeistaan, sillä heillä ei ole enää varaa asua entisissä asunnoissaan. Useista asunnoista on tehty Airbnb-kohteita matkailijoita varten, mikä nostaa muidenkin vuokra-asuntojen hintoja. Turistit ovat valmiina maksamaan paikallisia korkeampaa vuokraa lyhytaikaisesta asumisesta. Vuokranantajat puolestaan tavoittelevat suurempaa voittoa tarjoamalla asuntoja turisteille. Vaikka rahaa olisikin, pidempiaikaisia vuokra-asuntoja ei enää riitä kaikille paikallisille.

Aktivistit haluavat turistien tietävän, millaisia seurauksia lyhytaikaisilla vuokrasuhteilla on. Espanjassa Airbnb-asuntojen seiniltä voikin löytää mielenosoittajien liimaamia ytimekkäitä tarroja, joissa kerrotaan asuntojen kuuluneen ennen paikallisille.

Paikallisten akuuttia huolta asumisesta ei helpota se, että muutaman vuoden päästä tilanne saattaa muuttua hieman paremmaksi.

Massaturismin tuomat ongelmat ovat monitahoisia. Tutkimuksen mukaan barcelonalaisten sosiaaliset suhteet ja yhteisöt heikkenevät, kun he joutuvat muuttamaan kauemmaksi toisistaan. Ilmiön ongelmat ovat siis syvemmällä, kuin esimerkiksi pidentyneissä työmatkoissa. Asumiseen liittyvien haasteiden lisäksi massaturismi tuo mukanaan esimerkiksi ruuhkia sekä terveydelle haitallista melusaastetta. Ärsytystä lisää myös matkailijoiden huonoina koetut käytöstavat.

Monissa kaupungeissa asunto-ongelmat on otettu huomioon päätöksenteossa. Barcelonassa suunnitellaan lyhytaikaisten vuokrasopimusten kieltämistä vuodesta 2028 alkaen. Berliinissä kielto on ollut voimassa jo vuodesta 2014. Sääntely on kuitenkin haastavaa ja kallista, eikä se yksinään ole onnistunut poistamaan ongelmia. Kaikki massaturismiin liittyvät ongelmat eivät ratkea lyhytaikaisten vuokrasopimusten kieltämisellä.

Julkisessa keskustelussa pitäisi ottaa huomioon se, millaiset valinnat ovat parhaita paikallisten näkökulmasta. Vastuu asukkaiden arjesta ei voi olla pelkästään päättäjillä, sillä myös turistien valinnoilla on merkitystä. Ongelmien ratkaiseminen on myös tehokkaampaa, kun matkailijatkin tekevät vastuullisia valintoja. Paikallisten akuuttia huolta asumisesta ei helpota se, että muutaman vuoden päästä tilanne saattaa muuttua hieman paremmaksi. Turistin nautinnon ei pitäisi vahingoittaa asukkaiden arkea ja hyvinvointia.

Turistien on aika kunnioittaa paikallisia. Esimerkiksi turistien suosimassa kohteessa voi keskustassa majoittumisen sijasta suunnata syrjäisemmälle alueelle. Vaikka se olisi mukavuudesta pois, valinta on vastuullisempi. Voi myös olla syytä harkita, kannattaako ruuhkaiselle alueelle matkustaa laisinkaan. Voisiko matkan turisteja pursuavassa suurkaupungissa korvata esimerkiksi reissulla pienempään kylään? Paikallisten hyvinvoinnista ei saa enää joustaa.

 

Kuuntele, mitä vastuullisuusvalmentaja Anu Nylundin mielestä turistin kannattaa ottaa huomioon matkallaan. Kommentista on saatavana myös tekstiversio. Haastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä.