On tilastollinen tosiasia, että suomalainen urheilu elää vapaaehtoisilla. Heidän merkityksestään kertoo se, että vuonna 2021 vain viidesosa urheilu- ja liikuntaseuroista työllisti palkattua henkilöstöä. Valtavassa osassa seuroista siis paiskitaan hommia ilman rahallista korvausta. Työ jää usein näkymättömiin, ja kirkkain kunnia sataa suurempiin seuroihin, palkatuille ammattilaisille. Vapaaehtoisia on pitkään riittänyt tähän kiittämättömäänkin rooliin, mutta miten on asian laita, kun seuraa myllätään uuteen uskoon?

Monessa seuratoiminnossa ajankohtaiseksi tullut ammattimaistuminen asettaa korvaamattomat vapaaehtoiset seuratyöntekijät uuden eteen, kun tuttua organisaatiota lähdetään muokkaamaan edistyneemmäksi. Ilmiö mielletään organisaation kehittämiseksi ja uudistamiseksi, mikä konkretisoituu usein henkilöstön palkkaukseen. Valmennus- ja myyntipäälliköt, lajivastaavat ja muut hallinnon rekrytoinnit ovat askel kohti ammattimaisempaa seuraa, mutta ruohonjuuritasolla toimintaa pyörittävät edelleen aivan muut henkilöt. Heissä uusi, yritysmäinen jargon voi synnyttää ristiriitaisia tunteita.

Ammattimaistuminen ja vapaaehtoisuus ovat ensiajattelulla vastakkaiset osapuolet. Palkaton työ urheilussa on osa suurempaa ajatusta avoimesta seuratoiminnasta, johon kaikki ovat tervetulleita. Palkkatyön kanssa käsi kädessä kulkee pelko harrastekustannusten noususta, joka voidaan johtoportaassa kokea arvojen vastaiseksi. Huoli jaetaan monissa perheissä. Tämä voi jarruttaa haluja ammattimaistua erityisesti pienissä seuroissa.

Vaikuttaa siltä, että ammattimaistuvassa seurassa myös palkattomat työntekijät pysyvät mukana toiminnassa.

Entä millaista olisi vapaaehtoisten ja ammattimaistuvan toiminnan rinnakkaiselo? Norjassa on tutkittu vapaaehtoisjalkapalloseuroja, jotka osallistuivat lajiliiton järjestämään, ammattimaistumista tukevaan ohjelmaan. Ohjelman avulla seurat pyrkivät parantamaan muun muassa dokumentointiaan, rutiinejaan ja johtamistaan. Seuratyöntekijöiden haastatteluissa juuri vapaaehtoiset nousivat arvokkaimmaksi resurssiksi ohi rahan ja toimitilojen. Vaikuttaa siltä, että ammattimaistuvassa seurassa myös palkattomat työntekijät pysyvät mukana toiminnassa. Selkeämmät tavoitteet ja suunnitelmat motivoivat todistamaan itselle tärkeän ympäristön kehittymistä ja tulevaisuutta.

Vielä konkreettisemmin vapaaehtoisia voidaan tukea koulutuksella. Ammattimaistuvalla seuralla on mahdollisuus tarjota lajiliittojen valmentajakoulutuksia, joissa vapaaehtoisia koulitaan oman lajinsa ammattilaisiksi. Parhaimmassa tapauksessa koulutuskulut maksavat itsensä takaisin menestyksen muodossa, mikä on toki niin valmentajan kuin seuran mieleen. Vapaaehtoisesta tulee ammattilainen.

Kuuntele, mitä Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Elisa Hakanen ajattelee ammattimaisuuden eri muodoista.

Puhe ammattimaistumisesta, kehityksestä ja koulutuksista kätkee kuitenkin taakseen ongelman, joka koskettaa erityisesti vapaaehtoisia. Päivätyönsä ohella paikallisessa seurassa ahkeroiva henkilö on jo valmiiksi hurjan työtaakan kantaja. Kun päälle lisätään koulutukseen kuluvat tunnit ja energia, alkaa vahvempikin selkä taipua. Toisaalta pienissä seuroissa uusi, palkattu työntekijä kykeni keventämään juuri vapaaehtoisten kuormaa.

Ammattimaistumisen rajoja pohditaan ahkerasti, mikä on välttämättömyys suomalaisessa urheilussa. Aktiivinen keskustelu osoittaa, ettei suurimmissakaan, ammattikoneistolla toimivissa seuroissa ole unohdettu ruohonjuuritason sankareita, vaan heidät koetaan tasa-arvoisena osana seurayhteisöä. Vapaaehtoisia tarvitaan myös tulevaisuudessa, eikä heistä ole kannattavaa tai edes mahdollista täysin luopua. Suomen heikentynyt huippu-urheilumenestyskään tuskin paranee näistä aktiivisista työntekijöistä supistamalla.

Ammattimaistumisen positiiviset seuraukset, jotka kohdistuvat vapaaehtoisiin, vaikuttavat liikaa muiden tavoitteiden sivutuotteilta. Niistä saa iloita, mutta palkattomien työntekijöiden aseman parantamiseen vaaditaan heidät huomioivia, todellisia tekoja. Moni seura tarjoaa monipuolisia ja yksilöllisiä liikuntamahdollisuuksia: miksei siis myös jokaiselle sopivia työtehtäviä?

Perinteiden ja kehityksen välisessä kamppailussa ammattimaistuminen vaikuttaa tuovan voiton kehitykselle, mutta ilmiö tukee myös vanhaa koulukuntaa. Tapoja ammattimaistua on yhtä monta kuin on seurojakin, ja siksi on vaikea yleistää seurauksia, jotka osuisivat kaikkiin prosessia käyviin organisaatioihin. Laji, jäsenmäärä ja olosuhteet asettavat eri mahdollisuudet kehitykselle. Seurojen eloonjäämisen kannalta uudistus on vääjäämätöntä, mutta se on mahdollista tehdä perinteitä kunnioittaen. Pallo on seuroilla.

Voit myös lukea Elisa Hakasen kommentin. Hakanen kertoo urheiluseurojen ammattimaistumisesta lisää pitkässä haastattelussa.