“Miehet, lopettakaa naisten tappaminen.”
Näin luki Tampereen Hämeenkadun ampumisessa menehtyneen naisen surmapaikalla tapahtuneen jälkeen. Toisessa paikalla olleessa kyltissä luki: ”Naisen paikka on elossa”.
Molemmilla teksteillä on painava sanoma, mutta julkisessa keskustelussa ne saavat helposti aikaan enemmän vastareaktioita, kuten teon vähättelyä ja uhrin kokemuksen kyseenalaistamista. “Miksi puhutaan aina vain naisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta?” kuuluu yleinen kysymys keskustelupalstoilla.
Lähisuhdeväkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma Suomessa, mutta se sivuutetaan helposti. On yksinkertaisempaa ajatella, että parisuhteessa tapahtuva väkivalta on yksityisasia, ja ettei sille olisi tehtävissä juurikaan mitään.
Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan noin joka kolmas nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa entiseltä tai nykyiseltä kumppanilta. Neljännes naisista on kokenut parisuhteessa sekä fyysistä että henkistä lähisuhdeväkivaltaa. Tilastotietojen valossa ongelma on vahvasti sukupuolittunut ja kohdistuu naisiin enemmän kuin miehiin.
Lähisuhdeväkivalta tapahtuu usein jossain muualla kuin julkisissa tiloissa, mikä vaikuttaa siihen, kuinka havaittavissa ilmiö on ulkopuolisen silmin. Usein jää uhrin tehtäväksi kirjata asiasta rikosilmoitus, jos kukaan muu ei näe tapahtunutta. Tai ainakaan ei halua nähdä sitä.
Saattaa tuntua vaikealta soittaa hätäkeskukseen, jos kuulee esimerkiksi omaan asuntoonsa tai rappukäytävään väkivallalta kuulostavia ääniä. On kenties helpompi sivuuttaa äänet ja ajatella, ettei tiedä tarkalleen, mistä ne kuuluvat ja onko siellä oikeasti tosi kyseessä. Tällaisissa tilanteissa puuttuminen asiaan olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, sillä viranomaisilla ei ole keinoja puuttua niihin asioihin, joista he eivät tiedä.
Yksityistiloissa tapahtunut lieväkään väkivalta ei ole vuoden 2011 jälkeen ollut rikosoikeudellisesti yksityisasia. Yhteiskunta sulkee silti usein silmänsä lähisuhdeväkivallalta, ja uhri jää kokemuksensa kanssa helposti yksin. Yksinjäämisen tunnetta seuraa helposti häpeän tunne ja ajatus siitä, että on itse tehnyt jotain väärin. Hiljaisuus saattaa tuntua jopa pahemmalta kuin itse teko. Päätös olla täyttämättä rikosilmoitusta on uhrille jollain tapaa helpompi valinta, sillä rikosprosessit ovat pitkiä ja raskaita. Samalla riski väkivallan lisääntymiseen saattaa kasvaa.
Saattaa tuntua vaikealta soittaa hätäkeskukseen, jos kuulee omaan asuntoonsa tai rappukäytävään väkivallalta kuulostavia ääniä.
Väkivaltatilastot ovat yleensä vain jäävuoren huippuja, mutta ne ovat silti hälyttävää luettavaa – turvakotien asiakasmäärät ovat kasvussa ja väkivalta on saanut uusia muotoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän selvityksen mukaan suurin osa turvakotien asiakkaista ei tee rikosilmoitusta. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan noin puolet väkivallan uhreista kertoivat kokemastaan edes jollekulle, noin kymmenesosa viranomaisille. Tämä tutkimustieto on merkittävässä roolissa siinä, millaisena yhteiskunnallisena ongelmana lähisuhdeväkivalta Suomessa nähdään.
Suomen tilanteessa ensisijainen ongelma on kuitenkin siinä, että väkivaltaan ei puututa ja sen annetaan jatkua. Asennemuutosta tarvittaisiin yhteiskunnallisella tasolla, jotta hiljaisuuden kulttuuria voitaisiin lähteä murtamaan.
Kuuntele tästä, mitä mieltä Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n turvakotipalveluiden päällikkö Milka Suuniittu-Sakari ajattelee hiljaisuuden kulttuurin murtamisesta.
Asenteiden muuttumisen hitauteen saattaa vaikuttaa sekin, että Suomessa lähisuhdeväkivaltaa koskevan lainsäädännön muutokset ovat tapahtuneet myöhään verrattuna muihin Pohjoismaihin. Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1994, ja vasta kymmenen vuotta sitten määriteltiin laissa ensimmäistä kertaa, että lähisuhdeväkivaltatilanteessa sosiaalipalveluita on järjestettävä.
Euroopan neuvoston Istanbulin sopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 2015, ja tämän jälkeen lainsäädäntöä on muutettu. Tehtävää riittää kuitenkin edelleen – tarkka lista kaikesta vielä tällä hetkellä puuttuvista toimista julkaistaan vielä tänä vuonna sopimuksen täytäntöönpanoa valvovan asiantuntijaryhmän (Grevio) toimesta.
Muutoksesta ja sen eteenpäin viemisestä yhteiskunnassa on vastuussa jokainen. Se lähtee pienistä asioista omassa arjessa, sillä kaikkien paikka on elossa.
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n turvakotipalveluiden päällikkö Milka Suuniittu-Sakari kertoo hiljaisuuden kulttuurista ja lähisuhdeväkivallasta pitkässä haastattelussa. Voit myös lukea asiantuntijan kommentin.
Jutussa on käytetty lähteenä Suuniittu-Sakarin haastattelua.