Janna Lindfors tekee taidetta henkilökohtaisistakin aiheista.

Taiteilija Janna Lindfors ei kuvitellut päätyvänsä alalle, vaikka on aina halunnut taltioida maailmaa ympärillään

Hiili rahisee ja animaatiot heräävät henkiin Finlaysonin alueella sijaitsevassa työhuoneessa. Tila täyttyy tekijänsä näköisestä taiteesta.

Janna Lindfors, 25, ei ajatellut, että hänestä tulisi taiteilija. Peruskoulussa hän oli kiinnostuneempi käsitöistä kuin kuvataiteesta, ja ajatteli lukiossa pyrkivänsä arkkitehdiksi. Lindfors ei kuitenkaan päässyt opiskelemaan arkkitehdiksi, vaan päätyi Oriveden opistoon kuvataidelinjalle. Välivuosi kansanopistossa muutti tulevaisuuden suuntaa.

– Siellä oli sellaisia ihmisiä ympärillä, jotka olivat kiinnostuneita juuri kuvataiteesta ammattina, joka rohkaisi aika paljon itseäni suuntautumaan alalle.

Lindfors kuvailee kiinnostuksen taiteeseen lähteneen halusta tallentaa ympäröivää maailmaa. Töiden inspiraationa ovat muistot ja kokemukset, joista osa on hänen omiaan ja osa muilta ihmisiltä kerättyjä. Aiheet ovat joskus raskaita, kuten menettämisen pelko ja kuolema, mutta piirroksissa voi olla myös humoristisia piirteitä.

Lindfors on erikoistunut hiilipiirroksiin ja niistä tehtäviin animaatioihin. Käsin piirtäessä muutaman animaatiosekunnin valmistumiseen voi kulua kahdeksan tuntia.

– Animaation tekeminen on ajallisesti tuskaista.

Lindfors sanoo arvostavansa saamaansa kannustusta. Hän saa tukea läheisiltään, jotka ovat olleet aina todella kannustavia.

– Meillä on perheessä ollut sellainen ilmapiiri, että kaikki tekevät mitä haluavat.